Rahareformi vai enemmän tätä samaa.

Kuva Jaakko Tiainen
Puheenvuoro Poliittisen puheen päivä tapahtumassa Hämeenlinnassa 7.6.2014

Toissa päivänä kuulimme hyvin valmistellun ja odotetun uutisen. Euroopan keskuspankki laski koron ennätyksellisen alas, pankkien osalta negatiiviseksi. Tämä oli kuulemma ennenkuulumatonta.  Olen parikymmentä vuotta tutkinut erilaisia rahajärjestelmiä ja voin kertoa että niitä on tänäkin päivänä paljon. Myös niitä jossa on negatiivinen korko.

Tämä on yksi syy siihen että olen täällä tänään. Syitä on kyllä muitakin, mutta ehkä huvittavin on se, että tämä tapahtuma painottaa puhetaitoa. Sekin on yksi kulttuurimme ongelmista. Onneksi tieteessä sentään jonkin verran kuunnellaan itse asiaa, ei sitä miten puhutaan tai kuka puhuu. Muuten nykyisin täysin puhekyvytön Stephen Hawking olisi jättänyt tieteeseen jälkeensä suuren aukon. Sen mustan aukon.

Olen Pekka Lampela, vaikka nimellä nyt ei sinänsä ole mitään merkitystä. Täysin merkityksetöntä on myös se mitä mieltä minä olen. Mutta jos tämä hermostunut änkytykseni saa teidät epäilemään juttujani ja ottamaan asioista itse selvää, on tarkoitukseni toteutunut.

Käytettävissä oleva aika, tämä kulttuurimme vitsaus, ei salli kuin pintaliipaisuja joten aloitetaan.

Näyttää siltä että Euroopan keskuspankki haluaisi pankkien tyrkyttävät lisää lainoja asiakkailleen. Että EK pyrkii työntämään narua sen sijaan että vetäisi. Paino sanalla näyttää.

Onnistuneissa, pitkään toimineissa rahajärjestelmissä negatiivinen korko toimii toisin.

Päin vastoin kuin luulisi, suoraan rahajärjestelmään liittyvä negatiivinen korko ei merkitse turhan kulutuksen kasvua vaan rahan sijoittamista kestävämpiin arvoihin. Pieni tutkimusmatka historiaan muuttaa helposti käsityksiämme. Luuleminen muuttuu tiedoksi. Bernard Lietaer on yksi euron suunnittelijoista ja nykyisin yksi sen suunnitteluvirheiden kiihkeimmistä paljastajista. Nimi kannattaa laittaa hakukoneeseen.

Pankkien pankki, Bank for International Settlements eli BIS tietää kertoa että 60% maailmankaupasta käydään kokonaan ilman valuuttaa. Clearing oli Neuvostoliiton kaupasta tuttu sana, mutta nykyisin se on monenkeskistä.

Kun yritys haluaa terästä voimalapatoa varten, se ilmoittaa vaihtavansa teräksen tulevaisuuden sähköön. Vaikka terästä valmistava yhtiö tarvitseekin sähköä, sille ei kelpaa Afrikassa tuotettu. Mutta toisille kelpaa ja heillä on tarjolla jotain mitä teräsyhtiö tarvitsee. Syntyy huutokauppa joka käydään internetissä. Kilowattitunnit vaihtuvat terästonneiksi. Kaupan osapuolet ovat välttäneet rahoituskulut, valuuttakurssitappiot, lainatarpeen. Tästä ei tietenkään tykkää finanssitalous eikä resurssipulassa painiva verottaja joka joutuu tyytymään yritysten jälkikäteen ilmoittamiin vaihtoarvoihin.

Mutta jos kerran suuryritykset vaivat käydä kauppaa ilman rahaa, miksi emme me muutkin? Siksi että näin meille kerrotaan. Jokaisen kertomuksen ja uutisen takana on joku joka siitä hyötyy. Finanssitalous ei pärjää ilman rahaamme, mutta pärjäämmekö me ilman finanssitaloutta?

Kaikki raha on velkaa ja 90% kaikesta rahasta syntyy pankin lainatiskillä kahdella kirjanpitomerkinnällä. Vain 10% on valtioiden tai Euroopan keskuspankin liikkeelle laskemaa. 100% tästä on syntynyt tyhjästä. Ainoa ero rahanväärentäjään on että rahan väärentäminen on laitonta.

Tänä päivänä maailman velkojen yhteismäärä on paljon suurempi kuin kaikki maailmassa oleva varallisuus. Siis tätä velkaa ei voida koskaan maksaa takaisin. Tilanteen järjettömyyttä voidaan verrata vain siihen että kaikki huutavat yhteen ääneen kasvulle kasvua tässä rajallisessa maailmassamme. Yhä kovempaa ja kovempaa vauhtia päin seinää. Biologiasta tämä on tuttu ilmiö. Sen nimi on syöpä. Minullakin on sellainen ja se tappaa minut, siis isäntänsä yhtä varmasti kuin maapallo tappaa ihmiskunnan jollemme muuta kurssia rajusti. 

Tällä hetkellä valtio on luovuttanut rahanluomisen oikeuden pankeille ja maksaa siitä oikeudesta vielä niille suurta korkoa. Tässä ei ole mitään järkeä paitsi tietysti niille jotka siitä hyötyvät.

Sveitsiläiset tutkijat tekivät muutamia vuosia sitten supertietokoneilla mielenkiintoisen havainnon. 170 suurinta yritystä omistaa yli puolet maapallon kaikesta varallisuudesta. 80 rikkaimman ihmisen yhteenlasketut tulot ovat ovat yhtä suuret kuin 3,6 miljardin köyhimmän. Ehkä tämä tieto on saanut jotkut noista miljardööreistä sanomaan avoimesti että tämä ei voi olla oikein. He kertovat että he maksavat vähemmän veroa kuin keskituloiset, että tämä eriarvoisuus johtaa vääjäämättä katastrofiin. Samasta varoittavat mm. BIS, IMF, Maailmanpankki ja suursijoittaja Soros. Viimemainittu vaihtoi hiljan kaikki pankkiosakkeensa maatalousmaahan ympäri maailman. Samoin ovat tehneet myös monet suurimpien pankkien johtajat. Ehkä hekin tietävät että kun tulee nälkä kultaa ei voi syödä. Ainakin he tietävät tarkkaan että johdannaisten arvo oli loppuvuonna 2013 jo 20% suurempi kuin ennen romahdusta 2008. Näin tietää kertoa mm. Financial Times lehti.

Oppiminen on eri asia kuin opettaminen, paitsi jos metä opetetaan oppimaan. Taloustieteen oppikirjoissa suurimmaksi osaksi vieläkin väitetään että raha syntyi helpottamaan vaihtoa. Että hyödykerahat kuten kulta tai oravannahat tulivat ensin. Arkeologia kuitenkin tietää asian toisin. Muinaisen Mesopotamian alueelta on löytynyt noin 5000 vuotta vanhoja velkakirjoja joita on käytetty rahana. David Graeber on kirjoittanut aiheesta osuvan kirjan Debt, the First 5000 Years jossa hän lukuisien kollegojen tavoin tuhoaa yksi kerrallaan rahan myytit joiden vallassa suurin osa meistä vieläkin elää. Kannattaa lukea.

Mitä raha on?

Yleisesti sanotaan että raha on vaihdon väline, arvon mitta, ja arvon säilyttäjä. Tämä on harhainen yleistys. Jos joku kerää rahaa holveihinsa, se on poissa kierrosta ja siten vaihdon välineitä ei ole tarpeeksi. Kun kaikki hinnat ja palkat riippuvat siitä mistä myyjä ja ostaja pääsevät sopimukseen ei raha ole kovin hyvä mittanauha. Se venyy ja paukkuu, Vaikka kuinka toista halutaan uskotella, kakkua ei voi samalla syödä ja säästää. Rahaa ei voi samalla kuluttaa ja kerätä.

Ensimmäiset rahat olivat niin sanottuja haltijavelkakirjoja joissa Matti lupaa maksaa kenelle tahansa joka velkakirjan esittää kapan viljaa. Se tekee velkakirjasta rahaa. Rahalla on täsmällinen arvo.

Oravannahat eivät oikeastaan ole rahaa, vaan tavaraa joka vaihdetaan toiseen tavaraan. Sama koskee kultaa. Niitä on kuitenkin kerätty koska niillä on tavarana arvoa. Siksi ne eivät vastoin yleistä luuloa ole koskaan olleet tavallisen kansan parissa kovin käyttökelpoisia vaihdon välineitä.

Vasta viime vuosituhannella syntyivät ensimmäiset niin sanotut Fiat rahat. Wikipedia kuvaa asiaa näin: ”Fiat-raha tarkoittaa rahaa, jonka arvo perustuu ainoastaan hallinnon luomiin säännöksiin tai lakeihin, eikä mihinkään konkreettiseen asiaan.” Tunnetuin ja pitkäikäisin mäistä oli Talley Stick joka toimi yli 800 vuotta. Sen aja Englannissa kuningas, niitä oli muuten aika monia, laski liikkeelle rahaa joka oli kuninkaan käskystä ainoa maksuväline millä saattoi maksaa veronsa. Raha oli puutikku johon oli merkitty loveuksina sen arvo. Tikku halkaistiin ja toinen puoli jäi kuninkaan holveihin. Näin estettiin väärentäminen. Tämän arvo säilyi paremmin kuin minkään muun tunnetun rahan. Kuningas ei tarvinnut veroja hovin tai sotaretken ylläpitoon vaan ainoastaan rahan arvon määrittelemiseen. Mitä tahansa hän osti, kauppiaan oli pakko ottaa maksu puutikkuina jos halusi henkensä säilyvän veronmaksun yhteydessä. Väkivaltakoneisto takasi että myyjiä riitti. Kaupan sai se joka halvimmalla myi, tai laatu oli parempaa kuin muilla.

Maailma on täynnä monia vaihtoehtoja. Rahareformivaihtoehtojakin.

Rahareformistit haluavat että valtio ottaa sille kuuluvan rahanpainamisen yksinoikeuden takaisin itselleen. Se ei tarvitse veroja menojensa katteeksi vaan ainoastaan pitääkseen rahan ”arvon” vakaana. Ja tämä arvion ovat tehneet lukuisat riippumattomat tutkijat aina Kansainvälisen investointipankin palkkaamia tutkijoita myöten. Tämä IMF:n teettämä tutkimus: ”Chicago Plan Revisited” on todella mielenkiintoista luettavaa. Se vastaa myös usein lonkalta heitettyyn väitteeseen: Kun poliitikot päästetään irralleen tapahtuu Walmarit tai zimbabvet ja raha menettää arvonsa. Miksi näin ei ole tapahtunut kun tällä vuosituhannella on pankkien tekemää rahaa laskettu liikkeelle järjettömiä määriä? Siksi että rahan määrä ei suinkaan vastoin oppikirjojen väitteitä korreloi rahan "arvon" kanssa. Miksi se tekisi niin valtion liikkeelle laskemana kun se ei tee niin pankkien tekemäänkään. Ajatus on että demokratia hoitaa asiat huonommin kuin harvojen asiantuntijoiden hallitsemat markkinat.

Eräs suurimmista rahareformiliikkeistä Brittiläinen Positive Money sai todella suurta arvostusta osoittavan tehtävän. Bank of England sai eräältä parlamentin jäseneltä kyselyn materiaalista joka selittäisi rahan olemusta. Pankilla ei tällaista ollut. Se kääntyi Positive Money järjestön puoleen jolla tietoa oli ja pyysi heitä valmistamaan parlamentille ja kansalisille selväsanaisen vastauksen. Näin tapahtui.

Suomessa 80 luvun hurma ja 90 luvun paniikki lakkautti valtion oman pankin. Tämä voitaisiin korjata myös kuntatasolla. Kunnilla on jo oma pankki, Kuntarahoitus Oyj. jolla on tili keskuspankissa joka voisi toimia samaan tapaan kuin hyvin konservatiivisen Pohjois-Dakotan oma pankki. Tulouttaa kunnan oman rahaliikenteen tulot takaisin kuntalaisille.

Hämeenlinnassakin voitaisiin tehdä paljon jos uskallettaisiin ottaa selvää miten pankkien omistajien valta yhteiskunnassa voisi muuttua kansanvallaksi, tiedättehän sanan demokratia. Se ei ole saavutus vaan jatkuva prosessi. Talouden demokratisoiminen voisi johtaa jopa politiikan demokratisoitumiseen mistä hyvänä esimerkkinä on Islanti.

Pienikin määrä ihmisiä voi muutta paljon. Yksi vaihtoehto joka leviää kulovalkean tavoin aina kriisiaikoina on paikallisvaluutta. Niitä on maailmalla pilvin pimein. Vanhimmat yhä toimivat ovat kolmekymmenluvun satoa. Kun työttömyys suuren laman aikana nousi taivaisiin, ihmiset keksivät auttaa toinen toisiaan. Suurimman voiton sijaan haettiin toimeentuloa. Kaupunkeihin ja kyliin perustettiin omat rahat ja kas, työttömyys hävisi usein muutamassa viikossa. Sveitsin Wir on toiminut ilman valuuttaheilahteluja, lamoja ja kuplia ja kelpaa tänään yli 80 000 yrityksessä.

Sveitsiläisten tutkijoiden materiaalista Englantilaiset opiskelijat tekivät kartoituksen  eräiden Euroopan valtioiden välisistä veloista. 60% paljastui sellaisiksi joissa kaksi valtiota olivat pankkien välityksellä tosiasiallisesti velkaa toisilleen yhtä paljon ja silti maksoivat pankeille molemmat korkoa. Ällistyttävää. Mutta koska pankkipuolue on maailman vaikutusvaltaisin puolue joka on sitonut itseensä suunnattoman määrän hiljaisia puoltajia lainoillaan, ei tätäkään ristikkäislainausta ole purettu. Ei ihme että mielenosoitukset leviävät laajalle.

Kurssimuutos, muukin kuin valuuttakurssimuutos on mahdollinen. Darwin on yllättävästi noussut esiin viime päivinä taloustieteessä. Hän kuvasi kilpailun monia puolia hirvieläinten historiassa. Kun uroshirvet evoluutiossa kehittyvät yhä suurisarvisimmiksi taistellakseen naaraista, ne tulevat yhä helpommin susien saaliiksi kun sarvet tarttuvat puihin tiheässä metsässä. Naaraat sen sijaan pitävät huolta jälkikasvusta silloinkin kun suurimmat urokset ovat suden ruokana. Empatia rulettaa yli kilpailuvietin kun lajin säilymisestä on kyse.

Pari viime vuotta olen ollut enimmäkseen Philadelphiassa. Siellä olen oppinut että amerikkalaiset maksavat enemmän rahoituskuluja pankeille kuin veroja vaikka luulevat muuta.

Media kertoo sadoista murhista päivässä, mutta tilastot kertovat toisenlaista tarinaa. Elämme ihmiskunnan historian väkivallattominta aikaa. Ihan totta. Amerikkalaiset pelkäävät tulevansa ammutuiksi, vaikka paljon todennäköisempää on kuolla liikenteessä, liikalihavuudesta, tupakasta ja alkoholista puhumattakaan. Meidän suomalaisten vahvaa osaamisaluetta on kotiväkivalta jossa alkoholi on lähes aina mukana kuviossa.

On Suomi köyhä ja siksi jää. Onkohan näin. Pienen suomen pienistä markkinointi ja mainoskuluista neljä prosenttia riittäisi ihan Itellan vähittäishinnoilla pelastamaan noin 10 000 alle 5 vuotiaan lapsen hengen jotka päivittäin kuolevat ripuliin.

Siis yhden vaihtoehdon tulevaisuus ei ole totta. Vaihtoehtoja on. Mutta jotta ne voisivat toteutua, meidän on itse otettava niistä selvää. 

Nykyinen raha on velkakirjoja

Setelit:

Tarvitsen rahaa jota minulla ei ole. Menen pankkiin. Minä kirjoitan velkakirjan jossa lupaan maksaa pankille velan summan. Pankki vaihtaa tilalle toisen velkakirjan, keskuspankin liikkeelle laskeman setelin. Minä vaihdan setelin tavaraan ja tavaran myyjä vaihtaa sen johonkin toiseen tavaraan. Sama seteli eli keskuspankin velkakirja voi jatkaa kiertoaan taloudessa loputtomiin.

Siis raha jonka itse olen laittanut liikkeelle velkakirjana vaihtuu vain toisenlaisiin velkakirjoihin riippuen siitä kuka minkäkinlaisen velkakirjan hyväksyy maksuvälineeksi. Mutta kun aika koittaa minun on tehtävä pankissa uusi velkakirjojen vaihto. Tällä kertaa velkakirjassa mainitun summan lisäksi tarvitsen koron verran uusia velkakirjoja. Jos olen käyttänyt rahat vaikka ruokaan minulla on kaksi vaihtoehtoa:
1. Jos pankki hyväksyy, kirjoittaa uusi velkakirja pankille, korkojen verran suurempi tai
2. tehdä jollekin toiselle työtä uusien velkakirjojen vastineeksi. Tämän toisen velkakirjat, (setelit) ovat siis nykyjärjestelmässä aina jonkun pankille kirjoittaman velkakirjan vaihdossa hankkimat.

Silloinkin kun palkan maksaa valtio, velkakirjat kiertävät pankkien kautta koska valtiolla ei enää ole omaa pankkia. Kaikki valtion käyttämä raha on kiertänyt pankkien kautta ennen tuloaan valtiolle. Myös silloin kun kyse on veroista. Tästä kaikesta siis myös valtio maksaa ei enää omalle, vaan yksityisille pankeille. Yksityiset pankit vastaavasti joutuvat lainaamaan setelit keskuspankista. Setelien osuus rahasta on kuitenkin vain 5,8%.

Tätä prosessia voidaan hyvin kuvata setelien sijasta vaikka tulitikuilla jos ajatellaan tulitikkuja velkakirjoina. Näin itseasiassa toimi Talley Stick onnistuneesti noin 800 vuotta. Tikkujen väärentäminen estettiin halkaisemalla tikut siten että niiden merkinnät säilyivät kummassakin halkaistussa kappaleessa. Jos tikun lainaamisesta peritty korkoa, tikut voitiin tuhota lainan takaisinmaksun tai verojen maksun yhteydessä. Tai laittaa uudelleen kiertoon.

Digitaalinen raha:

Kun jätän velkakirjani pankkiin, pankki tekee tietokoneella kaksi kirjanpitomerkintää. Pankki on velkaa minulle ja minä pankille sen verran kun tililleni merkitään numeroita. Tämä on siis vain velkakirjojen vaihto. Niin kauan kun minä maksan tililläni olevilla rahoilla jonkun toisen tilille saman pankkiryhmän sisällä, mitään muita kuin kirjanpitomerkintöjä ei tarvita. Pankki voi tehdä näitä kirjanpitomerkintöjä lähes kuinka paljon tahansa. Jos joudun maksamaan toisen pankkiryhmän asiakkaalle tarvitsee oma pankkini sellaista rahaa johon toinenkin pankki luottaa. Tämä on sitä keskuspankkirahaa, eli velkakirjoja joita keskuspankki laittaa liikkeelle. Mutta onnekseen pankit ja keskuspankki ovat sopineet sähköisen rahan siirroista ja tietyin välein suoritettavista tasauksista jolloin käytännössä pankkien välillä ei juurikaan tarvita keskuspankkirahaa.

Mutta mitä taloudessa tapahtuu. Se onkin toinen juttu. Tai mitä tapahtuu jos kuvataan rahan kiertoa jonakin tiettynä hetkenä. Tai jos ajatellaan että raha kiertääkin jatkuvasti, niin kuin se todellisuudessa osittain tekeekin. Oli pankki yksityinen tai julkinen, ei rahan kannalta ole oleellista kumpi sen laskee liikkeelle. Mutta talouden kannalta se on todella oleellista. Liikkeelle laskija on lopulta se ainoa taho joka siitä rahasta hyötyy. Kaikki rahan liike on velkakirjojen vaihtamista toisiin jossa ei synny uutta rahaa. Hyötyykö rahan ”painamisesta” harvat vai useat? Siinä koko juju.

Älä kuitenkaan minua usko. Halutessasi voit mennä Suomen Pankin sivuille http://www.euro.fi/fi/ siellä tämä on selitty juurta jaksaen. Eri tasoisille opiskelijoille on tarjolla erilaisia opetuspaketteja yläkoulusta alkaen.

Raha arvon määrittelijänä.

Mennään taas kerran perusasioihin. Me kuvittelemme että rahalla, vaikkapa eurolla olisi jokin arvo sinänsä. Syynä tähän on että yksi rahan ominaisuus on olla ikään kuin mittanauha. Tavaran tai palvelun jne. arvo mitataan mittanauhan yksiköllä. Se voi toimia jos kaikilla on samanlainen mittanauha. Koska kuitenkin jonkun tavaran käyttöarvo riippuu käyttäjän tarpeista, sen mittaaminen rahan avulla näyttää olevan mahdotonta. Sitä kuitenkin yritetään mitata kysyntää arvioimalla.

Tämä mittanauha ominaisuus kuitenkin venyy ja paukkuu kun joku päättää käyttää sitä hyväkseen ja vaihtaa yhtä rahaa toiseen suuria määriä kerrallaan. Kun mittanauha venyy hän vaihtaa taas ja saa mittausmuutoksen hyödyn itselleen. Muut kärsivät tappion venyneestä mittanauhasta.

Haloo huudamme, eikö ole jotain metrimitan kaltaista johon rahan arvon voisi sitoa ja käydä tarkistamassa onko kyse aidosta rahasta. Mikä voisi olla sellainen taho johon voisimme luottaa että ei jokaisen kaupan yhteydessä tarvitse mennä Pariisin vertaamaan mittanauhaa metrinmittaan? 

Tässä tulee esiin luottamus. Ne jotka luottavat markkinoihin, uskovat oikean metrin löytyvän kunhan annetaan kaupan vapaasti venyttää ja supistaa mittaa. Toiset luottavat yhteiskuntaan joka pitää huolen siitä että mittanauha on kaikille sama. Toiset luottavat läheisiin ihmisiin jotka osaavat varoittaa vääristä mittanauhoista. Toiset taas ovat kokonaan toisten ihmisten varassa kykenemättä edes miettimään mitä on luottamus.

Kulta on taas näinä päivinä kova sana. Siihen luotetaan vaikka sen arvo erilaisiin rahoihin ja tavaroihin vaihteleekin kovin rajusti. Eikä sitä voi syödä, joten sen käyttöarvo on olematon nälän sattuessa isolle joukolle ihmisiä kerralla.

Mutta olisiko jotain muuta tapaa mitata jonkun tavaran tai työn arvoa? Olisiko käyttöarvosta mihinkään? Jos astumme ulos luulon ja kuvitelman laatikosta, saattaa jotain löytyäkin. Muutamia esimerkkejä:

Jos kaikki mitataankin aikana? Aikapankit ovat yksi tällainen mittaustapa. Yksi tunti työtä, mitä tahansa työtä on samanarvoinen toisen työtunnin kanssa. Entä tavara? Jos tavara on yhden työtunnin arvoinen toiselle, jollekin toiselle se saattaa olla arvoton tai monen työtunnin arvoinen. Tähän on lääkkeeksi kirjanpito. Otetaan oppia pankeilta ja luodaan oma kirjanpito.

Minä haluan jonkun luomaan lumet pihalta. Minulla on vielä jäljellä paljon perunoita joita voisin vaihtaa työksi. Mutta kun kukaan lapiohommiin haluava ei halua perunoita. Mutta kun pankissa on paljon jäseniä, joku haluaa vaihtaa perunat johonkin toiseen joka taas kyllä kelpaa lapiomiehelle. Näin on syntynyt pankkien kirjanpitorahan kaltainen raha joka ei olekaan arvon mitta vaan käyttöarvo määrää mitä vaihdetaan mihin.

Utopiaa sanovat useat. Kerrottakoon heille että Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n mukaan noin 60% maailmankaupasta toimii jo nyt näin. Sitä kutsutaan clearing kaupaksi. Jos isot edellä niin miksi emme myös me pienet perässä? Siis rahan ei tarvitse olla arvon mitta.

Bitcoin ja fiat raha

Koska Bitcoin on tuonut talouskeskusteluun kovasti hämääviä käsitteitä ajattelin selventää vaikkakin mutkia oikoen.

FIAT rahaa on monenlaista mutta suurin osa toimii seuraavasti: Valtio tai valtiot ovat painattaneet rahaa itselleen ja laskeneet sitä liikkeelle maksamalla valtion työntekijöille palkkoja ja ostamalla markkinoilta tavaraa ja palveluja. Verotuksen avulla valtio on määritellyt rahalle arvon ja pitää kiinni siitä arvosta muuttamalla verotusta. Valtio on myös määrännyt rahalle hinnan määrittelemällä koron jolla valtion myöntämiä lainoja on voinut saada.

Sääntelyä on purettu lähes kaikkialla maailmassa. Pankit voivat nykyisin lainata lähes rajattomasti myös sellaista rahaa jota heillä ei ole koskaan ollutkaan, eli pankit luovat käytännössä lähes kaiken rahan, eivät valtiot. Myös investointien osalta tilanne on täysin muuttunut. Valtiot investoinnit ovat enää murto-osa kaikesta investoinneista. Valtio ei myöskään enää määrittele suoraan rahan hintaa vaan itsenäiset keskuspankit joista suurin, USA:n FED on yksityinen lähinnä pankkien omistama ja johtama laitos määrittelee inflaatiotavoitteen ja sen myötä pankkien siltä lainaaman keskuspankkirahan hinnan. Tämä on vain pieni osa hintajärjestelmää. Suurin osa hinnasta (korosta) määrittyy markkinoilla.

Edellä mainittuja asioita käsittelee mm. Suomen pankin julkaisu. Lyhyt johdatus rahaan.

Nykyinen FIAT rahajärjestelmä on siis hajautettu. Valta on annettu yksityisille toimijoille ja kas, nämä yksityiset toimijat keräävät myös suurimman osan tuloista. Vaikka järjestelmä on hajautettu, on markkinatalouden mukaisesti parhaiten markkinoilla toimineet toimijat kyenneet ostamaan heikommat pois ja ja nykyisin laskutavasta riippuen noin 1% ihmisistä omistaa noin puolet kaikesta omaisuudesta.

Bitcoin on vielä hajautetumpi järjestelmä kuin nykyinen FIAT raha. Sen rakenteeseen kuuluu kuitenkin sama vapaus kerätä rahaa ja tätä kautta siihen on sisäänrakennettu samanlainen markkinatalousmekanismi joka johtaa rahan keskittymiseen, suuriin arvoheilahteluihin ja vaihtoarvon riippuvuuteen spekulaatioista kuin hajautetulla FIAT rahalla. Myös rahan piilottaminen toimii kuten nykyisellä FIAT rahalla jossa omistus voidaan piilottaa sekä veroparatiiseihin että erilaisiin vain omistusta harjoittaviin yrityksiin. Tämä toimii vielä paremmin Bitcoinilla joten mikään ei estä veronkiertoa tai rahanpesua tai muuta toimintaa jonka takia muut veroja maksavat joutuvat suhteettoman verotaakan kantajiksi.

Summa summarum. Bitcoin on rahajärjestelmä joka ei juurikaan poikkea nykyisestä FIAT rahajärjestelmästä.

Mikään ei tosin estä luomasta sellaista sähköistä rahaa jossa molempien huonot puolet olisivat korjattu. FIAT raha voitaisiin palauttaa valtion yksinoikeudeksi ja rahan kerääntyminen harvojen käsiin voitaisiin toteuttaa helposti sekä sähköisessä että setelimuodossa. Jos kuitenkin uskotaan markkinavoimiin, silloin sellainen raha jolla voi spekuloida näyttää olevan suositumpi kuin sellainen joka takaisi paremman arvon vaihdon välineenä. Markkinat eivät tätä ongelmaa kykene ratkaisemaan. Demokratia, kaikista heikkouksistaan huolimatta on markkinoita inhimillisempi tapa ratkoa yhteisiä asioita. Siksi molempien, yhteiskunnan sekä talouden demokratisointi on todella tärkeä asia.

Välttelemmekö puhetta rasismista?

Suomen valtion vuonna 1970 ratifioiman YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan:
»kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla"

Huomaanko tuon sanan: "kansalliseen"? Kun puhun Kreikkalaisesta tavasta huijata muita Eurooppalaisia olen tuon määritelmän mukaan rasisti. Ihan totta. Ei se ole pelkkää ennakkoluuloa vaan rasismia. Yleistän kaikki Kreikkalaiset yhteen määritelmään.

Täällä amerikassa sen huomaa vielä selvemmin. Amerikkalaisten halveksiminen sen mukaan mitä rikkain kansanosa ja sen mukana suuryhtiöt, mediateollisuus ja hallinto tekee määrittelee kovin usein keskustelussa koko kansan. Juutalaisista nyt puhumattakaan. Se on rasismia.

Rasismin huomioiminen omassa itsessämme on tärkeää. Se on tärkeää kaiken sen vihapuheen ymmärtämiseksi jota tänään näemme joka puolella ympärillämme. Ymmärtäminen ei ole hyväksymistä. Ymmärtäminen on tärkeää jotta osaamme siihen puuttua. Puuttuminen on tärkeää jotta turvattomuuden tunne ja siitä seuraavat vihateot eivät muodostaisi itse itseään ruokkivaa kehää.

Minä olen huomattavasti useammin rasisti kuin haluaisin. Halu muuttaa ajatustottumuksiani on yksi tapa vähentää rasismia. Yksi tapa huomata sitä myös ympäristössäni ja muuttaa myös sitä.

Vapauden hinta

Ajattelin kertoa tässä kautta rantain terveisiä amerikkalaisesta koulukeskustelusta ja vähän muustakin. Ehkä jokin tästä voi auttaa avartamaan ajattelua. Minua se ainakin on auttanut erityisesti nyt kun oman pojan kuolema on tuonut kovasti synkkiä sävyjä omaan ajatteluun.

Kun kuulemme Pisa tutkimusten tuloksista, emme ehkä heti ajattele siihen sisältyvää ristiriitaa. Olemme kiistatta koulutuksen mallimaa monella eri tavalla mitattuna. Muihin kärkimaihin verrattuna pääsemme samoihin tuloksiin paljon halvemmalla, vähemmällä ajankäytöllä ja jopa pienemmillä terveyshaitoilla mitattuna. Mutta se ristiriita? Kyse on kilpailun johtopaikoista. Ja kuitenkin esimerkiksi amerikkalaisessa koulukeskustelussa juuri kilpailu, tai siis sen puute, on suurin erikoisuus Suomessa. Kilpailun sijaan koko koulutusjärjestelmän perustuu tasa-arvoon. Ja siinä on se syy miksi suomalaista koulutusjärjestelmää on vaikea myydä ulkomaille.

Emme useinkaan tajua kuinka syvälle kilpailullisuuden ylikorostaminen on muuttanut meidän itse kunkin ajattelua. Pitäisikö meidän ylipäätään yrittää myydä kaikkea? Emmekö voisi ottaa oppia järjestelmämme eduista ja myymisen tilalla jakaa kokemuksiamme. En nyt paneudu yksityiskohtiin, mutta tästä on paljon perusteellisesti tutkittua tietoa. Yksi tällainen tieto sisältyy tutkimuksiin "parviälystä" tai "joukkojen älykkyydestä". Vakiintunutta nimitystä tälle tutkimushaaralle ei ole, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Asiantuntijaorganisaatiot pääsevät harvemmin yhtä hyviin tuloksiin kuin suurempien joukkojen käyttö. "Joukossa tyhmyys tiivistyy" sanonta on paikallaan joissain tilanteissa, mutta joukoissa voi tiivistyä myös älykkyys. Elävä esimerkki tästä ovat ilmaiset tietokoneohjelmat joista suurin osa hyödyntää suurta joukkoa "vähemmän älykkäitä" tekijöitä jotka työskentelevät yhteisen päämäärän hyväksi. On syntynyt hyvin erikoisia järjestelmiä jotka pitävät huolta siitä että erilaisten ideoiden yhteen sovittaminen ei tuo vain kaaosta vaan tehokasta, mutta myös palkitsevaa toimintaa. Palkitsevaa myös rahallisesti vaikka se tuleekin tavoitteissa jälkijunassa.

Jos yrittää yksinkertaistaa tätä laajaa keskustelua suomalaisen koulutuksen kärkisijasta, se luonnollisesti sulkee pois paljon oleellistakin, mutta silti: Kun tavoitteena on tasa-arvo, kaikkien yhtäläinen oikeus oppia, moni asia toimii toisin kuin kilpailun ollessa tavoitteena. Kilpailu tuottaa huippuja, mutta voittajia ei ole kuin aina yksi lajissaan. Kilpailu näkyy kustannuksissa. Mitä parempi koulu ja siis opetuksen taso, sitä kalliimpaa on opiskelu. Amerikassa se tarkoittaa sitä että keskimäärin koulutuksesta maksetaan yli kaksi kertaa enemmän per kansalainen kuin Suomessa. Siis vapaus valita maksaa. Kilpailu ei tuota halvempia ja parempia tuotteita. Tämä sama koskee myös terveydenhuoltoa joka on kaksi kertaa kalliimpaa kuin Euroopassa keskimäärin. Rikkaimmalle kymmenykselle jopa viisi-seitsemän kertaa kalliimpaa kuin Suomessa ja silti kuolleisuustilastot ovat huomattavasti Suomea synkempää luettavaa myös siellä rikkaitten luokassa.

Siis vapaus valita maksaa. Myös sille rikkaimmalle osalle ihmisiä. Köyhimmälle se maksaa vielä enemmän. Vapauden elää. Sille osalle ihmisiä jotka haikailevat niiden vapauksien perään kannattaa siteerata vapauden ikonia J. F. Kennedyä: " ...älkää kysykö mitä maanne voi tehdä teille, vaan mitä te voitte tehdä maallenne." Sen voisi ehkä muotoilla toisinkin: Älkää miettikö mitä vapauksia teiltä puuttuu vaan sitä mistä voisitte hivenen tinkiä jotta eniten apua tarvitsevat voisivat saada vapauden elää.

Pekka

jonka pojalla ei tätä vapautta ollut.

ps. olisiko ihan mahdotonta että meidän vapautemme saada päihteet mahdollisimman helposti kioskeista ja ruokakaupasta olisi vapaus josta voisimme hivenen tinkiä jotta joillakin joiden geenit eivät mahdollista vapaata valintaa saisivat oikeuden elää? 

Kuntavaalit ja raha

Näin kunnallisvaalien alla kannattaa muistaa muutama fakta rahasta:

Kuka tahansa voi painaa omaa rahaa, (tätä ei mikään laki kiellä) mutta vain suvereenilla valtiolla on keinot joilla valtion raha on pakko hyväksyä yleiseksi valuutaksi: verotus ja muut valtion maksut jotka lainsäädännöllä hyväksytään maksettavaksi vain valtion rahalla.

Monissa maissa tämä mahdollisuus on myös kunnilla, koska ne keräävät kunnallisverot. Meillä kunnallisverot kerää valtio. Kunnilla on kuitenkin joukko maksuja joita kerätään kunnan kassaan ja tällä tavalla kunta voi ottaa käyttöön oman rahan ja tällä tavalla valuutta voi saada aikaan yleisemmän hyväksynnän. Jos paikallinen yritys voi maksaa kunnallisia maksuja kunnan omalla rahalla, yrityksen kannattaa ottaa asiakkailtaan maksuksi kunnan rahaa. Sellaisella yrityksellä on tästä kilpailuetu. (Kannattaa tutustua esimerkiksi Sveitsin Wir - paikallisrahaan joka on toiminut Sveitsin Frangin rinnalla jo yli 80 vuotta ja sen hyväksyy valuutaksi kymmenet tuhannet yritykset.)

Paikallisrahan edut ovat moninaiset, mutta ei minua kannata uskoa. Ottakaa itse selvää. Asiaa tutkimalla selviää esimerkiksi se, että suvereeni yhteisö, valtio, kunta, osuuskunta jne. voi painaa omaa rahaa niin paljon kuin haluaa. Se ei voi joutua selvitystilaan niin kauan kuin sen raha hyväksytään maksuvälineeksi. Esimerkiksi Suomen valtio, jos sillä olisi oma raha, vaikka vain euron rinnalla, voisi rahoittaa kaiken toimintansa ilman verotusta kuten Englannissa toimittiin noin 800 vuoden ajan Talley Stick järjestelmällä. Siinä kuningas maksoi vaikkapa lampaan kahtia jaetulla merkinnöillä varustetulla puutikulla jonka toinen puoli säilyi kuninkaalla väärentämisen estämiseksi. Miksi lampaan myyjä sitten suostui ottamaan maksuksi puutikun? Koska kuningas määräsi verojen ja maksujen maksamisvälineeksi vain ja ainoastaan tuon puutikun.

Miksi nykyisin sitten valtion pitää ottaa velkaa yksityisiltä pankeilta? Koska näin on sovittu kun euroon siirryttiin. Miksi? Koska päättäjät ovat uskoneet "asiantuntijoiden" pelotteluja siitä, että poliitikot tuhoavat talouden jos heidän annetaan päättää rahasta. Miksi? Koska tämä järjestelmä hyödyttää noita tahoja tavallisen veronmaksajan kustannuksella.

Ketkä ovat noita asiantuntijoita? Esimerkiksi kannattaa ottaa maailman rikkaimman valtion, USA:n taloushallinto. Sen muodostaa lähes yksinomaan suurten investointipankkien entiset johtajat. Se ei ole sattumaa että heistäkin suurin osa on lähtöisin niistä pankeista jotka ovat viime vuosina tehneet eniten talousrikoksia joissa tavallisten eläkesäästäjien rahat ovat siirtyneet suurimpien pelaajien taskuihin.

Mitä kunnassa sitten voidaan tehdä? Suomen kunnat omistavat yhdessä suuren pankin: Kuntarahoitus Oyj:n Se rahoittaa kuntien toimintaa. Siitä olisi helppo muodostaa myös kansanpankki jonka tuotot tulisivat osakkeenomistajiensa eli kuntien taskuun sen sijaan että tällä hetkellä kuntalaisten pankkipalveluista maksamat rahat menevät yksityisten osakkeenomistajien taskuihin.

Älkää minua uskoko. Tutustukaa vaikkapa Pohjois Dakotaan jossa osavaltion oma pankki tuottaa osavaltion kassaan melkoisen summan rahaa ihan normaalilla pankkitoiminnalla.

Kaikki kunnallisvaalien asiat eivät ole niitä joista mediassa kysytään. Jotkut ovat vielä tärkeämpiä. Valitaanko kunnanvaltuustoon edelleen niitä jotka hyötyvät nykyisestä pankkijärjestelmästä. Vai kannattaisiko valita joitain hyvä-veli järjestelmän ulkopuolelta?