Sairaan hyvää bisnestä

Nyt ovat rahaa haistavat nenät kovasti työntymässä julkisen terveydenhoidon tontille, ainakin mikäli on uskominen Talouselämä-lehden kirjoituksia. Ja miksei olisi? Ovathan tuotto-odotukset tähänkin asti ylittyneet. Vaikka vuokrafirmat eivät voi vielä hoitajia pahemmin vuokrata, ovat yksityisen terveydenhuollon mahdollisuudet mahdollisen joukkoirtisanoutumisen tilanteessa mahdollisimman, jotten sanoisi maksimaalisen mahtavat.

Yksityinen yritteliäisyys pelastaa rapakunnossa olevan julkisen terveydenhuollon! Pelastaa aitoja ihmishenkiä! Pelastaa valtiontalouden! Mitä vielä?

Näinkö siinä tulee käymään? Näinhän siinä on jo käynyt.

Keikkalääkärit pelastavat terveyskeskusten päivystyksen! Ei ole muita vaihtoehtoja! Syrjäseuduille ei muilla keinoin saada lääkäreitä! Näinhän se on ollut jo pitkään. Ja keikkalääkärifirma tuottaa rajuja voittoja.

Siis markkinataloudessa kunnat eivät voi maksaa riittävää palkkaa lääkäreille, mutta keikkalääkärifirmoille voi, jopa kaksi kertaa enemmän samasta työstä. Käykö nyt samoin hoitajien kohdalla? Hoitajille ei voi maksaa enempää koska kuntien talous ei kestä! Mutta yksityiset firmat tulevat apuun ja sitä kautta maksamalla kuntien talouden on pakko kestää, tuli se kuinka kalliiksi hyvänsä.

Ei mahdu minun järkeeni. Ei mahdu suomalaisten enemmistön järkeen. Mutta päättäjien enemmistön järkeen se mahtuu!

Ei ihme, että tällaisia ajatellessa sairastuu. Pää tulee kipeäksi. Masentuu. Mutta sehän on vain sairaan hyvää bisnestä.

Kahdensuuntaista kateutta

Kelan äskeinen tutkimus toi esiin taas kerran monia kysymyksiä. Yksi ihmetyksen aihe on kansan ja poliittisen eliitin erilaiset arvot.

Tutkimus toisensa jälkeen kertoo, että kansalaisten enemmistö on valmis veronkorotuksiin ja veroprogression jyrkentämiseen jos rahat sijoitetaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Eduskunnan enemmistö taas on vuosi toisensa jälkeen eri mieltä. Veronalennukset ovat tärkeämpiä kuin terveydenhuolto. Onko kansanedustajien sosiaalinen asema niin kaukana kansan enemmistön sosiaalisesta asemasta, että tällainen arvoristiriita on selitettävissä?

Kun äänestäjistä vain kokoomuksen kannattajat ovat jatkuvasti tutkimuksissa kateellisia köyhille ja asettavat veronalennukset terveydenhuollon ja sosiaaliturvan kehittämisen edelle, miten perustelevat kantaansa keskustan ja demarien kansanedustajat? Tätä joutuu tosi usein miettimään kun tutkimuksia julkaistaan.

Useimmiten kateudesta syytetään köyhiä jotka kadehtivat rikkaita, mutta mitä kadehtimista on työttömissä tai köyhissä? Ei kai muuten mitään, mutta kun elävät rikkaiden kustannuksella tekemättä mitään. Ihan niin kuin pääomatuloilla elelevät erkotkin. Vai voisiko olla niin, että kaikinpuolinen kateus on se voima jolla voidaan ylläpitää järjettömän suuri tuloeroja jotka taas tutkimus tutkimuksen jälkeen osoittautuvat suurimmaksi esteeksi ihmisten onnellisuuteen.

Ristiriitaistako?

Kulutus, juhlaa!

Muutaman viime päivän on mediassa käsitelty ilmiöitä jotka tuovat mieleen sekä intohimoiselta tuntuneen 70 luvun jolloin itse olin kiihkeästi liikeessä ja 80- luvun jolloin jupit olivat kiihkeästi liikkeessä. Heiluriliikettäkö? Kun Rooman klubi kertoi maailman rajoista, maailma öljykriisin varjossa hetken uskoi siihen. Kun rahamarkkinat 80 luvulla avautuivat Suomessa, moni hetken aikaa uskoi jatkuvaan kasvuun. Nyt media kertoo kumpaakin tarinaa yhtä aikaa.

Viljan hinta on ollut nousussa jo useita vuosia. Tänään niin paljon, että jopa kotimaiset viljelijät ovat siitä hyötymässä. Ei huolta sanoo media, viljan hinnalla on vain mitätön vaikutus leivän hintaan. Media kertoo samalla niille jotka haluavat kuulla, että jo useamman vuoden viljan kulutus on ollut suurempaa kuin sen tuotanto. On luonnollista, että markkinataloudessa se nostaa hintoja. Silti tämän päivän viljan hinnoilla voitaisiin pelastaa yli kymmenen miljoonan ihmisen henki vuosittain alle 1% bruttokansantuotteesta. Se mikä jää kuulijan mietittäväksi on miten markkinataloudessa on mahdollista että kun ruoka ei riitä, miksi hinta ei nouse pilviin? Muistumia 70 luvulta?

Samaan aikaan kerrotaan kuinka Suomessakin uusien autojen myynti takkuilee, - paitsi isojen uusien autojen myynti. Isojen tila-autojen myynti on noussut 18%. Amerikkalaiset roskalainat heiluttavat maailmantaloutta. Muistumia 80-luvun lopulta?

Tuttua asiaa. Mitä sitten?

Sitä sitten, että vaikka ruoan hinta nouseekin, vaikka ruokaa onkin liian vähän, vaikka kasvihuoneilmiö tuhoaakin elinolosuhteet ihmisten enemmistölle, eihän se meitä koske. Mehän olemme suomalaisia. Lottovoittajia. Sattuneet syntymään tänne ja siis oikeutettuja elämään kun muut kuolevat.

Ei vois vähempää kiinnostaa!

Tällaisiako olemme?

Talous arvio

Nyt kun on syytä taas arvioida taloutta hoitavia tahoja, on hyvä muistaa kuinka kaiken puheen taakse aina kätkeytyy piilomerkityksiä joita ei ohjaa varsinainen poliittinen päätöksenteko vaan erilaiset ihmiskuvat, ikään kuin piilo-opetussuunnitelma. Otetaan esimerkki opetus- ja kirjastopuolelta.

Hallitus on kirjannut sanallisesti kovasti tavoitteita opetuksen kehittämisestä ohjelmaansa. Varmasti tulemme kuulemaan kuinka runsaasti on korotettu oppilaskohtaista summaa jonka perusteella maksetaan valtionosuuksia. Samalla jää piiloon se, että valtionosuusprosentti laskee 4,5%. Tämä on sitä samaa ajatusta kuin veronalennukset yleensä. Niissä jää helposti huomaamatta kuinka paljon kunnallisveroa joudutaan nostamaan ja sehän ei ole progressiivista joten se on suoraa tulonsiirtoa rikkaille.

Jos olivat demarien puheet veronalennuksista pidättäytymisestä kaksi vaalikautta sitten täydellisessä ristiriidassa tekojen kanssa, on nyt budjetin tekstin ja rahasummien välillä iso ristiriita. Opetuksen puolella on tapahtumassa sama kuin terveydenhoidossa. Mistä ohjautuvat ne teot jotka ilman minkäänlaista poliittisen tahdon ilmausta saavat toteutuksensa näinä pieninä prosenttimuutoksina. Kun mielenterveyshoito siirtyi laitoksista kuntien avopalvelulle, rahakirstun vartijat olivat tyytyväisiä. Käytettävissä olevat rahat puolittuivat eivätkä vieläkään ole samalla tasolla kuin 80 luvulla. Totta kai puolittuivat, kun tarkoitus oli säästää. Säästön kohteet, vakavasti sairaat ihmiset eivät ole kykeneviä puolustamaan oikeuksiaan.

Miksi näin kävi ja käy? Ihmiskuva on yksi keskeinen syy. Kun ne jotka eniten apua tarvitsevat muuttuvat vähemmän tärkeiksi ihmisiksi, heidät on helppo unohtaa. Ihan kuin sodissakin. Vihollinen ei ole ihminen joten hänet voidaan tappaa.

Minua väsyttää. Väsyttää tämä ainainen puhuminen ihmiskuvasta. Siitä kuvasta jonka haluamme ihmisestä luoda. Ei siitä kuvasta joka voisi opettaa meitä tuntemaan toista ihmistä. Ei siitä kuvasta joka saisi meidät uteliaaksi erilaisuutta kohdatessamme. Väsyttää kun en osaa olla tunteeton sellaista tunteetonta ihmiskuvaa vastaan jota nämäkin talousarvioon piilotetut merkitykset sisältävät.

Onko olemassa sellaista tahoa joka sanoisi ettei keisarilla ole vaatteita, -vaikkapa siten että kertoisi valtion talousarvion yhteydessä mitä se tarkoittaa yhdessä kuntien talousarvioiden kanssa.

Ei sentään. Eihän sitä kukaan voi tehdä. Silloinhan paljastuisi koko talous kansan arvioitavaksi.

Outoa oppositiota

Heinäluoma haluaisi lisää verohelpotuksia inflaation torjunnan nimissä. Näin ainakin lehtikirjoitusten perusteella. Samaan aikaan on uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa tuotu yhä enemmän esiin mm. sairaanhoidon ongelmia joihin kansa on gallupeissa (keskimäärin 70% haastatelluista) jo vuosikymmeniä halunnut parannuksia vaikka veroja korottamalla.

Mikä hinku SDP:llä on kiilata veronalennuksissa jopa Kokoomuksen ohi oikealta ja vielä oppositiosta käsin. Vai onko niin, että pitkään vallan kahvassa olleilla ei enää ole kykyä ymmärtää ihmisten arkea? Vai onko myös niin, että heinäluomilla ei ole enää juurikaan kosketusta äänestäjäkuntaan vaan kyse on vain valtapolitiikasta? Ehkä molemmista on kyse? Ainakaan viesti ei ole muuttunut vaalien jälkeenkään selvemmäksi. Vai olisiko peräti niin, että osalle demareita viesti on koko ajan ollut selvä. Äänestäjät vain ovat asioista eri mieltä.

Terveyden- vai sairaanhoitoa?

Paula Risikko on komeasti puhunut terveydenhoidon merkityksestä. Koko meidän terveydenhoitojärjestelmämme perustuu vahinkojen korjaamiseen jälkikäteen. Vain noin 1% menoista kohdistuu ennakoivaan terveydenhuoltoon. Kaikki tietävät, että vahinkojen korjaaminen on paljon kalliimpaa kuin niiden ennalta ehkäiseminen. Risikko kertoo, että painopisteen muuttaminen aluksi lisää kustannuksia, mutta myöhemmin laskee niitä. Se siis toimii aivan niin kuin muutkin investoinnit.

Suhtautuminen investointeihin on yleisesti kovin kaksijakoista. Paula Risikon puolueelle se on sitä erityisesti. Yhteiskunnan tulisi Kokoomuksen mielestä suosia investointeja lisäävää politiikkaa, mutta terveydenhuollon kohdalla se ei olekaan näin. Sehän tarkoittaisi verojen korottamista "rakennusaikana" jotta niitä voitaisiin laskea investoinnin alkaessa tuottaa. Hallitus ei aio lisätä kuntien rahoitusta "teveydenhuollon investoinnin" rahoittamiseksi. Päin vastoin. Budjetti palauttaa mm. lastenpsykiatrian takaisin toivottomaan tilanteeseensa ennen aiempaa lisärahoitusta.

Kun kilpailu on tämän ajan ja tämän hallituksen mantra, niin miksi ei löydy kuntaa joka lähtisi kilpailemaan hyvällä terveydenhoidolla. Mistä löytyisi rohkeutta reippaaseen investointiin joka taatusti tuottaa. Seuraavissa vaaleissa saisi Kokoomus hienon valttikortin kun olisi näyttöä kuinka "rohkea investointipolitiikka tuottaa tasaverolla parempaa politiikkaa kuin progressiivinen verotus".

Ikuista kiistaa?

Tämän päivän Kansan uutisissa Reko Ravela kommentoi Kalevi Suomelan kirjoitusta. Siinä ei huomiotani niinkään kiinnittänyt se mitä kumpikin on kirjoittanut, vaan se, että tämä sama ilmiö on ainakin yhtä vanha kuin on työväenliikkeen historia. Anteeksi, ainakin yhtä vanha kuin poliittinen keskustelu ylipäätään. Siis toistensa ohi puhuminen.

Siis ei niin, että jompi kumpi olisi jotenkin oikeammassa tai edes, että jomman kumman olisi syytä kirjoittaa toisin, ymmärrettävämmin. Ei myöskään niin, että kyseessä olisi erilaiset mielipiteet joita toinen osapuoli ei voi hyväksyä. Vaan pikemminkin niin, että vaikka käytetään samoja termejä, jokaiselle ihan tuttuja sanoja, niiden merkitys on kummallekin aivan erilainen. Ja kun merkityksiä ei voi lyhyesti kovin hyvin aukaista syntyy kuva siitä, että keskustelijat ovat todella kaukana toisistaan. Ja mitä lähempänä keskustelijoiden ajatukset ovat toisiaan, sen suurempi tarve on tehdä pesäeroa toisen ajattelusta. Kiivaimmat ja varmimmat mielipiteenilmaisut oikeasta linjasta käydään puolueiden sisällä, ei niiden välillä.

Puolueiden sisällä käydään ankaraa kamppailua oikeasta suunnasta. Ristiriitaa on vähemmän siitä mitä haluttaisiin saada aikaan, kuin miten siihen pitäisi pyrkiä. Tässä keinot tulevat päämäärää tärkeämmiksi ja sitä tärkeämmiksi mitä epäselvemmät ovat päämäärät. Mielenkiintoista kummassakin kirjoituksessa on se, että niissä ei juurikaan näy päämääriä jollei sellaiseksi lasketa puolueen kannatuksen nousua. Minusta se ei ole kovin hieno päämäärä. Se on vain keino päästä toteuttamaan päämääriä.