maanantai 1. syyskuuta 2014

Älkää ottako minua vakavasti


Ihminen on vain yksi lukemattomista eliölajeista. Ei ollenkaan laajimmalle levinnyt vaikka niinkin kuulee väitettävän. Ei ollenkaan niin itsetuhoinen kuin väitetään. Ei ollenkaan niin ympäristöä tuhoava kuin väitetään.

On paljon onnistuneempiakin lajeja jos levinneisyyttä ajatellaan. Tai itsetuhoisuutta, tai ympäristöään tuhoavia. Otetaan vaikkapa vain kaksi huomattavasti tehokkaampaa, virukset ja bakteerit. Ihminen on niille mainio elatusalusta, vaikkakaan ei suinkaan ainoa tai edes kovin tärkeä. Ne ovat levinneet miljardeja kertoja laajemmalle ja niitä on miljardeja kertoja enemmän ja ne tuhoavat elinolosuhteitaan miljardeja kertoja tehokkaammin. Että se ihmisen ainutlaatuisuudesta.

Onhan ihminen kyllä sopeutuvainen moniin eri olosuhteisiin. Ei tosin lähellekään niin sopeutuvainen kuin bakteerit jotka elävät merten pohjassa tulikuumissa lähteissä tai jäävuorten sisuksissa.

No mitä ihminen tekee. Nukkuu kolmasosan elämästään.  Menemättä bakteereihin, nukkuvat kissaeläimetkin pääosan elämästään. Mitä nyt silloin tällöin käyvät syömässä. Kuitenkin dokumentit, siis sellaiset jutut jotka väittävät kuvaavansa todellisuutta kertovat vain niistä leijonan tai muiden eläinten saalistushetkistä jotka ovat vain murto-osa niiden elämästä. Kertovat ihmisten tappamisesta vaikka suurin osa elämästä on rauhan aikaa. Hups, meinasi tulla kirjoitusvirhe, rahan aikaa.

Kyllähän ihminenkin viihtyy unimaailmassa ison osan valveillaoloaan. Tällä hetkellä sosiaaliseen mediaan ja ja siihen liittyvään teknologiaan käytetään hivenen enemmän aikaa kuin nukkumiseen. Tämä muuten on osittain päällekkäin myös palkkatyöhön käytetystä ajasta joka on keskimäärin alle puolet siitä mitä käytetään nukkumiseen.


Muistetaan nyt lopuksi tilastollinen tosiasia: Tänään ihmisen todennäköisyys kohdata väkivaltaa (toisen ihmisen taholta) on pienin koko ihmiskunnan historiassa. Mietitään mitä ihminen on tehnyt oikein jotta tähän on päästy ja tehdään sitä lisää.

maanantai 25. elokuuta 2014

Rahan synty ja kuolema.


Yksinkertaistuksissa on ongelmansa, mutta yritän silti taas. Riittävän monilla on vaikeuksia löytää langan päätä sitä monimutkaisuudesta mitä nykyiseen rahajärjestelmään on laitettu.

Versio 1.

Minä olen rahaton. Rahaa ei ole muillakaan. 

Menen pankkiin hakemaan lainaa. Haluan setelin koska ainoastaan se kelpuutetaan veron maksamiseen.

Koska kenelläkään ei ole rahaa, pankki joutuu lainamaan setelin keskuspankista joka sen painaa.

Maksan  setelillä ostoksen. Raha lähtee kiertämään taloudessa kunnes tulee takaisinmaksun aika.

Menen töihin sille jolla seteli sillä hetkellä on ja saan setelin palkaksi.

Vien setelin pankkiin joka palauttaa sen keskuspankille.

Raha syntyi ja kuoli

Pankki kuitenkin haluaa korkoa, joten minun on löydettävä jostain joku joka on myös lanannut setelin  ja voin tehdä hänelle työtä koron verran. Korko kasvattaa tarvittavaa lainan määrää koko ajan suuremmaksi ja siksi kaikkien rahaa käyttävien on jäätävä koko  ajan enemmän velkaa pankille.

Versio 2.

Minä olen rahaton ja rahaa ei ole kenelläkään.

Menen hakemaan pankista lainaa, mutta minulle kelpaa pankkikortti koska se hyväksytään lähes kaikkialla. Veroja en sillä tosin pysy maksamaan.

Pankki tekee merkintöjä tietokoneella ja minä saan tiliini numeroita joilla voin maksaa ostoksia saman pankin muille asiakkaille. Raha lähtee kiertämään.

Kun tulee takaisinmaksun aika, menen töihin ja vien kierrossa olevat numerot takaisin pankkiin. Lainalla tehty raha lakkaa olemasta.

Korkoja varten minun tai jonkun muun on otettava lisää lainaa. Näin velka kasvaa jatkuvasti.


Kummassakin tapauksessa pankki tienaa koroista. Setelien kohdalla keskuspankki voi halutessaan säädellä kuinka paljon lainaa voi pankista ottaa.

Pankkirahan kohdalla keskuspankki ei voi tehdä mitään koska se ei ole osallisena koko tapahtumaan. 
Valtio joka säätää lakeja voisi jos haluaisi. Mutta ei näytä haluavan vaan maksaa itsekin täysin tarpeettomasti lainoistaan korkoa pankille ja pankin omistajat rikastuvat.

Yksityiset pankit voitaisiin kokonaan ohittaa jos valtio niin haluaisi ja valtiolla olisi oma pankki. Jos haluttaisiin käyttää korkoa, korko tulisi takaisin meidän kaikkien valtion omistajien käyttöön.

Tämä on yksi niistä lukuisista vaihtoehdoista joissa rahajärjestelmä olisi oikeudenmukaisempi.



lauantai 23. elokuuta 2014

Onko kaikki velka samanlaista?


Kaikki raha on velkaa, setelitkin. Raha on velkakirjoja olivat ne sitten papereita, kolikoita, digitaalisia tai suullisia. Aivan, jos suulliseen velkakirjaan luotetaan, se on toimivaa rahaa. Mutta kaikki velka ei ole samanlaista.
Jos pankki antaa sinulle lainaa esimerkiksi setelin, sinä olet sen velkaa pankille. Mutta pankki kun ei voi painaa seteleitä sen täytyy lainata ne keskuspankista. Lainaa ottaessasi sinä olet itseasiassa lainannut rahan keskuspankista, valtiolta. Mutta toki pankki perii korkoa myös siitä setelistä mitä sinulle lainaa. Mutta sitä korkoa varten ei kuitenkaan ole seteleitä. Ei sinulla eikä kenelläkään koska keskuspankki antoi lainaksi vain pääoman. Jotta voisit maksaa korkoa on jonkun, sinun tai jonkun muun otettava lisää lainaa ja näin koko valuutan mittakaavassa lainamäärä kasvaa loputtomasti.

Entä jos olet töissä pankissa ja saat sieltä palkkaa. Koska pankki ei voi painaa seteleitä on sen lainattava setelit keskuspankista. Edelliseen verrattuna pankki velkaantuu, mutta sinä et.

Jos taas olet valtiolla töissä ja saat seteleitä palkaksi valtio joutuu lainaamaan ne keskuspankista ja syntyy uutta lainaa. Mutta tämä onkin metkaa. Kun kerran keskuspankki on valtion omistama pankki niin valtio jääkin velkaa itselleen. (Euroopan keskuspankki on EMU maiden omistama ja siis kaikki valtiot jäävät velkaa itselleen.)

Siis yksityisen sektorin palkojen maksu seteleinä lisää aina yksityisen sektorin velkaa valtiolle, mutta valtion (ja kuntien) palkat lisäävät valtion velkaa itselleen. Kuten huomaatte valtion menojen lisäys on velkaa itselleen ja täysin eri asia kuin velka toiselle. Lisääntyykö kokonaisvelka jos joku on velkaa itselleen. EI.

Mikä sitten mättää kun valtio lainaa yksityisiltä ja maksaa lainasta vielä korkoa. Yksinkertaisesti se että rahavalta on vallannut myös valtion ja tehnyt lakeja jotka hyödyttävät luonnollisesti heitä itseään, ei meitä suurta enemmistöä. Nämä lait ovat niin hienoja että valtio ei saa lainata itselleen. Se ei siis saa painaa rahaa menojensa katteeksi vaan tämä oikeus on siirretty yksityispankeille monimutkaisten lakien kautta. Pankit eivät suoraan paina seteleitä koska silloin se olisi väärentämistä eikä siihen rahaan luotettaisi.

Sen sijaan pankit tekevät omaa virtuaalista rahaa kun myöntävät lainoja. Käytetään niin monessa muussakin paikassa käytettyä tapaa, kirjanpitotemppuja. Niin kauan kun virtuaaliraha siirtyy vain pankin tililtä toiselle, ei se ole väärentämistä. Se on vain kirjanpitoa. Ja kun nykyiset pankit ovat jättiläismäisiä, toimivat monella mantereella, on helppoa pitää huolta siitä että kaikki pysyy pankin sisällä.

Ja keskuspankit auttavat tässä lainaamalla pankeille silloin kun virtuaaliraha siirtyy pankista toiseen. Pankit kun eivät luota toisiinsa, tarvitaan pankkien keskinäisen kirjanpidon täsmäämiseen keskuspankkia. Onneksi ajan kuluessa pankkien velat ja saatavat toisilleen kumoutuvat ja pankit tarvitsevat virtuaalirahansa toimintaan hyvin vähän keskuspankin apua. Jos sattuu ”virheitä” niin keskuspankki on auliisti avustamassa.

Sitten siihen korrelaatioon. Jos yksityinen sektori velkaantuu, voidaan ostaa kaikkea sellaista mihin ei ole varaa. Kun on liikaa lainoilla satua ostovoimaa, hinnat tuppaavat nousemaan, mutta palkat ei. jos taas on enemmän työllä saatua ostovoimaa, on myös tehty tulosta, tavaraa ja palveluja jolloin on myös enemmän ostettavaa. Ostovoima ja tuotanto pysyvät paremmin tasapainossa.


Tämä on siis kovin yksinkertaista, mutta siitä jatkuvasti vedetään vääriä johtopäätöksiä että rahan määrä korreloisi rahan arvoon, kun tosiasiassa yksityisen lainan määrä korreloi rahan arvoon. Valtion lainat itselleen eivät muuta rahan arvoa jos rahalla ostetaan työtä eikä yksityispankkien lainoja.

maanantai 18. elokuuta 2014

Pääruokaa


Olen katsellut muutamia "Tuomas Enbuske - sivistyksen käsikirja” ohjelmia ja ne ovat aiheuttaneet kovasti päänvaivaa. Ei siksi että niissä on niin monia yleistyksien tuomia virheitä. Ei siksikään että jotkut noista virheistä vahvistavat ajatusta että luuleminen on tärkeämpää kuin tieto. Ei siksikään että ohjelmatyyppi vahvistaa ajatusta kaiken tiedon typeryydestä.

Eniten mietityttää miksi viihtyminen on merkityksellisempää kuin sellaisen tiedon hankkiminen joka tekisi elämästä helpompaa, mukavampaa, rikkaampaa, hauskempaa jne. Mitä? Eikö viihtyminen tee elämästä juuri mukavampaa rikkaampaa ja hauskempaa?

Me teemme vuosi vuodelta enemmän ja enemmän työtä hankkiaksemme itsellemme viihdykettä johon meillä on vähemmän ja vähemmän aikaa. Keskiaikeinen maanviljelijä teki vuodessa työtä noin 150 päivää ja kykeni tuottamaan suurperheelle elämän edellytykset ja silti ylläpitämään melkoisen joukon aatelisia, pappeja, ja muita työtä tekemättömiä. Kun tuottavuus on tästä noussut järjettömästi, me silti teemme enemmän työtä turvataksemme yhä pienemmän joukon, vaikkapa sen 180 ihmisen elämän jotka saavat tuloja yhtä paljon kuin 3,5 miljardia köyhintä. Tämän ylläpitämiseen tarvitsemme yhä enemmän ja viihdyttävämpää viihdettä. Tarvitsemme yhä suurempia ja rikkaampia makuelämyksiä oli sitten kyseessä ruoka, seksi, huumeet tai, niin se niin sanottu media.

Mikä ihmeen media? Se väline? Se viihdyttämisen väline? Siis eikö ruoka ole tarve? Eikö seksi ole tarve? Eikö päihtyminen ole tarve? Eikö viihtyminen ole tarve?

Olen käytännössä koko työelämäni tehnyt työtä ”huvin vuoksi”. Ehkäpä juuri siksi mietin voisiko sitä elää ihan elämisen riemusta? Niin kuin lapsi? Ilman niin suurta pakkoa ruokkia niitä keisareita jotka keräävät työmme hedelmät ja antavat takaisin niistä muruset, leipää ja sirkushuveja?

Siinä mielessä Enbuske tekee hyvää viihdettä että herättää minussa kovin monenlaisia ajatuksia. Minulle ajatteleminen on pääruokaa.

lauantai 2. elokuuta 2014

Mitä raha on?


Palataanpa taas perusasioiden pariin.

Näin meille esittää asian lapsille tarkoitettu Eurosivusto: http://ec.europa.eu/economy_finance/netstartsearch/euro/kids/money_fi.htm

"Rahan historia osoittaa, että se on vaihdon väline kaupankäynnissä. Se voi toimia vaihdon välineenä, koska sillä on selvä arvo, johon kaikki luottavat. 
Raha on myös keino säilyttää arvoa tulevaisuuteen. Voimme esimerkiksi säästää rahaa ostaaksemme sillä myöhemmin jotakin kallista. 
Raha on myös laskentayksikkö. Sitä on helppo laskea, ja sillä voi selvästi määrittää tavaroiden arvon."


Tämä on ymmärrettävää sikäli että useimmissa taloustieteen oppikirjoissa asia esitetään samalla tavalla.

Nämä kolme tekijää ovat kuitenkin peruuttamattomassa ristiriidassa keskenään.

Hyvä vaihdon väline on sellainen joka kiertää taloudessa mahdollisimman helposti.
Jos sitä kerätään se ei voi kiertää.

Jos raha on hyvä arvon säilyttäjä sitä pitää voida säilyttää. Sama asia ei voi olla samaan aikaan säilössä ja kierrossa.

Jos arvoa halutaan mitata, samojen tavaroiden (palvelujen) tulee olla kaikille ihmisille samanarvoisia. Jos minä en halua jotakin ja sinä haluat, se jokin ei voi olla meille samanarvoista. Kuitenkin väitetään että rahassa mitattuna niiden pitäisi olla.

Sivustolla väitetään myös että raha syntyi kun keksittiin metallien käyttö rahana noin 2600 vuotta sitten. Arkeologia tietää kutenkin että haltijavelkakirjat (vertaa setelit) olivat käytössää yli 2000 vuotta aiemmin Mesopotamiassa.

Suomen Pankki sentään esittää asian oikeammin. Raha on velkaa:

http://www.euro.fi/fi/



lauantai 7. kesäkuuta 2014

Rahareformi vai enemmän tätä samaa.

Kuva Jaakko Tiainen
Puheenvuoro Poliittisen puheen päivä tapahtumassa Hämeenlinnassa 7.6.2014

Toissa päivänä kuulimme hyvin valmistellun ja odotetun uutisen. Euroopan keskuspankki laski koron ennätyksellisen alas, pankkien osalta negatiiviseksi. Tämä oli kuulemma ennenkuulumatonta.  Olen parikymmentä vuotta tutkinut erilaisia rahajärjestelmiä ja voin kertoa että niitä on tänäkin päivänä paljon. Myös niitä jossa on negatiivinen korko.

Tämä on yksi syy siihen että olen täällä tänään. Syitä on kyllä muitakin, mutta ehkä huvittavin on se, että tämä tapahtuma painottaa puhetaitoa. Sekin on yksi kulttuurimme ongelmista. Onneksi tieteessä sentään jonkin verran kuunnellaan itse asiaa, ei sitä miten puhutaan tai kuka puhuu. Muuten nykyisin täysin puhekyvytön Stephen Hawking olisi jättänyt tieteeseen jälkeensä suuren aukon. Sen mustan aukon.

Olen Pekka Lampela, vaikka nimellä nyt ei sinänsä ole mitään merkitystä. Täysin merkityksetöntä on myös se mitä mieltä minä olen. Mutta jos tämä hermostunut änkytykseni saa teidät epäilemään juttujani ja ottamaan asioista itse selvää, on tarkoitukseni toteutunut.

Käytettävissä oleva aika, tämä kulttuurimme vitsaus, ei salli kuin pintaliipaisuja joten aloitetaan.

Näyttää siltä että Euroopan keskuspankki haluaisi pankkien tyrkyttävät lisää lainoja asiakkailleen. Että EK pyrkii työntämään narua sen sijaan että vetäisi. Paino sanalla näyttää.
Onnistuneissa, pitkään toimineissa rahajärjestelmissä negatiivinen korko toimii toisin.

Päin vastoin kuin luulisi, suoraan rahajärjestelmään liittyvä negatiivinen korko ei merkitse turhan kulutuksen kasvua vaan rahan sijoittamista kestävämpiin arvoihin. Pieni tutkimusmatka historiaan muuttaa helposti käsityksiämme. Luuleminen muuttuu tiedoksi. Bernard Lietaer on yksi euron suunnittelijoista ja nykyisin yksi sen suunnitteluvirheiden kiihkeimmistä paljastajista. Nimi kannattaa laittaa hakukoneeseen.

Pankkien pankki, Bank for International Settlements eli BIS tietää kertoa että 60% maailmankaupasta käydään kokonaan ilman valuuttaa. Clearing oli Neuvostoliiton kaupasta tuttu sana, mutta nykyisin se on monenkeskistä.

Kun yritys haluaa terästä voimalapatoa varten, se ilmoittaa vaihtavansa teräksen tulevaisuuden sähköön. Vaikka terästä valmistava yhtiö tarvitseekin sähköä, sille ei kelpaa Afrikassa tuotettu. Mutta toisille kelpaa ja heillä on tarjolla jotain mitä teräsyhtiö tarvitsee. Syntyy huutokauppa joka käydään internetissä. Kilowattitunnit vaihtuvat terästonneiksi. Kaupan osapuolet ovat välttäneet rahoituskulut, valuuttakurssitappiot, lainatarpeen. Tästä ei tietenkään tykkää finanssitalous eikä resurssipulassa painiva verottaja joka joutuu tyytymään yritysten jälkikäteen ilmoittamiin vaihtoarvoihin.

Mutta jos kerran suuryritykset vaivat käydä kauppaa ilman rahaa, miksi emme me muutkin? Siksi että näin meille kerrotaan. Jokaisen kertomuksen ja uutisen takana on joku joka siitä hyötyy. Finanssitalous ei pärjää ilman rahaamme, mutta pärjäämmekö me ilman finanssitaloutta?

Kaikki raha on velkaa ja 90% kaikesta rahasta syntyy pankin lainatiskillä kahdella kirjanpitomerkinnällä. Vain 10% on valtioiden tai Euroopan keskuspankin liikkeelle laskemaa. 100% tästä on syntynyt tyhjästä. Ainoa ero rahanväärentäjään on että rahan väärentäminen on laitonta.

Tänä päivänä maailman velkojen yhteismäärä on paljon suurempi kuin kaikki maailmassa oleva varallisuus. Siis tätä velkaa ei voida koskaan maksaa takaisin. Tilanteen järjettömyyttä voidaan verrata vain siihen että kaikki huutavat yhteen ääneen kasvulle kasvua tässä rajallisessa maailmassamme. Yhä kovempaa ja kovempaa vauhtia päin seinää. Biologiasta tämä on tuttu ilmiö. Sen nimi on syöpä. Minullakin on sellainen ja se tappaa minut, siis isäntänsä yhtä varmasti kuin maapallo tappaa ihmiskunnan jollemme muuta kurssia rajusti. 

Tällä hetkellä valtio on luovuttanut rahanluomisen oikeuden pankeille ja maksaa siitä oikeudesta vielä niille suurta korkoa. Tässä ei ole mitään järkeä paitsi tietysti niille jotka siitä hyötyvät.

Sveitsiläiset tutkijat tekivät muutamia vuosia sitten supertietokoneilla mielenkiintoisen havainnon. 170 suurinta yritystä omistaa yli puolet maapallon kaikesta varallisuudesta. 80 rikkaimman ihmisen yhteenlasketut tulot ovat ovat yhtä suuret kuin 3,6 miljardin köyhimmän. Ehkä tämä tieto on saanut jotkut noista miljardööreistä sanomaan avoimesti että tämä ei voi olla oikein. He kertovat että he maksavat vähemmän veroa kuin keskituloiset, että tämä eriarvoisuus johtaa vääjäämättä katastrofiin. Samasta varoittavat mm. BIS, IMF, Maailmanpankki ja suursijoittaja Soros. Viimemainittu vaihtoi hiljan kaikki pankkiosakkeensa maatalousmaahan ympäri maailman. Samoin ovat tehneet myös monet suurimpien pankkien johtajat. Ehkä hekin tietävät että kun tulee nälkä kultaa ei voi syödä. Ainakin he tietävät tarkkaan että johdannaisten arvo oli loppuvuonna 2013 jo 20% suurempi kuin ennen romahdusta 2008. Näin tietää kertoa mm. Financial Times lehti.
Oppiminen on eri asia kuin opettaminen, paitsi jos metä opetetaan oppimaan. Taloustieteen oppikirjoissa suurimmaksi osaksi vieläkin väitetään että raha syntyi helpottamaan vaihtoa. Että hyödykerahat kuten kulta tai oravannahat tulivat ensin. Arkeologia kuitenkin tietää asian toisin. Muinaisen Mesopotamian alueelta on löytynyt noin 5000 vuotta vanhoja velkakirjoja joita on käytetty rahana. David Graeber on kirjoittanut aiheesta osuvan kirjan Debt, the First 5000 Years jossa hän lukuisien kollegojen tavoin tuhoaa yksi kerrallaan rahan myytit joiden vallassa suurin osa meistä vieläkin elää. Kannattaa lukea.

Mitä raha on?

Yleisesti sanotaan että raha on vaihdon väline, arvon mitta, ja arvon säilyttäjä. Tämä on harhainen yleistys. Jos joku kerää rahaa holveihinsa, se on poissa kierrosta ja siten vaihdon välineitä ei ole tarpeeksi. Kun kaikki hinnat ja palkat riippuvat siitä mistä myyjä ja ostaja pääsevät sopimukseen ei raha ole kovin hyvä mittanauha. Se venyy ja paukkuu, Vaikka kuinka toista halutaan uskotella, kakkua ei voi samalla syödä ja säästää. Rahaa ei voi samalla kuluttaa ja kerätä.

Ensimmäiset rahat olivat niin sanottuja haltijavelkakirjoja joissa Matti lupaa maksaa kenelle tahansa joka velkakirjan esittää kapan viljaa. Se tekee velkakirjasta rahaa. Rahalla on täsmällinen arvo.

Oravannahat eivät oikeastaan ole rahaa, vaan tavaraa joka vaihdetaan toiseen tavaraan. Sama koskee kultaa. Niitä on kuitenkin kerätty koska niillä on tavarana arvoa. Siksi ne eivät vastoin yleistä luuloa ole koskaan olleet tavallisen kansan parissa kovin käyttökelpoisia vaihdon välineitä.

Vasta viime vuosituhannella syntyivät ensimmäiset niin sanotut Fiat rahat. Wikipedia kuvaa asiaa näin: ”Fiat-raha tarkoittaa rahaa, jonka arvo perustuu ainoastaan hallinnon luomiin säännöksiin tai lakeihin, eikä mihinkään konkreettiseen asiaan.” Tunnetuin ja pitkäikäisin mäistä oli Talley Stick joka toimi yli 800 vuotta. Sen aja Englannissa kuningas, niitä oli muuten aika monia, laski liikkeelle rahaa joka oli kuninkaan käskystä ainoa maksuväline millä saattoi maksaa veronsa. Raha oli puutikku johon oli merkitty loveuksina sen arvo. Tikku halkaistiin ja toinen puoli jäi kuninkaan holveihin. Näin estettiin väärentäminen. Tämän arvo säilyi paremmin kuin minkään muun tunnetun rahan. Kuningas ei tarvinnut veroja hovin tai sotaretken ylläpitoon vaan ainoastaan rahan arvon määrittelemiseen. Mitä tahansa hän osti, kauppiaan oli pakko ottaa maksu puutikkuina jos halusi henkensä säilyvän veronmaksun yhteydessä. Väkivaltakoneisto takasi että myyjiä riitti. Kaupan sai se joka halvimmalla myi, tai laatu oli parempaa kuin muilla.

Maailma on täynnä monia vaihtoehtoja. Rahareformivaihtoehtojakin.
Rahareformistit haluavat että valtio ottaa sille kuuluvan rahanpainamisen yksinoikeuden takaisin itselleen. Se ei tarvitse veroja menojensa katteeksi vaan ainoastaan pitääkseen rahan ”arvon” vakaana. Ja tämä arvion ovat tehneet lukuisat riippumattomat tutkijat aina Kansainvälisen investointipankin palkkaamia tutkijoita myöten. Tämä IMF:n teettämä tutkimus: ”Chicago Plan Revisited” on todella mielenkiintoista luettavaa. Se vastaa myös usein lonkalta heitettyyn väitteeseen: Kun poliitikot päästetään irralleen tapahtuu Walmarit tai zimbabvet ja raha menettää arvonsa. Miksi näin ei ole tapahtunut kun tällä vuosituhannella on pankkien tekemää rahaa laskettu liikkeelle järjettömiä määriä? Siksi että rahan määrä ei suinkaan vastoin oppikirjojen väitteitä korreloi rahan "arvon" kanssa. Miksi se tekisi niin valtion liikkeelle laskemana kun se ei tee niin pankkien tekemäänkään. Ajatus on että demokratia hoitaa asiat huonommin kuin harvojen asiantuntijoiden hallitsemat markkinat.

Eräs suurimmista rahareformiliikkeistä Brittiläinen Positive Money sai todella suurta arvostusta osoittavan tehtävän. Bank of England sai eräältä parlamentin jäseneltä kyselyn materiaalista joka selittäisi rahan olemusta. Pankilla ei tällaista ollut. Se kääntyi Positive Money järjestön puoleen jolla tietoa oli ja pyysi heitä valmistamaan parlamentille ja kansalisille selväsanaisen vastauksen. Näin tapahtui.

Suomessa 80 luvun hurma ja 90 luvun paniikki lakkautti valtion oman pankin. Tämä voitaisiin korjata myös kuntatasolla. Kunnilla on jo oma pankki, Kuntarahoitus Oyj. jolla on tili keskuspankissa joka voisi toimia samaan tapaan kuin hyvin konservatiivisen Pohjois-Dakotan oma pankki. Tulouttaa kunnan oman rahaliikenteen tulot takaisin kuntalaisille.

Hämeenlinnassakin voitaisiin tehdä paljon jos uskallettaisiin ottaa selvää miten pankkien omistajien valta yhteiskunnassa voisi muuttua kansanvallaksi, tiedättehän sanan demokratia. Se ei ole saavutus vaan jatkuva prosessi. Talouden demokratisoiminen voisi johtaa jopa politiikan demokratisoitumiseen mistä hyvänä esimerkkinä on Islanti.

Pienikin määrä ihmisiä voi muutta paljon. Yksi vaihtoehto joka leviää kulovalkean tavoin aina kriisiaikoina on paikallisvaluutta. Niitä on maailmalla pilvin pimein. Vanhimmat yhä toimivat ovat kolmekymmenluvun satoa. Kun työttömyys suuren laman aikana nousi taivaisiin, ihmiset keksivät auttaa toinen toisiaan. Suurimman voiton sijaan haettiin toimeentuloa. Kaupunkeihin ja kyliin perustettiin omat rahat ja kas, työttömyys hävisi usein muutamassa viikossa. Sveitsin Wir on toiminut ilman valuuttaheilahteluja, lamoja ja kuplia ja kelpaa tänään yli 80 000 yrityksessä.

Sveitsiläisten tutkijoiden materiaalista Englantilaiset opiskelijat tekivät kartoituksen  eräiden Euroopan valtioiden välisistä veloista. 60% paljastui sellaisiksi joissa kaksi valtiota olivat pankkien välityksellä tosiasiallisesti velkaa toisilleen yhtä paljon ja silti maksoivat pankeille molemmat korkoa. Ällistyttävää. Mutta koska pankkipuolue on maailman vaikutusvaltaisin puolue joka on sitonut itseensä suunnattoman määrän hiljaisia puoltajia lainoillaan, ei tätäkään ristikkäislainausta ole purettu. Ei ihme että mielenosoitukset leviävät laajalle.

Kurssimuutos, muukin kuin valuuttakurssimuutos on mahdollinen. Darwin on yllättävästi noussut esiin viime päivinä taloustieteessä. Hän kuvasi kilpailun monia puolia hirvieläinten historiassa. Kun uroshirvet evoluutiossa kehittyvät yhä suurisarvisimmiksi taistellakseen naaraista, ne tulevat yhä helpommin susien saaliiksi kun sarvet tarttuvat puihin tiheässä metsässä. Naaraat sen sijaan pitävät huolta jälkikasvusta silloinkin kun suurimmat urokset ovat suden ruokana. Empatia rulettaa yli kilpailuvietin kun lajin säilymisestä on kyse.

Pari viime vuotta olen ollut enimmäkseen Philadelphiassa. Siellä olen oppinut että amerikkalaiset maksavat enemmän rahoituskuluja pankeille kuin veroja vaikka luulevat muuta.

Media kertoo sadoista murhista päivässä, mutta tilastot kertovat toisenlaista tarinaa. Elämme ihmiskunnan historian väkivallattominta aikaa. Ihan totta. Amerikkalaiset pelkäävät tulevansa ammutuiksi, vaikka paljon todennäköisempää on kuolla liikenteessä, liikalihavuudesta, tupakasta ja alkoholista puhumattakaan. Meidän suomalaisten vahvaa osaamisaluetta on kotiväkivalta jossa alkoholi on lähes aina mukana kuviossa.

On Suomi köyhä ja siksi jää. Onkohan näin. Pienen suomen pienistä markkinointi ja mainoskuluista neljä prosenttia riittäisi ihan Itellan vähittäishinnoilla pelastamaan noin 10 000 alle 5 vuotiaan lapsen hengen jotka päivittäin kuolevat ripuliin.

Siis yhden vaihtoehdon tulevaisuus ei ole totta. Vaihtoehtoja on. Mutta jotta ne voisivat toteutua, meidän on itse otettava niistä selvää. 

perjantai 21. helmikuuta 2014

Nykyinen raha on velkakirjoja

Setelit:

Tarvitsen rahaa jota minulla ei ole. Menen pankkiin. Minä kirjoitan velkakirjan jossa lupaan maksaa pankille velan summan. Pankki vaihtaa tilalle toisen velkakirjan, keskuspankin liikkeelle laskeman setelin. Minä vaihdan setelin tavaraan ja tavaran myyjä vaihtaa sen johonkin toiseen tavaraan. Sama seteli eli keskuspankin velkakirja voi jatkaa kiertoaan taloudessa loputtomiin.

Siis raha jonka itse olen laittanut liikkeelle velkakirjana vaihtuu vain toisenlaisiin velkakirjoihin riippuen siitä kuka minkäkinlaisen velkakirjan hyväksyy maksuvälineeksi. Mutta kun aika koittaa minun on tehtävä pankissa uusi velkakirjojen vaihto. Tällä kertaa velkakirjassa mainitun summan lisäksi tarvitsen koron verran uusia velkakirjoja. Jos olen käyttänyt rahat vaikka ruokaan minulla on kaksi vaihtoehtoa:
1. Jos pankki hyväksyy, kirjoittaa uusi velkakirja pankille, korkojen verran suurempi tai
2. tehdä jollekin toiselle työtä uusien velkakirjojen vastineeksi. Tämän toisen velkakirjat, (setelit) ovat siis nykyjärjestelmässä aina jonkun pankille kirjoittaman velkakirjan vaihdossa hankkimat.

Silloinkin kun palkan maksaa valtio, velkakirjat kiertävät pankkien kautta koska valtiolla ei enää ole omaa pankkia. Kaikki valtion käyttämä raha on kiertänyt pankkien kautta ennen tuloaan valtiolle. Myös silloin kun kyse on veroista. Tästä kaikesta siis myös valtio maksaa ei enää omalle, vaan yksityisille pankeille. Yksityiset pankit vastaavasti joutuvat lainaamaan setelit keskuspankista. Setelien osuus rahasta on kuitenkin vain 5,8%.

Tätä prosessia voidaan hyvin kuvata setelien sijasta vaikka tulitikuilla jos ajatellaan tulitikkuja velkakirjoina. Näin itseasiassa toimi Talley Stick onnistuneesti noin 800 vuotta. Tikkujen väärentäminen estettiin halkaisemalla tikut siten että niiden merkinnät säilyivät kummassakin halkaistussa kappaleessa. Jos tikun lainaamisesta peritty korkoa, tikut voitiin tuhota lainan takaisinmaksun tai verojen maksun yhteydessä. Tai laittaa uudelleen kiertoon.

Digitaalinen raha:

Kun jätän velkakirjani pankkiin, pankki tekee tietokoneella kaksi kirjanpitomerkintää. Pankki on velkaa minulle ja minä pankille sen verran kun tililleni merkitään numeroita. Tämä on siis vain velkakirjojen vaihto. Niin kauan kun minä maksan tililläni olevilla rahoilla jonkun toisen tilille saman pankkiryhmän sisällä, mitään muita kuin kirjanpitomerkintöjä ei tarvita. Pankki voi tehdä näitä kirjanpitomerkintöjä lähes kuinka paljon tahansa. Jos joudun maksamaan toisen pankkiryhmän asiakkaalle tarvitsee oma pankkini sellaista rahaa johon toinenkin pankki luottaa. Tämä on sitä keskuspankkirahaa, eli velkakirjoja joita keskuspankki laittaa liikkeelle. Mutta onnekseen pankit ja keskuspankki ovat sopineet sähköisen rahan siirroista ja tietyin välein suoritettavista tasauksista jolloin käytännössä pankkien välillä ei juurikaan tarvita keskuspankkirahaa.

Mutta mitä taloudessa tapahtuu. Se onkin toinen juttu. Tai mitä tapahtuu jos kuvataan rahan kiertoa jonakin tiettynä hetkenä. Tai jos ajatellaan että raha kiertääkin jatkuvasti, niin kuin se todellisuudessa osittain tekeekin. Oli pankki yksityinen tai julkinen, ei rahan kannalta ole oleellista kumpi sen laskee liikkeelle. Mutta talouden kannalta se on todella oleellista. Liikkeelle laskija on lopulta se ainoa taho joka siitä rahasta hyötyy. Kaikki rahan liike on velkakirjojen vaihtamista toisiin jossa ei synny uutta rahaa. Hyötyykö rahan ”painamisesta” harvat vai useat? Siinä koko juju.


Älä kuitenkaan minua usko. Halutessasi voit mennä Suomen Pankin sivuille http://www.euro.fi/fi/ siellä tämä on selitty juurta jaksaen. Eri tasoisille opiskelijoille on tarjolla erilaisia opetuspaketteja yläkoulusta alkaen.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Raha arvon määrittelijänä.


Mennään taas kerran perusasioihin. Me kuvittelemme että rahalla, vaikkapa eurolla olisi jokin arvo sinänsä. Syynä tähän on että yksi rahan ominaisuus on olla ikään kuin mittanauha. Tavaran tai palvelun jne. arvo mitataan mittanauhan yksiköllä. Se voi toimia jos kaikilla on samanlainen mittanauha. Koska kuitenkin jonkun tavaran käyttöarvo riippuu käyttäjän tarpeista, sen mittaaminen rahan avulla näyttää olevan mahdotonta. Sitä kuitenkin yritetään mitata kysyntää arvioimalla.

Tämä mittanauha ominaisuus kuitenkin venyy ja paukkuu kun joku päättää käyttää sitä hyväkseen ja vaihtaa yhtä rahaa toiseen suuria määriä kerrallaan. Kun mittanauha venyy hän vaihtaa taas ja saa mittausmuutoksen hyödyn itselleen. Muut kärsivät tappion venyneestä mittanauhasta.

Haloo huudamme, eikö ole jotain metrimitan kaltaista johon rahan arvon voisi sitoa ja käydä tarkistamassa onko kyse aidosta rahasta. Mikä voisi olla sellainen taho johon voisimme luottaa että ei jokaisen kaupan yhteydessä tarvitse mennä Pariisin vertaamaan mittanauhaa metrinmittaan? 

Tässä tulee esiin luottamus. Ne jotka luottavat markkinoihin, uskovat oikean metrin löytyvän kunhan annetaan kaupan vapaasti venyttää ja supistaa mittaa. Toiset luottavat yhteiskuntaan joka pitää huolen siitä että mittanauha on kaikille sama. Toiset luottavat läheisiin ihmisiin jotka osaavat varoittaa vääristä mittanauhoista. Toiset taas ovat kokonaan toisten ihmisten varassa kykenemättä edes miettimään mitä on luottamus.

Kulta on taas näinä päivinä kova sana. Siihen luotetaan vaikka sen arvo erilaisiin rahoihin ja tavaroihin vaihteleekin kovin rajusti. Eikä sitä voi syödä, joten sen käyttöarvo on olematon nälän sattuessa isolle joukolle ihmisiä kerralla.

Mutta olisiko jotain muuta tapaa mitata jonkun tavaran tai työn arvoa? Olisiko käyttöarvosta mihinkään? Jos astumme ulos luulon ja kuvitelman laatikosta, saattaa jotain löytyäkin. Muutamia esimerkkejä:

Jos kaikki mitataankin aikana? Aikapankit ovat yksi tällainen mittaustapa. Yksi tunti työtä, mitä tahansa työtä on samanarvoinen toisen työtunnin kanssa. Entä tavara? Jos tavara on yhden työtunnin arvoinen toiselle, jollekin toiselle se saattaa olla arvoton tai monen työtunnin arvoinen. Tähän on lääkkeeksi kirjanpito. Otetaan oppia pankeilta ja luodaan oma kirjanpito.
Minä haluan jonkun luomaan lumet pihalta. Minulla on vielä jäljellä paljon perunoita joita voisin vaihtaa työksi. Mutta kun kukaan lapiohommiin haluava ei halua perunoita. Mutta kun pankissa on paljon jäseniä, joku haluaa vaihtaa perunat johonkin toiseen joka taas kyllä kelpaa lapiomiehelle. Näin on syntynyt pankkien kirjanpitorahan kaltainen raha joka ei olekaan arvon mitta vaan käyttöarvo määrää mitä vaihdetaan mihin.


Utopiaa sanovat useat. Kerrottakoon heille että Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n mukaan noin 60% maailmankaupasta toimii jo nyt näin. Sitä kutsutaan clearing kaupaksi. Jos isot edellä niin miksi emme myös me pienet perässä? Siis rahan ei tarvitse olla arvon mitta.