Rahan synty ja kuolema.

Yksinkertaistuksissa on ongelmansa, mutta yritän silti taas. Riittävän monilla on vaikeuksia löytää langan päätä sitä monimutkaisuudesta mitä nykyiseen rahajärjestelmään on laitettu.

Versio 1.

Minä olen rahaton. Rahaa ei ole muillakaan. 

Menen pankkiin hakemaan lainaa. Haluan setelin koska ainoastaan se kelpuutetaan veron maksamiseen.

Koska kenelläkään ei ole rahaa, pankki joutuu lainamaan setelin keskuspankista joka sen painaa.

Maksan  setelillä ostoksen. Raha lähtee kiertämään taloudessa kunnes tulee takaisinmaksun aika.

Menen töihin sille jolla seteli sillä hetkellä on ja saan setelin palkaksi.

Vien setelin pankkiin joka palauttaa sen keskuspankille.

Raha syntyi ja kuoli

Pankki kuitenkin haluaa korkoa, joten minun on löydettävä jostain joku joka on myös lanannut setelin  ja voin tehdä hänelle työtä koron verran. Korko kasvattaa tarvittavaa lainan määrää koko ajan suuremmaksi ja siksi kaikkien rahaa käyttävien on jäätävä koko  ajan enemmän velkaa pankille.

Versio 2.

Minä olen rahaton ja rahaa ei ole kenelläkään.

Menen hakemaan pankista lainaa, mutta minulle kelpaa pankkikortti koska se hyväksytään lähes kaikkialla. Veroja en sillä tosin pysy maksamaan.

Pankki tekee merkintöjä tietokoneella ja minä saan tiliini numeroita joilla voin maksaa ostoksia saman pankin muille asiakkaille. Raha lähtee kiertämään.

Kun tulee takaisinmaksun aika, menen töihin ja vien kierrossa olevat numerot takaisin pankkiin. Lainalla tehty raha lakkaa olemasta.

Korkoja varten minun tai jonkun muun on otettava lisää lainaa. Näin velka kasvaa jatkuvasti.

Kummassakin tapauksessa pankki tienaa koroista. Setelien kohdalla keskuspankki voi halutessaan säädellä kuinka paljon lainaa voi pankista ottaa.

Pankkirahan kohdalla keskuspankki ei voi tehdä mitään koska se ei ole osallisena koko tapahtumaan. 

Valtio joka säätää lakeja voisi jos haluaisi. Mutta ei näytä haluavan vaan maksaa itsekin täysin tarpeettomasti lainoistaan korkoa pankille ja pankin omistajat rikastuvat.

Yksityiset pankit voitaisiin kokonaan ohittaa jos valtio niin haluaisi ja valtiolla olisi oma pankki. Jos haluttaisiin käyttää korkoa, korko tulisi takaisin meidän kaikkien valtion omistajien käyttöön.

Tämä on yksi niistä lukuisista vaihtoehdoista joissa rahajärjestelmä olisi oikeudenmukaisempi.

Onko kaikki velka samanlaista?

Kaikki raha on velkaa, setelitkin. Raha on velkakirjoja olivat ne sitten papereita, kolikoita, digitaalisia tai suullisia. Aivan, jos suulliseen velkakirjaan luotetaan, se on toimivaa rahaa. Mutta kaikki velka ei ole samanlaista.

Jos pankki antaa sinulle lainaa esimerkiksi setelin, sinä olet sen velkaa pankille. Mutta pankki kun ei voi painaa seteleitä sen täytyy lainata ne keskuspankista. Lainaa ottaessasi sinä olet itseasiassa lainannut rahan keskuspankista, valtiolta. Mutta toki pankki perii korkoa myös siitä setelistä mitä sinulle lainaa. Mutta sitä korkoa varten ei kuitenkaan ole seteleitä. Ei sinulla eikä kenelläkään koska keskuspankki antoi lainaksi vain pääoman. Jotta voisit maksaa korkoa on jonkun, sinun tai jonkun muun otettava lisää lainaa ja näin koko valuutan mittakaavassa lainamäärä kasvaa loputtomasti.

Entä jos olet töissä pankissa ja saat sieltä palkkaa. Koska pankki ei voi painaa seteleitä on sen lainattava setelit keskuspankista. Edelliseen verrattuna pankki velkaantuu, mutta sinä et.

Jos taas olet valtiolla töissä ja saat seteleitä palkaksi valtio joutuu lainaamaan ne keskuspankista ja syntyy uutta lainaa. Mutta tämä onkin metkaa. Kun kerran keskuspankki on valtion omistama pankki niin valtio jääkin velkaa itselleen. (Euroopan keskuspankki on EMU maiden omistama ja siis kaikki valtiot jäävät velkaa itselleen.)

Siis yksityisen sektorin palkojen maksu seteleinä lisää aina yksityisen sektorin velkaa valtiolle, mutta valtion (ja kuntien) palkat lisäävät valtion velkaa itselleen. Kuten huomaatte valtion menojen lisäys on velkaa itselleen ja täysin eri asia kuin velka toiselle. Lisääntyykö kokonaisvelka jos joku on velkaa itselleen. EI.

Mikä sitten mättää kun valtio lainaa yksityisiltä ja maksaa lainasta vielä korkoa. Yksinkertaisesti se että rahavalta on vallannut myös valtion ja tehnyt lakeja jotka hyödyttävät luonnollisesti heitä itseään, ei meitä suurta enemmistöä. Nämä lait ovat niin hienoja että valtio ei saa lainata itselleen. Se ei siis saa painaa rahaa menojensa katteeksi vaan tämä oikeus on siirretty yksityispankeille monimutkaisten lakien kautta. Pankit eivät suoraan paina seteleitä koska silloin se olisi väärentämistä eikä siihen rahaan luotettaisi.

Sen sijaan pankit tekevät omaa virtuaalista rahaa kun myöntävät lainoja. Käytetään niin monessa muussakin paikassa käytettyä tapaa, kirjanpitotemppuja. Niin kauan kun virtuaaliraha siirtyy vain pankin tililtä toiselle, ei se ole väärentämistä. Se on vain kirjanpitoa. Ja kun nykyiset pankit ovat jättiläismäisiä, toimivat monella mantereella, on helppoa pitää huolta siitä että kaikki pysyy pankin sisällä.

Ja keskuspankit auttavat tässä lainaamalla pankeille silloin kun virtuaaliraha siirtyy pankista toiseen. Pankit kun eivät luota toisiinsa, tarvitaan pankkien keskinäisen kirjanpidon täsmäämiseen keskuspankkia. Onneksi ajan kuluessa pankkien velat ja saatavat toisilleen kumoutuvat ja pankit tarvitsevat virtuaalirahansa toimintaan hyvin vähän keskuspankin apua. Jos sattuu ”virheitä” niin keskuspankki on auliisti avustamassa.

Sitten siihen korrelaatioon. Jos yksityinen sektori velkaantuu, voidaan ostaa kaikkea sellaista mihin ei ole varaa. Kun on liikaa lainoilla satua ostovoimaa, hinnat tuppaavat nousemaan, mutta palkat ei. jos taas on enemmän työllä saatua ostovoimaa, on myös tehty tulosta, tavaraa ja palveluja jolloin on myös enemmän ostettavaa. Ostovoima ja tuotanto pysyvät paremmin tasapainossa.

Tämä on siis kovin yksinkertaista, mutta siitä jatkuvasti vedetään vääriä johtopäätöksiä että rahan määrä korreloisi rahan arvoon, kun tosiasiassa yksityisen lainan määrä korreloi rahan arvoon. Valtion lainat itselleen eivät muuta rahan arvoa jos rahalla ostetaan työtä eikä yksityispankkien lainoja.

Pääruokaa

Olen katsellut muutamia "Tuomas Enbuske - sivistyksen käsikirja” ohjelmia ja ne ovat aiheuttaneet kovasti päänvaivaa. Ei siksi että niissä on niin monia yleistyksien tuomia virheitä. Ei siksikään että jotkut noista virheistä vahvistavat ajatusta että luuleminen on tärkeämpää kuin tieto. Ei siksikään että ohjelmatyyppi vahvistaa ajatusta kaiken tiedon typeryydestä.

Eniten mietityttää miksi viihtyminen on merkityksellisempää kuin sellaisen tiedon hankkiminen joka tekisi elämästä helpompaa, mukavampaa, rikkaampaa, hauskempaa jne. Mitä? Eikö viihtyminen tee elämästä juuri mukavampaa rikkaampaa ja hauskempaa?

Me teemme vuosi vuodelta enemmän ja enemmän työtä hankkiaksemme itsellemme viihdykettä johon meillä on vähemmän ja vähemmän aikaa. Keskiaikeinen maanviljelijä teki vuodessa työtä noin 150 päivää ja kykeni tuottamaan suurperheelle elämän edellytykset ja silti ylläpitämään melkoisen joukon aatelisia, pappeja, ja muita työtä tekemättömiä. Kun tuottavuus on tästä noussut järjettömästi, me silti teemme enemmän työtä turvataksemme yhä pienemmän joukon, vaikkapa sen 180 ihmisen elämän jotka saavat tuloja yhtä paljon kuin 3,5 miljardia köyhintä. Tämän ylläpitämiseen tarvitsemme yhä enemmän ja viihdyttävämpää viihdettä. Tarvitsemme yhä suurempia ja rikkaampia makuelämyksiä oli sitten kyseessä ruoka, seksi, huumeet tai, niin se niin sanottu media.

Mikä ihmeen media? Se väline? Se viihdyttämisen väline? Siis eikö ruoka ole tarve? Eikö seksi ole tarve? Eikö päihtyminen ole tarve? Eikö viihtyminen ole tarve?

Olen käytännössä koko työelämäni tehnyt työtä ”huvin vuoksi”. Ehkäpä juuri siksi mietin voisiko sitä elää ihan elämisen riemusta? Niin kuin lapsi? Ilman niin suurta pakkoa ruokkia niitä keisareita jotka keräävät työmme hedelmät ja antavat takaisin niistä muruset, leipää ja sirkushuveja?

Siinä mielessä Enbuske tekee hyvää viihdettä että herättää minussa kovin monenlaisia ajatuksia. Minulle ajatteleminen on pääruokaa.

Mitä raha on?

Palataanpa taas perusasioiden pariin.

Näin meille esittää asian lapsille tarkoitettu Eurosivusto: http://ec.europa.eu/economy_finance/netstartsearch/euro/kids/money_fi.htm

"Rahan historia osoittaa, että se on vaihdon väline kaupankäynnissä. Se voi toimia vaihdon välineenä, koska sillä on selvä arvo, johon kaikki luottavat. 
Raha on myös keino säilyttää arvoa tulevaisuuteen. Voimme esimerkiksi säästää rahaa ostaaksemme sillä myöhemmin jotakin kallista. 
Raha on myös laskentayksikkö. Sitä on helppo laskea, ja sillä voi selvästi määrittää tavaroiden arvon."

Tämä on ymmärrettävää sikäli että useimmissa taloustieteen oppikirjoissa asia esitetään samalla tavalla.

Nämä kolme tekijää ovat kuitenkin peruuttamattomassa ristiriidassa keskenään.

Hyvä vaihdon väline on sellainen joka kiertää taloudessa mahdollisimman helposti.
Jos sitä kerätään se ei voi kiertää.

Jos raha on hyvä arvon säilyttäjä sitä pitää voida säilyttää. Sama asia ei voi olla samaan aikaan säilössä ja kierrossa.

Jos arvoa halutaan mitata, samojen tavaroiden (palvelujen) tulee olla kaikille ihmisille samanarvoisia. Jos minä en halua jotakin ja sinä haluat, se jokin ei voi olla meille samanarvoista. Kuitenkin väitetään että rahassa mitattuna niiden pitäisi olla.

Sivustolla väitetään myös että raha syntyi kun keksittiin metallien käyttö rahana noin 2600 vuotta sitten. Arkeologia tietää kutenkin että haltijavelkakirjat (vertaa setelit) olivat käytössää yli 2000 vuotta aiemmin Mesopotamiassa.

Suomen Pankki sentään esittää asian oikeammin. Raha on velkaa:

http://www.euro.fi/fi/