Oli nautinnollista seurata Anna Kortelaisen puhetta televisiosta eilen, kun aiheena oli Erich Maria Remarquen kirja "Länsirintamalta ei mitään uutta". Kontrasti Pentti Linkolaan oli mielenkiintoinen. Nuori nainen ja vanha mies saman teeman ympärillä. Optimisti ja pessimisti, -vai oliko sittenkään?
Olen jo pidempään käyttänyt erästä ajatusleikkiä kuvaamaan asioiden monimutkaista suhdetta toisiinsa: "Olenko konservatiivi kun haluaisin säilyttää nuoruuteni radikalismin?"
Pasifismi on kai samanlainen sana kuin fasismi jolle annetaan runsaasti erilaisia merkityksiä antajasta riippuen. Ainakin minä huomasin niin tekeväni kun seurasin tuota keskustelua. Kortelainen puhui siitä kuinka uros suojelee naaraita ja jälkeläisiä väkivallalla. Tämä sarkastinen huomautus laittoi edellispäivänä tulleen Italian Fasismista kertovan dokumentin mielessäni uudenlaiseen kontekstiin. Samaan ryhmään sen uutisen kanssa jossa USA on taas kerran aseistamassa vihollisiaan kuvitellen sillä tavoin vähentävänsä väkivaltaa. Irakin viime vuosikymmenien historia on täynnä näitä "ystävien" aseistamisia jotka kovin nopeasti kääntyvät vihollisiksi.
Miten minusta tuntuukin siltä, että suhde väkivaltaan on kovin omituinen silloin kun fasismin väkivaltaa voi vastustaa väkivallalla ja oma väkivalta ei ole silloin väkivaltaa. Kuitenkin monet tuntuvat uskovan, että itsemurhapommittajaa voidaan uhkailla väkivallalla.
tiistai 12. kesäkuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti