Tabu: tirkistely

Tämä ei kyllä tavallaan kuuluisi Tabu-otsikon alle. Huono sanavalinta, mutta en keksi parempaakaan. Uteliaisuus ei kelpaa yhtään paremmin. Kielletty hedelmä? Vahingonilo? Troijan hevonen? Seksi? Väkivalta?
No asiaan.

Myydäänkö meille Japani-ilmiötä? Haluammeko tietää mitä Libanonissa tapahtuu? Ovatko Tuksun terveiset meille tärkeitä? Vai onko peräti niin, että meille riittää yksi yhteinen keskustelunaihe kerrallaan? Pitääkö sen olla varmasti sellainen että jutun juurta löytyy?

Kaksi tahoa ainakin osaa tästä ihmisen oudosta tarpeesta hyötyä. Molemmille se on rahantekoväline: Media ja nettirikolliset. Media unohti Libanonin heti ja kokonaan. Myös se media joka ei suoraan rahallisesti hyödy lööpeistä. Ja erilaiset viruksia levittävät nettirikolliset olivat tuhokuvineen heti eturintamassa. Ja moni turvallisuushakuinen tietokoneen käyttäjä lisäsi tietokoneensa turvallisuustasoa tunnetun turvahjelmistotalon tuotteen ja se tuhosi koneen.

Mitä yhteistä näillä asioilla on? Paljonkin, mutta en minä vaan keksi hyvää yhtä sanaa kuvaamaan ilmiötä. Miksi pitäisi? Koska tämäkin tarve on ihmiselle ilmeinen. Jos voi keksiä yhden ratkaisun joka pelastaa maailman, täytyyhän sen olla parempi kuin monimutkaisen verkon muodostama pienten asioiden kokonaisuus. Siis ydinvoima. Sille ei ole yhtään yhtä-ratkaisua joka olisi yhtä hyvä!

Yksi sana voi muodostaa lööpin. Tai iskevän huudon jonka kaikki kuulevat. Monimutkainen lause ei voi tätä tehdä. Sitä joutuisi pysähtymään ja kuuntelemaan ja ajattelemaan. Se ei tässä kiireessä käy. Se ei käy edes politiikassa, yhteisten asioiden hoidossa, jossa kaikille maailman ihmisille yhteiset asiat kuten ilma jota hengitämme, vesi jota juomme, ruoka jota syömme, muodostavat monimutkaiset verkoston jonka ymmärtäminen vaatisi todella paljon kykyä pysähtyä, kuunnella ja ajatella ja josta ei synny lööppejä.
Tulipahan pitkä ja monimutkainen lause.
Tirkistely on helpompaa.