maanantai 1. syyskuuta 2014

Älkää ottako minua vakavasti


Ihminen on vain yksi lukemattomista eliölajeista. Ei ollenkaan laajimmalle levinnyt vaikka niinkin kuulee väitettävän. Ei ollenkaan niin itsetuhoinen kuin väitetään. Ei ollenkaan niin ympäristöä tuhoava kuin väitetään.

On paljon onnistuneempiakin lajeja jos levinneisyyttä ajatellaan. Tai itsetuhoisuutta, tai ympäristöään tuhoavia. Otetaan vaikkapa vain kaksi huomattavasti tehokkaampaa, virukset ja bakteerit. Ihminen on niille mainio elatusalusta, vaikkakaan ei suinkaan ainoa tai edes kovin tärkeä. Ne ovat levinneet miljardeja kertoja laajemmalle ja niitä on miljardeja kertoja enemmän ja ne tuhoavat elinolosuhteitaan miljardeja kertoja tehokkaammin. Että se ihmisen ainutlaatuisuudesta.

Onhan ihminen kyllä sopeutuvainen moniin eri olosuhteisiin. Ei tosin lähellekään niin sopeutuvainen kuin bakteerit jotka elävät merten pohjassa tulikuumissa lähteissä tai jäävuorten sisuksissa.

No mitä ihminen tekee. Nukkuu kolmasosan elämästään.  Menemättä bakteereihin, nukkuvat kissaeläimetkin pääosan elämästään. Mitä nyt silloin tällöin käyvät syömässä. Kuitenkin dokumentit, siis sellaiset jutut jotka väittävät kuvaavansa todellisuutta kertovat vain niistä leijonan tai muiden eläinten saalistushetkistä jotka ovat vain murto-osa niiden elämästä. Kertovat ihmisten tappamisesta vaikka suurin osa elämästä on rauhan aikaa. Hups, meinasi tulla kirjoitusvirhe, rahan aikaa.

Kyllähän ihminenkin viihtyy unimaailmassa ison osan valveillaoloaan. Tällä hetkellä sosiaaliseen mediaan ja ja siihen liittyvään teknologiaan käytetään hivenen enemmän aikaa kuin nukkumiseen. Tämä muuten on osittain päällekkäin myös palkkatyöhön käytetystä ajasta joka on keskimäärin alle puolet siitä mitä käytetään nukkumiseen.


Muistetaan nyt lopuksi tilastollinen tosiasia: Tänään ihmisen todennäköisyys kohdata väkivaltaa (toisen ihmisen taholta) on pienin koko ihmiskunnan historiassa. Mietitään mitä ihminen on tehnyt oikein jotta tähän on päästy ja tehdään sitä lisää.