Uskomuksia: globaali työnjako

Tämänhetkisessä maailmassa työnjako, erikoistuminen on edennyt tavattoman pitkälle. Pidämme yleisesti hyödyllisenä sitä, että saamme näin tuotettua tavaraa ja palveluja enemmän ja tehokkaammin. Toki huomaamme aika-ajoin myös sen tuomia haitallisia piirteitä, mutta keskityn tässä yhteen piirteeseen joka on jäänyt keskustelussa taka-alalle.

Ihminen on hyvin sopeutuvainen monenlaisiin olosuhteisiin osittain siksi, että aivojemme palkitsemisjärjestelmä on kehittynyt hyvin monipuoliseksi. Voimme korvata jonkin menetetyn mielihyvän lähteen jollain toisella. Toisaalta nämä mekanismit ovat syntyneet evoluution eri aikoina ja aivojen varhaisissa kerrostumissa syntyneet saattavat olla rakenteeltaan sellaisia, että niiden korvaaminen jollain toisella on enemmän haitallista kuin ymmärrämme.

Kun muutama vuosikymmen sitten pohdittiin kovasti nopean kaupungistumisen synnyttämiä ongelmia, miesten kokema tarpeettomuuden tunne nousi esille, kun konkreettinen tekeminen perheen hyväksi näytti vähenevän. Tämä pohdinta laantui kovin nopeasti kun suurimmat muuttoaallot vaimenivat. Tässä pohdinnassa oli kuitenkin suuremmankin ongelman siemen.

Pesänrakennusvietin voisi kuvitella olevan varsin varhaisen evoluution tulosta ja ihmiselle erityisen tärkeää johtuen jälkeläisten pitkästä ja paljon oppimista vaativasta lapsuudesta. Aivojen palkitsemisjärjestelmässä pitkää lapsuutta tukevat muodot ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Empatian kehittymisessä jälkeläisten ruokkiminen lienee näistä tärkein. Miten ruokimme tätä palkitsemisjärjestelmää saattaa olla lähes yhtä tärkeää kuin itse ruoka. Miten muodostuvat sidokset jotka tukevat pitkää lapsuutta?

Välitön vuorovaikutus on tärkein sidoksia muodostava ja ylläpitävä järjestelmä. Lisääntynyt erikoistuminen, työnjako tuo ehkä helpommin sitä ruokaa, mutta vähentää vuorovaikutusta tärkeimpien sidosten välillä ja korvaa ne toisilla. Vietämme yhä enenevässä määrin aikaa sellaisten ihmisten kanssa jotka eivät kuulu ydinperheeseen. Erikoistuminen tarkoittaa myös sitä, että perheen kanssa vietetty aika ei tuota yhtä voimakkaita hyvänolon tunteita kuin jokin muu. Ja kuinka se voisikaan, kun olemme ulkoistaneet suuren osan niistä toiminnoista jotka perheessä voisivat tuoda tyydytystä. Eräs ruoan jälkeen tärkeimmistä, pesänrakennusvietti, jää lähes kokonaan vaille toteutusta.

Voisiko olla, että erikoistumisen sijasta pitäisi kiinnittää huomiota myös monipuolisuuteen, niihin toimintoihin jotka kannattaisi jättää ulkoistamatta? Olisiko empatiakyvyn harjoittaminen yksi mahdollinen lääke ahneuteen, vihapuheisiin ja väkivaltaan?

Uskomuksia: näkymätön käsi

Uskomisen näkökulmia voi olla useita. Yksi keskeinen on usko oman kokemuksen yleispätevyyteen. Se on hyödyllistä vaikkapa silloin kun on polttanut sormensa kynttilässä. Tuskin sitä tarvitsee toistaa vaikka tieteellinen näkemys edellyttää toistettavuutta. On hyödyllistä vain uskoa. Tästä arkikokemuksesta on kuitenkin seurauksia. Opetamme lapsillemme oman kokemuksemme merkityksen ja useimmiten se uskotaan.

Mitä voimakkaammin kokemukseen liittyy tunne, sen voimakkaammin uskomme kokemuksen voimaan. Siitä seuraa helposti yleistys. Kaikki kynttilät polttavat. Kaikki palavat polttavat. Ja tähän liittyvät monet sirkustemput. Palaminen voi tapahtua myös alhaisemmissa lämpötiloissa vaikka se on arkikokemuksen mukaan mahdotonta. Liekin heijastus voi näyttää yhtä todelliselta kuin liekki itse.

Kun oma kokemus jostain on positiivinen, on luontaista pyrkiä toistamaan sitä. Ja toisto lisää uskoa kokemuksen yleispätevyyteen. Joillain eliölajeilla se on lajin säilymisen kannalta tärkein ominaisuus. Ihmisellä on aivojen rakenteessa myös kummallinen uudehko, ehkä vain miljoona vuotta vanha ominaisuus. Tietoisuus. Siinä rakenteessa arvioidaan niitä viestejä joita kokemus on vanhempiin kerrostumiin tallentanut. Tässä kerroksessa toimii myös niin sanottu moraali. Siinä arvotetaan toisaalta välitöntä mielihyvää ja toisaalta empatian kautta syntyvää viivästettyä mielihyvää.

Välitön mielihyvän kokemukset tuottavat esteettömästi jatkuessaan jatkuvasti kiihtyvän tarpeen saada enemmän ja enemmän tuota mielihyvää. Syntyy addiktio. Jotta mielihyvää kertyisi on luotava uskomuksia jotka vaimentavat mielihyvän hankkimiseen mahdollisesti liittyviä haittoja. Yksi tällainen uskomus on "näkymätön käsi" eli kun yksilö menestyy, menestystä valuu myös ympäröivään yhteisöön. Tämä uskomus on tärkeä niille joiden addiktio on raha ja niille jotka haluavat seurata edellisiä. Ahneus on siinä mielessä huono sana, että se syyllistää addiktoituneen ihmisen, mutta ei ympäröivää yhteisöä joka mahdollistaa addiktion.

Addiktiot eivät yleensä ole parannettavissa vain syyllistämällä vaan puuttumalla niiden syntymekanismiin. Tupakointikiellot auttavat niitä joiden addiktio ei ole kovin paha, mutta pahemmin sairastuneille olisi tarjottava apua lopettamiseen. Tehokkain tapa on kuitenkin estää addiktion synty. Tarkemmin sanottuna estää toisten ihmisten addiktoiminen. Lähes jokaisen moraali hyväksyy ajatuksen, että toista ihmistä ei saa tappaa, myrkyttää, tai aiheuttaa terveydelle haittaa. Mutta viimeksi mainittu on jo sillä rajalla, että uskomus näkymättömään käteen näyttää sen oikeuttavan.