Tabu: itsenäisyys

Ihminen on laji jolle sosiaalinen vuorovaikutus on ehdottoman tärkeä asia lajin säilymisen kannalta. Tämän vuorovaikutuksen vaikutukset vaan ovat niin monensuuntaiset, että tuottaa suunnattomia vaikeuksia nähdä niitä omassa itsessämme. Me haluamme olla itsenäisiä, päättää itse omista asioistamme. Ja kuitenkin me toimimme pääosin samalla tavalla kuin muutkin siinä ryhmässä johon tunnemme kuuluvamme.

Biologiasta olemme oppineet, että geenit määrittelevät lähes kaiken muunkin kuin silmiemme värin.
Psykologiasta taas sen, että ympäristö voi muuttaa lähes minkä tahansa ominaisuuden toisenlaiseksi.
Näiden välissä kulkee vaikkapa epigenetiikka jolla on vahvaa näyttöä aivojen plastisuudesta, - siitä että tapamme ajatella voi myös muuttaa aivojen rakennetta, -geenejä.

Ihmislajille olennaista on monipuolinen oppiminen. Me opimme niin kuin kaikki eläimet jotkin asiat evoluution kautta. Me opimme matkimalla. Me opimme myös kokeilemalla. Ehkä kuitenkin tälle lajille erityisin ominaisuus on oppiminen ajattelemalla. Joskus kykenemme yhdistelemään mielessämme asioita mitä epätodennäköisimmillä tavoilla ja täten synnytämme uutta puhtaasti kuvittelemalla.

Kuitenkin valta-osa toiminnastamme liittyy ympäristön (laajassa merkityksessä) havainnointiin ja siitä kokemuksiemme kautta tehtyihin päätelmiin joista suurin osa on tiedostamatonta. Me opimme, että valta-osa kaupunkiympäristöstä on täynnä houkutuksia, asioita jotka ovat tarkoitettu houkutuksiksi ja myös toimivat sellaisina. Miten tämä eroaa vaikkapa marjametsästä? Sekin on täynnä houkutuksia jotka vaikuttavat meidän tunteisiimme. Jos pidämme marjoista, näkymä tuo veden kielelle ja helposti aiheuttaa myös välittömän toiminnan. Katunäkymässä tilanne on toinen. Moni mainos menee huomaamattamme ohi. Tai niin me luulemme. Mutta markkinoinnin ammattilaiset tietävät mikä vaikuttaa.

Mutta ei markkinointi ole vain mainontaa. Samat mekanismit toimivat niin viihdeteollisuudessa kuin uskonnoissakin. Ja oleellista ei ole niinkään se mitä muut tekevät meille, vaan se mitä annamme tehdä, mitä haluamme meille tehtävän. Kuinka itsenäisiä haluamme olla? Ja jos tajuamme omat heikkoutemme, haluammeko suojella niitä jotka ovat meitäkin heikommassa asemassa?

Tässä brutaali esimerkki:
Tuhansia alle 5 vuotiaita lapsia kuolee joka päivä ripuliin koska heille ei ole saatavissa puhdasta vettä. Suomessa vesi maksaa noin yhden euron tuhannelta litralta putkea pitkin kotiin tuotuna. Jos siihen lisätään tarpeelliset mineraalit ja lähetetään Itellan hinnoilla maailman toiselle puolelle, näiden lasten hengen pelastaminen maksaisi alle 20 euroa henkeä kohti. Tuhat lasta päivässä 365 päivää vuodessa olisi 7,3 miljoonaa euroa, eli 0,4% suomalaisten mainontaan käyttämästä rahasta. Siis tilastoidusta rahasta jossa ei ole mukana esimerkiksi viihdeteollisuuden sisäistä markkinointia kuten tv-sarjojen koukuttavuuteen käytettyjä rahoja jne.

Minusta olisi hyvä keskustella tabuista. Olemmeko rehellisiä itsellemme kun puhumme itsenäisyydestä? Onko tämä esimerkki kuolevien lasten ja markkinointiin käytettäviin rahoihin todella meidän vapaa valintamme?