Vapauden hinta

Ajattelin kertoa tässä kautta rantain terveisiä amerikkalaisesta koulukeskustelusta ja vähän muustakin. Ehkä jokin tästä voi auttaa avartamaan ajattelua. Minua se ainakin on auttanut erityisesti nyt kun oman pojan kuolema on tuonut kovasti synkkiä sävyjä omaan ajatteluun.

Kun kuulemme Pisa tutkimusten tuloksista, emme ehkä heti ajattele siihen sisältyvää ristiriitaa. Olemme kiistatta koulutuksen mallimaa monella eri tavalla mitattuna. Muihin kärkimaihin verrattuna pääsemme samoihin tuloksiin paljon halvemmalla, vähemmällä ajankäytöllä ja jopa pienemmillä terveyshaitoilla mitattuna. Mutta se ristiriita? Kyse on kilpailun johtopaikoista. Ja kuitenkin esimerkiksi amerikkalaisessa koulukeskustelussa juuri kilpailu, tai siis sen puute, on suurin erikoisuus Suomessa. Kilpailun sijaan koko koulutusjärjestelmän perustuu tasa-arvoon. Ja siinä on se syy miksi suomalaista koulutusjärjestelmää on vaikea myydä ulkomaille.

Emme useinkaan tajua kuinka syvälle kilpailullisuuden ylikorostaminen on muuttanut meidän itse kunkin ajattelua. Pitäisikö meidän ylipäätään yrittää myydä kaikkea? Emmekö voisi ottaa oppia järjestelmämme eduista ja myymisen tilalla jakaa kokemuksiamme. En nyt paneudu yksityiskohtiin, mutta tästä on paljon perusteellisesti tutkittua tietoa. Yksi tällainen tieto sisältyy tutkimuksiin "parviälystä" tai "joukkojen älykkyydestä". Vakiintunutta nimitystä tälle tutkimushaaralle ei ole, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Asiantuntijaorganisaatiot pääsevät harvemmin yhtä hyviin tuloksiin kuin suurempien joukkojen käyttö. "Joukossa tyhmyys tiivistyy" sanonta on paikallaan joissain tilanteissa, mutta joukoissa voi tiivistyä myös älykkyys. Elävä esimerkki tästä ovat ilmaiset tietokoneohjelmat joista suurin osa hyödyntää suurta joukkoa "vähemmän älykkäitä" tekijöitä jotka työskentelevät yhteisen päämäärän hyväksi. On syntynyt hyvin erikoisia järjestelmiä jotka pitävät huolta siitä että erilaisten ideoiden yhteen sovittaminen ei tuo vain kaaosta vaan tehokasta, mutta myös palkitsevaa toimintaa. Palkitsevaa myös rahallisesti vaikka se tuleekin tavoitteissa jälkijunassa.

Jos yrittää yksinkertaistaa tätä laajaa keskustelua suomalaisen koulutuksen kärkisijasta, se luonnollisesti sulkee pois paljon oleellistakin, mutta silti: Kun tavoitteena on tasa-arvo, kaikkien yhtäläinen oikeus oppia, moni asia toimii toisin kuin kilpailun ollessa tavoitteena. Kilpailu tuottaa huippuja, mutta voittajia ei ole kuin aina yksi lajissaan. Kilpailu näkyy kustannuksissa. Mitä parempi koulu ja siis opetuksen taso, sitä kalliimpaa on opiskelu. Amerikassa se tarkoittaa sitä että keskimäärin koulutuksesta maksetaan yli kaksi kertaa enemmän per kansalainen kuin Suomessa. Siis vapaus valita maksaa. Kilpailu ei tuota halvempia ja parempia tuotteita. Tämä sama koskee myös terveydenhuoltoa joka on kaksi kertaa kalliimpaa kuin Euroopassa keskimäärin. Rikkaimmalle kymmenykselle jopa viisi-seitsemän kertaa kalliimpaa kuin Suomessa ja silti kuolleisuustilastot ovat huomattavasti Suomea synkempää luettavaa myös siellä rikkaitten luokassa.

Siis vapaus valita maksaa. Myös sille rikkaimmalle osalle ihmisiä. Köyhimmälle se maksaa vielä enemmän. Vapauden elää. Sille osalle ihmisiä jotka haikailevat niiden vapauksien perään kannattaa siteerata vapauden ikonia J. F. Kennedyä: " ...älkää kysykö mitä maanne voi tehdä teille, vaan mitä te voitte tehdä maallenne." Sen voisi ehkä muotoilla toisinkin: Älkää miettikö mitä vapauksia teiltä puuttuu vaan sitä mistä voisitte hivenen tinkiä jotta eniten apua tarvitsevat voisivat saada vapauden elää.

Pekka

jonka pojalla ei tätä vapautta ollut.

ps. olisiko ihan mahdotonta että meidän vapautemme saada päihteet mahdollisimman helposti kioskeista ja ruokakaupasta olisi vapaus josta voisimme hivenen tinkiä jotta joillakin joiden geenit eivät mahdollista vapaata valintaa saisivat oikeuden elää?