Raha arvon määrittelijänä.

Mennään taas kerran perusasioihin. Me kuvittelemme että rahalla, vaikkapa eurolla olisi jokin arvo sinänsä. Syynä tähän on että yksi rahan ominaisuus on olla ikään kuin mittanauha. Tavaran tai palvelun jne. arvo mitataan mittanauhan yksiköllä. Se voi toimia jos kaikilla on samanlainen mittanauha. Koska kuitenkin jonkun tavaran käyttöarvo riippuu käyttäjän tarpeista, sen mittaaminen rahan avulla näyttää olevan mahdotonta. Sitä kuitenkin yritetään mitata kysyntää arvioimalla.

Tämä mittanauha ominaisuus kuitenkin venyy ja paukkuu kun joku päättää käyttää sitä hyväkseen ja vaihtaa yhtä rahaa toiseen suuria määriä kerrallaan. Kun mittanauha venyy hän vaihtaa taas ja saa mittausmuutoksen hyödyn itselleen. Muut kärsivät tappion venyneestä mittanauhasta.

Haloo huudamme, eikö ole jotain metrimitan kaltaista johon rahan arvon voisi sitoa ja käydä tarkistamassa onko kyse aidosta rahasta. Mikä voisi olla sellainen taho johon voisimme luottaa että ei jokaisen kaupan yhteydessä tarvitse mennä Pariisin vertaamaan mittanauhaa metrinmittaan? 

Tässä tulee esiin luottamus. Ne jotka luottavat markkinoihin, uskovat oikean metrin löytyvän kunhan annetaan kaupan vapaasti venyttää ja supistaa mittaa. Toiset luottavat yhteiskuntaan joka pitää huolen siitä että mittanauha on kaikille sama. Toiset luottavat läheisiin ihmisiin jotka osaavat varoittaa vääristä mittanauhoista. Toiset taas ovat kokonaan toisten ihmisten varassa kykenemättä edes miettimään mitä on luottamus.

Kulta on taas näinä päivinä kova sana. Siihen luotetaan vaikka sen arvo erilaisiin rahoihin ja tavaroihin vaihteleekin kovin rajusti. Eikä sitä voi syödä, joten sen käyttöarvo on olematon nälän sattuessa isolle joukolle ihmisiä kerralla.

Mutta olisiko jotain muuta tapaa mitata jonkun tavaran tai työn arvoa? Olisiko käyttöarvosta mihinkään? Jos astumme ulos luulon ja kuvitelman laatikosta, saattaa jotain löytyäkin. Muutamia esimerkkejä:

Jos kaikki mitataankin aikana? Aikapankit ovat yksi tällainen mittaustapa. Yksi tunti työtä, mitä tahansa työtä on samanarvoinen toisen työtunnin kanssa. Entä tavara? Jos tavara on yhden työtunnin arvoinen toiselle, jollekin toiselle se saattaa olla arvoton tai monen työtunnin arvoinen. Tähän on lääkkeeksi kirjanpito. Otetaan oppia pankeilta ja luodaan oma kirjanpito.

Minä haluan jonkun luomaan lumet pihalta. Minulla on vielä jäljellä paljon perunoita joita voisin vaihtaa työksi. Mutta kun kukaan lapiohommiin haluava ei halua perunoita. Mutta kun pankissa on paljon jäseniä, joku haluaa vaihtaa perunat johonkin toiseen joka taas kyllä kelpaa lapiomiehelle. Näin on syntynyt pankkien kirjanpitorahan kaltainen raha joka ei olekaan arvon mitta vaan käyttöarvo määrää mitä vaihdetaan mihin.

Utopiaa sanovat useat. Kerrottakoon heille että Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n mukaan noin 60% maailmankaupasta toimii jo nyt näin. Sitä kutsutaan clearing kaupaksi. Jos isot edellä niin miksi emme myös me pienet perässä? Siis rahan ei tarvitse olla arvon mitta.