Tabu: pelaaminen

Otetaan kaksi fiktiivistä hahmoa joilla ei ole vastinetta todellisuudessa. Pelaaja 1 pelaa kaiket päivät tietokonepelejä. Pelaaja 2 pelaa kaiket päivät pörssissä. Molemmat ovat taitavia pelaajia. Pelaaja 1 elää sosiaalituella. Hän on sosiaalipummi jonka pelaamiseen osallistuvat kaikki veronmaksajat. Yhteiskunta käyttää myös valtavasti verorahoja byrokratiaan joka yrittää estää tämän.

Pelaaja 2 elää pelin tuomilla voitoilla. Hän on sijoittaja jonka pelaaminen on arvostettua työtä ja joka maksaa tuloistaan veroa. Yhteiskunta palkitsee tätä pitämällä veroprosentin alhaisena jotta hän jatkaisi pelaamista.

Entä jos olisi älyllisesti rehellinen ja miettisi, vaikkakin se on työlästä, mistä ne rahat tälle pelaajalle tulevat. Jos joku voittaa, joku aina häviää. Siis rahat tulevat toisilta pelaajilta. Sehän on ihan oikein. Pelaajat tietävät riskit.

Entä ketä ovat voittajat ja ketä häviäjät. No nyt ollaankin jo vaikeammassa tilanteessa. Pörssit ovat kehittäneet keinoja joilla salataan pelaajien henkilöllisyys. Hallintarekisteri on yksi salausmenetelmä. Mutta pörssit eivät suinkaan ole ainoa rahan kauppapaikka. Pankit hoitavat sijoittajien rahoja. Ne ovat oikeastaan se oikea sijoittajien kauppapaikka. Niissä myydään mm. lainoja, niin pankin "omia" kuin valtioidenkin. Valtioiden lainoja myydään kuten osakkeitakin jossa niitä "merkitään" ja niille lasketaan korko. Niitä "huutokaupataan". Siis ihan niin kuin osakkeitakin.
Kaikki nämä "arvopaperit" ovat siis pelimerkkejä joiden todellinen arvo myyjälle on siis ostohinta, mutta ostajalle arvo määräytyy vasta kun niillä ostetaan jotain tavaraa tai palvelua. Pelaajille kuitenkin pelimerkki on pelaamisen väline. Yhdellä pankilla (J.P.Morgan) on tileillään enemmän pelimerkkejä kuin koko maailman bruttokansantuote. Siis kaikkien maailmalla tuotettujen tavaroiden ja palvelujen yhteenlaskettu summa. Pitäisi olla selvää, että tuo pelimerkkien määrällä ei oikeasti voida ostaa koko maapalloa, mutta se kuvaa hyvin kuinka pelaaminen on irronnut reaalimaailmasta.

Ketkä tämän pelin maksavat. Koska pelaaminen on piilotettu niin monen mutkan taa, voisi hyvä lähtökohta tutkia ketkä menettävät tällä hetkellä rahaa. Ilmiselvästi ainakin valtiot. Valtiot ovat keskeisiä toimijoita pelimarkkinoilla. Valtiot siirtävät korkojen muodossa parhaille pelaajille järjettömän isoja summia.

Ns. Instituutionaaliset sijoittajat ovat merkillinen osa tätä pelimaailmaa. Esimerkiksi Suomessa eläkeyhtiöt keräävät tasaveron luonteisia "vakuutusmaksuja" jotka ne "sijoittavat" peliin ja odottavat hyviä tuottoja jotka osittain valuvat valtion maksettaviksi. Raha kiertää sehän on pääasia, vai onko?

Ei riitä, että veronmaksu on niin monimutkaista, että sitä voidaan käyttää poliittisena lyömäaseena niin oikealla kuin vasemmalla ihan hyvin perustein. Sen monimutkaisuus piilottaa rahan liikkeet myös tavalliselta kansalaiselta. Maksamme huomaamattamme veroja aina kun käytämme rahaa ja nämä verot ovat tasaveroja. Julkisen sektorin palvelumaksuja harva osaa mieltää veroiksi. Kunnallisvero on myös tasavero eikä näy tilinauhassa erikseen. Mutta verovähennykset näkyvät kaikkialla. Kaikki rakastavat verovähennyksiä vaikka suurin osa niistä hyödyttää enemmän suurituloisia kuin muita. Puhe progressiosta kilpistyisi helposti siihen jos vertaamme keskituloisten maksamaa veroprosenttia suurituloisiin. Keskituloisten veroprosentti on suurempi kuin todella suurituloisten. Se ei ole progressiivisuutta.

Mihin me kiinnitämme huomiomme? Pelaaja ykköseen. Hän selvästi elää meidän muiden kustannuksella. Miksi pelaaja 2 ei saa samanlaista tuomiota vaikka hän elää satoja tai tuhansia kertoja suuremmalla summalla meidän kaikkien kustannuksella?

Pelaaminen, kilpailu, on osa ihmisenä olemista. Niin on myös hoiva. Ilman hoivaa ei olisi lapsia, ei ihmisiä, ei mahdollisuutta kilpailla. Hoiva tuo ihmiselle aina hyvinvointia, pelaamisessa jonkun voitto on muiden häviö. Olisiko aika muuttaa tärkeysjärjestystä.

Vaikka asia on kovin monimutkainen, yksi asia on yksinkertainen. Olemassa oleva ei ole ainoa vaihtoehto. Jos katsomme miten ihmisten enemmistö elää huomaamme vaihtoehtoja olevan todella paljon. Jos ajattelisimme miten haluaisimme elää, vaihtoehtoja olisi vielä enemmän.

Vaihtoehtoja on monia jos vain uskallamme sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita.

Tabu: verotus

On hassua kuinka sekaisin näyttävät käsitteet olevan kun keskustellaan verotuksesta. Siinä yhteydessä olisi hyvä ymmärtää mihin verovarat käytetään, mutta sitä tietoa on äärimmäisen vaikea saada. Edes valtiovarainministeriö ei pysty kansanedustajien pyynnöistä huolimatta tuottamaan sellaista tietoa jossa olisi karkeasti jaoteltu sekä kuntien, että valtion menot eri menoluokkiin, kuten peruskoulutukseen, eläkkeisiin, perusterveydenhoitoon, erikoissairaanhoitoon jne. Erilaiset tuet, kuten yritystuet joita jopa EK on pitänyt karsimisen arvoisina, eivät ole valtiovarainministeriön taidoillakaan näköjään mahdollisia laskea.

Köyhistä ovat huolissaan kaikki puolueet, mutta oikeudenmukaisesta verotuksesta ei kukaan. Oikeudenmukaisuus koskee kaikkia, myös keski- ja hyvätuloisia. Läpinäkyvyyden pitäisi olla yksi keskeinen oikeudenmukaisuuden ominaisuus, mutta nyt ollaan kaukana siitä. Kulutusverot ovat yksi sellainen veron muoto jossa veronmaksu on hyvin piilotettu maksajilta. Yllättävän harva ostaja tajuaa ostaessaan maksavansa veroja vaikka useimmille arvonlisävero on tuttu käsite. Niissä maissa joissa hinnat ilmoitetaan ilman veroja, on helppo tajuta niitä maksavansa kun ne kassalla lisätään hintaan. Sen sijaan kun teet ylitöitä, näet palkkapussista selvästi kuinka paljon veroja maksat. Sekään ei kuitenkaan ole läpinäkyvää, koska vasta vuoden lopussa voisi nähdä jos jaksaisi laskea lopullisen veroprosenttinsa ja se on jotain ihan muuta kuin mitä ihmiset kuvittelevat. Sitä ei myöskään verottaja sinulle ilmoita.

Läpinäkyvyys on selvästi ongelma puolueille, koska sitä ei haluta lisätä vaan tilkkutäkkiä vaan laajennetaan. Ei riitä, että verotuskohteita on lukuisia, verovähennyskohteita on vielä enemmän. Aina on vaalit tulossa ja siksi kunnollista veroremonttia ei saada aikaan. Sinänsä se olisi yksinkertaista. Veroja voisi olla esimerkiksi kaksi: Tulovero jossa kaikki tulot olisivat saman progression alaisia ja josta ei tehtäisi mitään vähennyksiä. Sekä haittaverot jotka koskisivat sellaisia toimintoja yleisesti ottaen tuotantoja joista on yhteiskunnalle haittaa, mutta joita ei haluta kieltää. Siis verotus koskisi vain ihmisiä, ei kuvitteellisia olentoja kuten yhteisöjä. (yrityksiä, kuolinpesiä, järjestöjä jne.)

Kuka tällaisesta verotuksesta hyötyisi ja kuka ei?

Kun ei olisi kunnallisveroa, olisivat ihmiset verotuksellisesti tasa-arvoisia asuinpaikasta riippumatta. Nykyinen kunnallisvero tarkoittaa sitä, että mitä huonommat palvelut, sitä korkeammat verot.
Kun ei ole yritysverotusta, ei ole ns. kaksoisverotusta jossa yritys maksaa voitosta veroa ja osingonsaaja saamastaan osingosta. Suurin osa yrittäjistä hyötyisi, mutta ne jotka voivat muuttaa tulojaan pääomatuloksi häviäisivät sen minkä yritykset voittaisivat joten jos osingonjako suurenisi jäisi häviö prosenteissa varsin pieneksi.
Läpinäkyvyyttä voitaisiin lisätä myös joustavalla veroprosentin muutoksella. Kun veroprosenttia voitaisiin muuttaa koko vuoden ajan ei ylitöistä tai muista satunnaisista tuloista tarvitsisi maksaa niin suuria ennakonpidätyksiä vaan ne voitaisiin tasata läpi vuoden. Mikään ei estäisi niitä tasattaviksi useammankin vuoden jaksoissa.
Eniten tällaisesta verotuksesta kärsisivät verosuunnitteluyritykset jotka kävisivät tarpeettomiksi. Tämä vapauttaisi sitä teollisuuden niin kaipaamaa koulutettua työvoimaa tuottavaan työhön.

Jos yritysveroa ei olisi voitaisiin haittavero suunnata niille aloille jotka todella tuottavat haittaa ihmisille. Perusrakenne olisi sama kuin nyt valmisteverojen suhteen, mutta tiedon lisääntymisen kautta niitä voitaisiin suunnata paremmin.

Kerättävän veron määrä voisi olla samaa luokkaa kuin nykyisin, mutta verovalvonnan helpottuminen toisi taas sitä kaivattua työvoimaa tuottavimpiin töihin, kuten hoito ja hoiva-alalle.

Tämä kaikki ei ole piruilua, vaikka siihenkin tunnen oikeutusta tässä järjettömässä veroviidakossa jossa kuka tahansa pystyy esittämään vastakkaisia esimerkkejä verotuksen epäkohdista tai hyödyistä.

(Ja jotta verovähennyksistä ei syntyisi keskustelua, voitaisiin ne hoitaa oikeudenmukaisemmin ja tehokkaammin tulonsiirroilla.)

Taidan jättää äänestämättä

Olen ollut aina aika aktiivinen politiikan seuraaja. Olen ollut kunnanvaltuustoissa, -hallituksissa, lautakunnissa jne. vuosikymmeniä. Mutta näin yksinäiseksi en ole vielä koskaan itseäni politiikan saralla tuntenut. Suomi on muuttunut paljon enemmän kuin muu maailma. Kun Neuvostoliitto romahti, teollistunut maailma, siis se ihmisten vähemmistö luuli että maailmankaikkeuden tärkein sota, kylmä sota loppui ja kapitalismi, tai ainakin markkinatalous voitti.

Mutta ihmisten enemmistölle ei tapahtunut mitään muutosta. Oikeat sodat eivät loppuneet. Rikkaissa teollisuusmaissa välittäminen kasvoi. Välitettiin kaikkea mahdollista jolla voi käydä kauppaa. Ei sillä väliä ovatko ne aseita, huumeita, tai ruokaa. Ihmisten enemmistöstäkin välitettiin. Vaikka orjuus teoriassa on kiellettyä, käytännössä ei. Kenen tahansa onnettomuudesta, kurjuudesta ja kuolemasta saa hyötyä jos se lisää talouskasvua.

Suomeahan tämä ei koske. Kaikki tietävät, että rajaton kasvu ei ole rajallisella maapallolla mahdollinen mutta yksikään puolue ei halua irtautua tästä oravanpyörästä. Ei edes ilmastonmuutoksen takia joka tuhoaa suuren osan maailmaa. "Ei ole muuta mahdollisuutta kuin talouskasvu. Kapitalismi voitti. Sosialismi hävisi. Mutta kumpikaan ismit eivät kiinnosta ihmisten enemmistöä. Ihmisten enemmistölle tärkeää on ruoka. Ruoka ja hengissä selviäminen ovat se tärkein.

Meitä houkutellaan äänestämään vaalikoneilla. Googlen vaalikoneiden kärjessä ovat suuret mediat. Yhtään kysymystä joka liittyisi maapallomme ihmisten enemmistöön ei niistä löydy. Vasta kuudentena listalla on "Ulkopoliittinen vaalikone" jossa käsitellään koko palloa koskevia kysymyksiä. Tekijänä pieni Kehitysyhteistyön palvelukeskus jota ei tavallisesti mediaan yhdistetä.

Monissa puolueissa on ehdokkaita, jopa kansanedustajia jotka ovat sitä mieltä, että tästä oravanpyörästä pitää hypätä pois. Että talousrikoksetkin ovat rikoksia ja sen lisäksi ihmiselle on annettu myös moraali. Mutta he ovat vähemmistönä. Perussuomalaisissakin niitä on ainakin yksi. Demarit eivät ole välittäneet pitkään aikaan. Vihreät eivät enää välitä. Vasemmistoliittokaan ei näytä välittävän. Ehkä minäkin lakkaan välittämästä. Masennus ei lakkaa.

Tabu: ahneus

Kun koko nykyinen "kehittyneiden" maiden talousjärjestelmä perustuu ahneuden kuviteltuun hyvinvointia levittämään voimaan, ei ole ihme, että käsitteestä seuraa ristiriitoja. Yksilön halu lisätä vaurauttaan voidaan tietysti arkimoraalissa nähdä vain hyvänäkin asiana. Kuitenkin kun yksilön kannalta elämisen taloudelliset perusteet ovat kunnossa tulee hänen arvioitavakseen monimutkaisemmat asiat. Onko vaurauden lisääminen ristiriidassa muiden yksilön tavoitteiden kanssa?

Jos ahneus olisi ihmisen ainoa tai tärkein ominaisuus, ihmiskunta olisi kuollut jo aikoja sitten. Vaikka ahneuteen yhdistettäisiin myös seksi, eivät lapset olisi kasvaneet aikuisiksi ilman sellaista huolenpitoa jossa ahneuden on väistyttävä. Ja näin ehkäisyvälineiden aikana täytyy lapsia jossain määrin jopa haluta jotta niitä edes syntyisi.

Tsunamit ja muut katastrofit ovat myös osoittaneet, että toisten, tuntemattomienkin auttaminen on hämmästyttävän tärkeässä asemassa ihmisen toiminnassa. Ja vaikka vanhukset, köyhät ja työttömät eivät olekaan veropakolaisten suosiossa, suurin osa ihmisistä pitää heitäkin ihmisinä.

En ole sinänsä ydinvoimaa vastaan, mutta koska niiden ja muiden suurten laitosten rakentamista ohjaa enemmän tuo ahneus kuin turvallisuus, en näe niiden rakentamisesta mitään hyötyä. Minua eivät vakuuta omistajien vakuutukset yleisestä hyödystä kun jatkuvasti paljastuu laiminlyöntejä ja suoranaista petosta turvallisuudesta, niin ydinvoimalaoissa kuin pankeissakin.

Kun ahneus verhotaan lukuisten peitesanojen taakse, sen huonot puolet unohtuvat. Mahdollisuus tienata paljon rahaa hukuttaa alleen niin luonnon kuin ihmistenkin luomien uhkien olemassaolon.

Ahneus on inhimillinen ominaisuus, mutta sen havainnointi ja myöntäminen voisivat vähentää sen tuhoisaa vaikutusta.

Tabu: tirkistely

Tämä ei kyllä tavallaan kuuluisi Tabu-otsikon alle. Huono sanavalinta, mutta en keksi parempaakaan. Uteliaisuus ei kelpaa yhtään paremmin. Kielletty hedelmä? Vahingonilo? Troijan hevonen? Seksi? Väkivalta?
No asiaan.

Myydäänkö meille Japani-ilmiötä? Haluammeko tietää mitä Libanonissa tapahtuu? Ovatko Tuksun terveiset meille tärkeitä? Vai onko peräti niin, että meille riittää yksi yhteinen keskustelunaihe kerrallaan? Pitääkö sen olla varmasti sellainen että jutun juurta löytyy?

Kaksi tahoa ainakin osaa tästä ihmisen oudosta tarpeesta hyötyä. Molemmille se on rahantekoväline: Media ja nettirikolliset. Media unohti Libanonin heti ja kokonaan. Myös se media joka ei suoraan rahallisesti hyödy lööpeistä. Ja erilaiset viruksia levittävät nettirikolliset olivat tuhokuvineen heti eturintamassa. Ja moni turvallisuushakuinen tietokoneen käyttäjä lisäsi tietokoneensa turvallisuustasoa tunnetun turvahjelmistotalon tuotteen ja se tuhosi koneen.

Mitä yhteistä näillä asioilla on? Paljonkin, mutta en minä vaan keksi hyvää yhtä sanaa kuvaamaan ilmiötä. Miksi pitäisi? Koska tämäkin tarve on ihmiselle ilmeinen. Jos voi keksiä yhden ratkaisun joka pelastaa maailman, täytyyhän sen olla parempi kuin monimutkaisen verkon muodostama pienten asioiden kokonaisuus. Siis ydinvoima. Sille ei ole yhtään yhtä-ratkaisua joka olisi yhtä hyvä!

Yksi sana voi muodostaa lööpin. Tai iskevän huudon jonka kaikki kuulevat. Monimutkainen lause ei voi tätä tehdä. Sitä joutuisi pysähtymään ja kuuntelemaan ja ajattelemaan. Se ei tässä kiireessä käy. Se ei käy edes politiikassa, yhteisten asioiden hoidossa, jossa kaikille maailman ihmisille yhteiset asiat kuten ilma jota hengitämme, vesi jota juomme, ruoka jota syömme, muodostavat monimutkaiset verkoston jonka ymmärtäminen vaatisi todella paljon kykyä pysähtyä, kuunnella ja ajatella ja josta ei synny lööppejä.
Tulipahan pitkä ja monimutkainen lause.
Tirkistely on helpompaa.

Tabu: ennakkoluulot

Pitäisikö vasemmiston vastustaa ja oikeiston kannattaa yritysveroja?

Mistä ne yritysten maksamat verorahat tulevat? Myynnistä tulevasta voitoista. Ostajat siis maksavat yritysverot ja ne ovat tasaveroja ihan niin kuin arvonlisäverotkin.
Oikeiston pitäisi siis kannattaa niitä, koska niiden lisäys lisäisi tasaverojen osuutta ja vähentäisi ns. "työn verotusta". Vasemmiston taas pitäisi vastustaa yritysveroja, koska kaikkein köyhimmätkin joutuvat maksamaan niitä.

Joskus aikoja sitten on kenties tuntunut järkevältä yksinkertaistaa omistaja ja yritys samaksi sanaksi, vaan sitä se ei ole enää. Nyt on tarkoituksenmukaista puhua työn verotuksesta eikä tuloverotuksesta. Näin saadaan tunteet tasaverotusta kohtaan muuttumaan ja unohtuu miksi veroja kannattaa maksaa.

1. Koska se on edullista:
Tiedämme eri maiden kokemuksista, että monissa asioissa esimerkiksi vakuutuspohjainen huolehtiminen tulee kalliimmaksi kuin veropohjainen:
- terveys
- turvallisuus (poliisi, armeija)
- koulutus
- sosiaaliturva

2. Koska se on oikeudenmukaista:
Suurin osa meistä pitää oikeudenmukaisena tasata suuria tuloeroja. Myös suuri osa suurituloisista pitää tuloerojen tasaamista välttämättömänä pahana yhteiskuntarauhan takia. Tosin osa haluaisi mieluummin ostaa itselleen oman armeijan tai poliisin omaisuutensa turvaamiseksi.

3. Koska voimme veroilla ohjata ihmisten toimia:
Pidämme haittaveroja tarpeellisena tuotannon ja kulutuksen ohjauskeinona.
- tupakkateollisuus saa myrkyttää ihmisiä kunhan veroilla kuitataan yhteiskunnalle aiheutuneita kustannuksia.
- toisten hengittämää ilmaa tai juomaa vettä saa saastuttaa kunhan maksaa haittaveroja.

007 ja lupa tappaa?

Samalla tavalla joskus puhuttiin, että mennään vieraalle töihin. Itsellekin tehty työ oli työtä. Nyt työ on vain sellaista mistä saadaan palkkaa. Ennen työ tehtiin itselle tai vieraalle, mutta ihminen oli se joka teki työn. Nykyisin puhutaan työnantajasta vaikka pitäisi puhua työn ostajasta. Virallisesti ihmisen pitää ymmärtää että esimerkiksi kosmetiikkamainoksissa saa valehdella ihan kuinka paljon tahansa, se kun on niiden tapa.

Jotenkin tuntuu kuin sanoja olisi yhä vaikeampi ymmärtää. Pitäisi aina ensin tietää enemmän sanojasta. Ole siinä sitten ennakkoluuloton.

Tabu: pukeutuminen

Mikä ihmeen tabu? Olemmehan kovin sallivia pukeutumisen suhteen. Naiset ovat jo pitkään voineet käyttää housuja ja miesten pukuja. Ja miehet hameita?

Pitkä kaapu miehellä on sallittu jos se on musta ja hän on pappi. Asun saa täydentää myös musta päähine. Jos kaapu on lyhyt, voi olla kyse myös nuohoojasta, mutta siinä asussa ei ole pääsyä itsenäisyyspäivän juhliin. Mutta jos päähine on huivi joka peittää myös korvat, on kyseessä kreikkalaiskatolinen nunna tai Islaminuskoinen nainen ja linnanjuhliin saa tulla. Kunkahan monen Burkhan takana taas on mies?

Näitä rajoja kirjoitetaan parhaillaan monissa paikoissa lakiin. Mutta lakiin kirjoittamaton todellinen tabu on yöpuku.

Mihin perustuu yö- ja päiväasujen ero? Minä olen saanut lahjaksi raidallisen marimekko-paidan. Itse asiassa kaksikin. Raidat ovat samat, materiaali sama. Toisesssa lukee Marimekko, toisessa Ristomatti Ratia. Toinen on myyty t-paitana ja toinen pyjamana. Mutta kumpi? Mikä erottaa ne toisistaan? Yöllä saa käyttää kumpaa vaan, mutta miksi toista ei kerta kaikkiaan sovi käyttää päivällä?

Yöasut ovat yleensä pehmeitä ja mukavia, mutta päiväasut eivät. Miksi? Miksi pitkä yöpaita on päivällä täysin kielletty? Sellainen mariraitainen. Miehillä!

Monet nukkuvat alusvaatteissa, mutta nekään eivät kelpaa päiväasuksi. Ja syynä ei taatusti ole liika seksikkyys, ainakaan miehillä, ainakaan pitkissä kalsareissa. Mutta jokin siinä on. Kalsarit voivat olla aivan saman näköisiä kuin urheiluhousut.

Miksi meidän pitää tunnistaa jokin koodi yöasuksi ja kieltää se päivällä? Kyllä näitä pukeutumiseen liittyviä tabuja on tällä tuulipukukansallakin ihan riittämiin.