Yhteiskunnalliset yritykset

Sattuneesta syystä olen viime aikoina keskittynyt mielenterveyteen, - omaani, joten muut yhteiskunnalliset pohdinnat ovat saaneet jäädä. Nyt kuitenkin EU-parlamenttivaalien jälki-itkuissa tekee mieleni tehdä jotain.

Mikä itkettää?

1. Äänestysprosentti.

Voidaanko puhua demokratiasta kun enemmistö ei ole mukana edes edustuksellisessa demokratiassa?

2. Äänestystulos

Kun valtaapitävät ja valtaapitäneet häviävät vaalit ja ainoa voittaja on sekin menneisyyden vankka puolustaja?

Missä on tulevaisuus? Edessä vai takana? Minusta itkun pitäisi kuulua joka puolelta.

Olen näissä kirjoituksissani yrittänyt tuoda esille enemmän tai vähemmän piilossa olevia näkökulmia. Ne eivät ole edes uusia. Useimmat ovat jopa hyvin koeteltuja. Monet niistä ovat saaneet vain uuden nimen, niin kuin tämäkin:

Yhteiskunnalliset yritykset.

Hesarin artikkeli tuo selkeästi esiin mistä on kyse. Edes tässä muodossa ei ole kyse mistään uudesta ja jos ajattelemme Suomessa laajasti käytössä ollutta osuustoiminta-aatetta, huomaamme kyseessä olevan vanhan hyvän ajatuksen uudessa paketissa. Nykypäivän yrityskulttuuriin ero on siinä, että osuustoiminnassa voitot sijoitetaan kaikki itse tuotantoon ja osakkaat saavat voittonsa oman toimintansa tehostumisen kautta. Nykyajattelun mukaisesti osuustoiminnan ongelma oli siinä, että se ei mahdollistanut osuuksilla pelaamista ja kun pelaaminen tuli tärkeämmäksi kuin itse tuotanto, niin osuustoiminnan suosio laski niin sijoittajien kuin lainsäätäjien silmissä. Suomessa vasta mietitään miten yhteiskunnalliset yritykset tulisi huomioida lainsäädännössä.

Minä laajentaisin keskustelua myös kuntiin, valtioon ja EU:n tapaisiin valtioiden yhteenliittymiin. Kuntaa voitaisiin hyvin ajatella yhteiskunnallisena yrityksenä jonka kaikki voitot sijoitetaan itse toimintaan. Kaikki osakkaat saisivat tuotteet ja palvelut mutta maksaisivat niistä maksukykyjensä mukaan. Tätä ajatusta voi maistella monella tavalla. Demokratian näkökulmasta, valtapolitiikan näkökulmasta, talouden näkökulmasta, jopa oikeudenmukaisuuden näkökulmasta jne. Ja jos ensin maistelee asiaa vaikkapa perheen kokoisen yhteisön näkökulmasta, on selvää ketkä ovat kuinkakin maksukykyisiä ja asia maistuu vielä kohtalaisen hyvältä. Miksei se maku voisi olla yhtä hyvä jos yhteisöä laajennetaan vaikkapa maapallon kokoiseksi. Aika harva meistä aikuisista jättäisi kaikki lapsensa ruokkimatta jos joku lapsista väärinkäyttää ruokaansa ja vaihtaa jälkiruokansa toisen lapsen leluihin. Mutta näin me usein tunnumme ajattelevan kun ympyrä suurenee ja mukaan tulee myös naapurien lapset.

Tietoiskuja masennuksesta 5. Sähköhoito

Kun lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttäjäni kuoli, kuvittelin sen helpottavan elämääni. Toisin kävi. Parissa kuukaudessa olin niin huonossa kunnossa, että pyysin vaimoa mukaani terveyskeskukseen koska en uskonut itse kykeneväni kertomaan voinnistani. Enkä itkultani oikein kyennytkään.

Lääkkeitten lisäykseen en enää uskonut. Sivuvaikutukset olivat jo riittävän kamalat. Edellinen sairaalaosastolla olo oli pettymys. Ei siellä hoidosta voinut puhua. Siellä oltiin säilössä. Olin kuitenkin löytänyt netistä viimeisen oljenkorren, sähköhoidon.

Onnekseni terveyskeskuslääkäri kirjoitti lähetteen ja kahden viikon päästä olin akuuttikriisiosastolla. Kahden kuukauden ja kahdeksan sähköhoidon jälkeen masennus helpotti enemmän kuin vuosiin, ehkä vuosikymmeniin. Osastolla en huomannut yleisiä muistiongelmiakaan. Tosin muistiongelmat paljastuvat kotiuttamisen jälkeen massiivisiksi.

Ongelmallisemmaksi muodostui tunne heitteille jättämisestä. Vielä viikko ennen kotiuttamista hoitoneuvottelussa (vaimon ja yksityisen terapeutin läsnä ollessa) mietittiin erilaisia jatkohoitomahdollisuuksia: pariterapiaa muutaman kerran osastolla ja supportiivista terapiaa poliklinikalla. Kotiuttamistilanteessa paljastui, että tällaiset eivät ole mahdollisia. Lääkärin mielestä olimme vaimoni kanssa ymmärtäneet väärin. Paljon mahdollista, mutta Hämeenlinnassa meneillään olevien säästötoimenpiteiden aikataulu laittaa ajattelemaan toisin. Sen verran laajasti on näistä säästöistä julkisuudessakin keskusteltu.

Tosiasia on, että julkinen terveydenhuolto ei edes tunne terapiaa tämän ikäiselle. Ei vaikka se katsoi kuntoni olevan niin heikko, että kahden kuukauden osastohoito oli tarpeellinen. Vai onko syynä se, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä jolloin en ole enää hyödyllinen ihminen?

Käyn yksityisellä terapeutilla, 45 minuuttia viikossa. Tähän ei oma eläkkeeni riitä, mutta onneksi vaimon palkka auttaa. Miksi sitten tunnen tarvitsevani terapiaa vaikka sähköhoito oli niin tehokasta?

Sähköhoito tai lääkkeet voivat helpottaa masennusta, paljonkin, mutta eivät ne opeta uudenlaista ajattelua jota tarvitaan jotta arjesta tulisi siedettävää, ei vain potilaalle, vaan myös hänen läheisilleen. Toki lääkkeitä voidaan lisätä aina nukuttamiseen asti, mutta nukkuvaakin potilasta joudutaan hoitamaan. Toki sähköhoito helpottaa syvää masennusta, mutta muistiongelmat eivät ole helppoja potilaalle, omaisista puhumattakaan.

Ja kun traumamuistuttaja iskee, ja se iskee mitä kummallisimmissa tilanteissa, ei silloin auta kuin terapia jossa opetellaan uusia elämisen taitoja. Kun lapsena on raa-alla tavalla oppinut kuinka minulle voidaan tehdä mitä vaan, ei siitä ihan heti kykene pois oppimaan. Kun jähmetyn ja hengitys salpautuu, oksettaa eikä oksennus kuitenkaan tule, silloin tarvitsen niitä taitoja joita ei opita hetkessä.

Tietoiskuja masennuksesta 4. Hoito

Tämä osio on lyhyt. Tiedetään, että jopa puolet vaikeasta masennuksesta kärsivistä ei saa minkäänlaista hoitoa. Vain pieni osa hoitoa saavista saa hoitosuositusten mukaista hoitoa. Tätä olen käsitellyt aiemminkin tässä blogissa. Mielenterveyden keskusliitto järjestää kursseja jossa vertaistuen kautta voidaan tehokkaasti vaikuttaa, mutta 90% hakijoista jää tämänkin ulkopuolelle.

Vaikean masennuksen diagnoosin kriteerejä ovat:
1. Masentunut mieliala suurimman osan aikaa
2. Kiinnostuksen tai mielihyvän menettäminen asioihin, jotka ovat tavallisesti kiinnostaneet tai tuottaneet mielihyvää
3. Vähentyneet voimavarat tai poikkeuksellinen väsymys
4. Itseluottamuksen tai omanarvontunnon väheneminen
5. Perusteettomat tai kohtuuttomat itsesyytökset
6. Toistuvat kuolemaan tai itsemurhaan liittyvät ajatukset tai itsetuhoinen käyttäytyminen
7. Subjektiivinen tai havaittu keskittymisvaikeus, joka voi ilmetä myös päättämättömyytenä tai jahkailuna
8. Psykomotorinen muutos (kiihtymys tai hidastuneisuus), joka voi olla subjektiivinen tai havaittu
9. Unihäiriöt
10. Ruokahalun lisääntyminen tai väheneminen, johon liittyy painon muutos

Meiltä tällaisilta ihmisiltä vaaditaan kykyä ja voimia itse hakea apua. Samoin meiltä aina kysytään minkälaista hoitoa tarvitsisimme, vaikka enhän minä sitä edes näinkään pitkän sairastamisen jälkeen pysty itse tietämään. Minä haluaisin, että joku asiantuntija osaisi sen minulle kertoa. Vai olenko vain toivoton tapaus jolle mitään hoitoa ei vain ole olemassa.

Tietoiskuja masennuksesta 3. Lapsuus

Turvalliset kasvuolosuhteet ja varhainen puuttuminen. Näistä puhutaan, mutta tekoja ei vielä ole läheskään tarpeeksi. Holhousyhteiskuntaa pidetään pahana asiana, mutta yhä suuremmalta osalta lapsia puuttuu holhooja kokonaan.

Vaikka oma lapsuuteni alkoikin jo kuusikymmentä vuotta sitten, siihen liittyviä asioita voidaan hyvin siirtää yleiseen, sillä vasta viime vuosina on näihin asioihin alettu kiinnittää huomiota.

Lapsena koettu alkoholismi, fyysinen, psyykkinen ja seksuaalinen väkivalta ovat muuttaneet rajulla tavalla lapsen suhtautumista itseensä. Alkoholi tarkoitti aina pahaa. Samoin seksuaalisuus. Niistä täytyi päästä eroon. Murrosiässä tapahtuneet muutokset omassa ruumiissa johtivat osataan ristiriitoihin jotka purkautuivat voimakkaana masennuksena, vaikka lasten masennusta ei silloin osattu tunnistaa.

Seksuaalikielteisyyden syyt alkoivat purkautua tietoisuuteen vasta 55 vuoden jälkeen, pitkien terapioiden jälkeen. Kun sairaus on kestänyt näin kauan se ei todennäköisesti ehdi tämän elämän aikana parantua. Vaan onko minulla oikeutta saada edes helpotusta tähän? Ei ainakaan julkisen terveydenhoidon kautta. Minulla on kaikki hyvin. Jatkuva lääkitys ja työkyvyttömyyseläkkeellä ei masennus haittaa työntekoa. Näinhän se pitää ollakin. Kivuista viis.

Mutta se yleinen. Kuka pitää lapsista huolta, jos vanhemmat eivät osaa tai kykene? Kuka saa puuttua siihen mitä kotona tapahtuu? Kenen pitäisi puuttua siihen mitä kotona tapahtuu?

Tietoiskuja masennuksesta 2. Työn paineet.

Muutokset työelämässä ovat useiden tutkimusten mukaan suurin syy eläköitymisen rajuun kasvuun. Omat kokemukseni ovat samansuuntaisia.

Televisiotoiminnassa alkoi valtaisa muutos kun kolmoskanava aloitti 1986. Nelonen aloitti 1997. Ohjelma-aika lisääntyi hurjasti, mutta mainosrahojen potti ei juuri kasvanut. Se vain jakaantui useamman yrittäjän kesken. Toimiluvat edellyttivät myös kotimaista tuotantoa, mutta laadusta ei tietenkään voitu sanoa mitään. Syntyi hurja tarve halvoille ohjelmille ja niitähän tehtiin.

Olin itse mukana näiden suunnittelussa. Spede kehitti kilpailuohjelmia ja Jaakkolan Eeron kanssa kehittelimme halpoja tuotantotapoja toteutukseen. Mutta kanavat tuottivat tappiota ja tarvittiin koko ajan yhä halvempia ohjelmia. Loppua tälle kehitykselle ei näy vieläkään.

Suurin ongelma ei ollut tekemisen kiihtyvä tahti. Siitä tavallaan nautti. Kykeni käyttämään osaamistaan. Suurin ongelma oli kun huomasi, että sitä osaamista ei enää arvostettu. Aiemmin oli laatu tärkeä ylpeyden aihe. Keskityttiin siihen laatuun joka parhaiten palveli lopputulosta. Niin kauan kun Spede eli minun taitojani kunioitettiin, mutta Speden kuoltua oltiin jo siinä tilanteessa, että hinta määräsi kaiken. Minun taidoillani ei enää ollut käyttöä.

Onneksi Ere teki vielä elokuvia jolloin sain kokea onnistumisia ja arvostusta. Nyt Erenkin kuoltua olen täysin hyödytön.

Minun tarinani on keskeiseltä sisällöltään se tavallinen tarina. Tarina josta lukuisat tutkimukset kertovat. Tarina jonka pitäisi herättää mistä pitäisi puhua ennen kuin eläkeiän kasvattamista voidaan käytännössä toteuttaa.

Tietoiskuja masennuksesta. 1. Fyysiset kivut

Nyt kun lääkitys on melkein kohdallaan, eivät kivut ole mitenkään mahdottomia. Kun aamulla nousen ylös, huimaus on vaimeaa. Saan silmälasit päähäni ensimmäisellä yrittämällä eikä tarvitse kovin kauaa odotella liikkeelle lähtemistä. Portaissa täytyy pitää tiukasti kiinni kaiteesta kun joka askeleella jalkoihin satttuu, reiden ja pohkeiden etuosaan ja nilkkoihin. Aamiaisen jälkeen iskee valtaisa väsymys. Menen takaisin sänkyyn tunniksi pariksi.

Väsymys masentaa. Enkö tänäänkään jaksa tehdä mitään. Olen täysin hyödytön ihminen. Tarpeeton. On valtaisa määrä asioita joita pitäisi voida tehdä ollakseni edes hiukan hyödyksi lähimmäisilleni, mutta asiat ovat möykkynä kiertämässä kehää päässäni sellaisella vauhdilla, että en saa mistään niistä kiinni. Jokainen on sellainen jonka tekemiseksi tarvitsisi tehdä jotain muuta ensin. Kaikkein ensimmäiseksi pitäisi saada vaatteet päällensä, mutta miten päästä ylös sängyn reunalta kun väsyttää ja pyörryttää niin valtavasti. Paine alkaa ahdistaa. Sydämestä pistää ja hengittäminen on työlästä. Ei, ensin pitää saada olo paremmaksi. Köpöttelen takaisin alakertaan, otan rauhoittavan ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä. Rauhoittavat ovat vaarallisia. Pikkusiskoni oli narkomaani joka aloitti lääkkeillä ja lopulta kuoli AIDSiin pari vuotta sitten.

Tällainen on kohtuullisen hyvä päivä. Kirjoittaminen auttaa. Siinä ajatukset pysyvät paremmin kasassa.

Masennus sairautena ei ole yleistynyt 1980-luvun lukemista, mutta sen sijaan masennuksen takia eläkkeelle siirtyminen on kasvanut huikeasti. Kun vuonna 1983 masennuksen takia jäi yksityisen sektorin työkyvyttömyyseläkkeelle 350 ihmistä, vuonna 2003 luku oli jo miltei 3 500. Määrä on yli kymmenkertaistunut parissakymmenessä vuodessa.
Kriteerit eivät eläkehakemuksissa ole höllentyneet. Päinvastoin hylkäysten osuus on kasvanut. Kyse on myös suurista kulttuurisista ja työelämän laadun muutoksista. (Raija Gould 2007)

Tämä ja muut vastaavat tutkimustulokset ovat vähitellen johtaneet siihen, että olen ryhtynyt yhä enemmän tulemaan julkisuuteen jonkinlaisena masennuksen mannekiinina. Kun lukee yleisönosastokirjoituksia ja kuuntelee ihmisten puheita käy selväksi, että tietoa on edelleen kovin vähän etenkin kun tehdään päätöksiä mielenterveyspalvelujen rahoittamisesta. Ehkä yksityisestä yleiseen voisi tuoda parempaa ymmärrystä.

Suomi on virallisesti taantumassa!

Tämä uutinen on monessa mielessä mielenkiintoinen. Se perustuu bruttokansantuotteen laskuun. Mitä se sitten tarkoittaa.

Ei ole yhdentekevää millä mittarilla mitataan. Bruttokansantuotetta voisi verrata auton nopeusmittariin. Se ei kerro mitään kulutuksesta, päästöistä, turvallisuudesta, hinnasta, ajomukavuudesta jne.

Jos talosi palaa ja rakennat uuden, niin bruttokansantuote nousee vaikka sinun taloutesi ei ole lainkaan parantunut. Sodissa bruttokansantuote kasvaa koska käytettyjen tilalle tehdään uusia pommeja. Näiden esimerkkien luulisi riittävän kuvaamaan sitä, että bruttokansantuotteella ei voida kuvata ihmisten hyvinvointia. Taloustutkimus onkin jo aikoja sitten kehittänyt parempia mittareita kuvaamaan taloutta.

Miksi sitten kaikki uutiset olivat täynnä tätä mittaria? Ehkä siksi, että monet poliitikot sitä jatkuvasti käyttävät. Miksi? Koska se sopii poliittisiin tarkoitusperiin. Sillä voidaan osoittaa, että jatkuva kasvu on välttämättömyys jolle ei ole vaihtoehtoja. Sillä voidaan osoittaa, että ei ole väliä mitä tuotetaan, kunhan tuotetaan. Mitä kulutetaan, kunhan kulutetaan.

Aina kannattaa kysyä, kuka hyötyy siitä, että keisarille kuvitellaan vaatteet!

Tavallistetaan terveydenhoitoa

Yhteiskunta erikoistuu koko ajan kiihtyvällä vauhdilla. Niin myös sairaanhoito. Voidaan parantaa yhä vaikeampia sairauksia ja hyvä niin. Mutta vauhdissa on unohdettu tavallinen terveydenhoito, enkä nyt puhu perusterveydenhoidosta organisatoorisessa mielessä, vaan ihmettelen joitain asioita joissa kukaan ei tunnu sanovan, että keisarilla ei ole vaatteita.

Tavallisista tavallisinta terveydenhoitoa pitäisi olla se, että ihmistä ei vaikeuksissaan jätetä yksin. Mutta kuinka ollakaan, kun ihminen sairastuu, hänen on lähdettävä itse lääkäriin. Siis sairaan on aina liikuttava, eikä lääkärin. Näin ei suinkaan aina ole ollut eikä ole monissa maissa vieläkään, vaan lääkäri tulee sairaan luo.

Hyvässä tapauksessa sairasta toki autetaan liikkumaan, jopa ambulanssilla, mutta ei aina. Yksin olevaa ei paljoa lohduta, että joitain autetaan. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava "avohoidossa" oleva jättää lääkityksen pois maniavaiheessa ja kukaan ei käy yksinäistä katsomassa. Vaikeasta masennuksesta kärsivä ei viikkoihin liikahda kotoaan, kunnes kivut ajavat itsemurhaan. Kuukausia, jopa vuosia kotonaan kuolleena olleet ihmiset eivät ole saaneet apua. Näitä ihmisiä joiden terveys ja jopa henki voitaisiin pelastaa on lukemattomia.

Oikea kysymys ei ole miksi jätämme nämä ihmiset yksin.

Oikea kysymys on: Miksi Suomi kuuluu niihin harvoihin maihin jossa lääkäri ei tule potilaan luo?

Lex Nokia

Niinhän se pitää ollakin, että kun jotain omistaa, se määrää miten sitä saa käyttää. Omaisuuden suoja on perustuslaissakin vahvempi kuin esimerkiksi hengen suoja. Yhteiskunta ei saa tehdä mitään sellaista joka voisi haitata kilpailua. Ja mikä haittaa kilpailua, sen määräävät ne jotka kilpailevat.

Sehän on selvä, ettei kukaan uskaltaisikaan kirjoittaa mitään henkilökohtaista firman kirjepaperille ainakaan firman kynällä, mutta siltä varalta, että joku uskaltaisi, on seuraavana vuorossa Lex Itella.

Eipä aikaakaan niin voi kauhistus, soititko kotiin työajalla? Lapsiko sairaana? Onneksi avuksi tulee Lex Sonera.

Näinkö sen pitääkin mennä?

Kapitalismilla menee hyvin

ja vastoin kaikkia puheita, markkinatalouskin toimii hyvin. Kapitaalin, eli pääoman keskittyminen toimii paremmin kuin koskaan. Markkinatkin toimivat erinomaisesti. Tästä on osoituksena se, että luottamus luottokuplaan on romahtanut ihan sille tasolle kuin oikein on. Vain sellaiset voivat saada luottoa, joilla on jotain todellista millä maksaa luotto takaisin.

Sama koskee pörssejä. Sellaiset osakkeet joilla on todellista arvoa, ovat laskeneet realistiselle tasolle. Nyt ne, joilla on tarpeeksi pääomaa voivat ostaa niitä tasolla josta hinnat varmasti nousevat.

On turhaa syyttää kapitalismia tai ennustaa sen kaatuvan niin kauan kun sitä eniten kannattavat hyötyvät sen olemassaolosta. Ja nythän sitä kannattavat laajemmat piirit kuin aikoihin, -tai ainakin kannattelevat. Nyt käytetään mielettömiä summia jotta kapitalismi pysyisi pystyssä. Kaikki maksavat. Kukin kykyjensä mukaan. Juuri kukaan ei kuitenkaan saa tarpeittensa mukaan. Näinhän kapitalismissa kuuluu ollakin.

Markkinatalouden hyvinvointia kuvaa myös kasvu. Silloinkin kun hinnat laskevat, bruttokansantuote laskee, markkinatalouden piiri laajenee. Yhä useampi asia tulee myytäväksi markkinoille. Yritysten tappiot esimerkiksi. Kun yrityksellä menee tarpeeksi hyvin, sen omistajat korjaavat tuloksesta yhä suuremman osan. Kun yrityksellä menee huonosti, tappion maksajaksi joutuvat kaikki ja omistajat korjaavat tästäkin suurimman osan. Ja ihmisten kivut ja kuolema ovat jo pitkään olleet kauppatavaraa ja näiden markkinahinta koko ajan nousee.

Koskaan ei ole yhtä paljon rajoitettu ihmisten valtaa ja vapautta yrittämisen vapautta vastaan kuin nyt. Jos ihmisten yhteisö ei ole yritys, niin ei ole vapautta valita keneltä ostaa. Kunnan tai valtion on ostettava sieltä mistä kilpailulainsäädäntö käskee. Nyt meiltä yksilöinäkin ollaan viemässä mahdollisuus valita keneltä tavaramme ostamme. Emme saisi ostaa naapurilta, koska naapuri ei saa kertoa tuotteessaan olevansa naapuri. Se vääristäisi kilpailua.

Mutta jos kerran markkinat voivat hyvin ja ihmiset huonosti, niin mitä tekoa on politiikalla. Ei kai yhtään mitään. Tai kaikki.