Visuvedellä vähäsen aikaa.

Kun astun ulos ovesta hiljaisuus, maisema, pysäyttävät. Se lapsuuden turvalliseksi koettu paikka imeytyy sieluun uudestaan. Tästä uneksin pimeinä talvi iltoina valtameren toisella puolella ja nyt olen hetken täällä. Komeat punaruskeat männyt ja aivankun varahaisen kevään väriset koivujen lehdet. Järvi joka on osa Näsijärvi-Ruoveden aluetta 7 672 km², osa koko järvi-Suomea. Siis sitä minulle tutuinta Suomea. Vaikka aika on kovin kiireistä tämä kaikki pysähdyttää. Hengitän sitä sisään, varastoon.


Kiire on sitä että haluan aikaansaada jotain pysyvämpää jälkipolville. Kerään kuvia. Kaikenlaisia kuvia sekä omasta historiastani että tämän Visuveden historiasta. Kymmeniätuhansia kuvia joista muodostuu näyttely ensi kesän Visuveden juhliin kunnioittamaan yhtä sen satavuotista seurantaloa ja niitä ihmisiä joiden talkootyöllä koko yhteisö on rakennettu. Niin ja se rakentuu koko ajan edelleenkin. Koululaiset ovat innolla mukana ideoimassa ja videoimassa kännyköillään tulevaisuutta, Kylä toimii ja me muut annamme vihjeitä omista kokemuksistamme heille ja näköjään innostammekin heitä.

Tässä vähäinen välähdys Visuvedeltä.

Voisi ajatella että seitsemän hiljaisen vuoden akana olisi kertynyt paljonkin sanottavaa. Tänään kuitenkin tuntuu aika tyhjältä. Maanantaina menen seitsemänteen leikkaukseen ja se masentaa.

FaceBook on ollut ahkerasti käytössä mutta se on useimmiten aika masentavaa. Etenkin kun huomaan ärsyyntyväni itseeni yhä useammin. Reagoin, enkä jaksa laskea edes kymmeneen puhumattakaan siitä että jaksaisin oikeasti kuunnella mitä toisilla on sanottavaa.

Malka omassa silmässä kasvaa koko ajan ja ehkä siksi ajattelin kokeilla tätäkin foorumia uudestaan.

Lueskelin myös aiempia kirjoituksiani ja tuntuu siltä että olen aiemmin osannut sanoa asiat paljon paremmin.

Tämä etäisyys omiin lapsiin, lastenlapsiin, sisaruksiin, on toisaalta tällaiselle erakolle ihan tuttua, mutta kerran vuodessa tapaaminen ei kaipausta paljon helpota. Vielä kun jo ennen tapaamista pelkää sen loppumista niin kuinka olla läsnä ja etenkin läsnä tarvittaessa.

Tämä voi olla myös kokeilua kun selvästi kognitiiviset kyvyt heikkenevät nopeammin kuin haluasi. Jos jaksaisin kirjoittaa useammin, niin ehkä joku läheinen tai kaukainenkin voisi seurata kuinka mieli ja kieli rapautuu.

Tänään pohdin sitä miksi meidän on niin vaikea lukea sitä mitä muut kirjoittavat. Siis vain lukea ja ymmärtää että kaikkinainen lukemisen tulkinta tapahtuu vain ja ainostaan lukijan päässä. Kirjoittaja voi leikkiä luomalla kuvia jotka eivät suoraan kerro edes sitä haluaako kirjoittaja johtaa harhaan vai kertoa jotain hänelle todellista. Dekkareissa jne. harhaan johtaminen on iso osa tekstin mielenkiintoisuutta.

Sosiaalisessa mediassa taas kuvitelmat siitä mitä joku mahtaa tarkoittaa otetaan kovin tosissaan. Jopa niin tosissaan että rivien välissä ihan oikeasti kuvitellaan olevan jotain vaikka todellisuudessa siellä ei ole mitään.

Kenelläkään ei ole toimivaa kristallipalloa eikä mitään mahdollisuutta tietää mitä joku toinen oikeasti ajattelee. Kuvitelmat ovat toki kiehtovia ja taiteessa ne ovat jopa välttämättömiä. Jossain muualla ne vain lisäävät eripuraa ja empatian puutetta.

Joskus tekisi mieli kertoa minkälaisia näkymättömiä taakkoja ihmiset mukanaan kantavat jotta vihapuheille saisi sanottua, tiesitkö tätä, tai edes ajattelit että jokin voi vaikuttaa sinun käsityskykysi ulkopuolella.

Mutta joskus lukee sellaistakin mitä ihmiset vapaaehtoisesti kertovat omista taakoistaan, epävarmuudestaan, ahdistuksestaan ja silloin voi ottaa osaa ja kertoa että meitä tällaisista asioista kärsiviä on muitakin, ja että kun voi kertoa, jo se auttaa.

Viha kuluttaa

Viime päivät ovat olleet todella raskaita. Ei sen takia että on jatkuvasti 30 astetta lämmintä. Ei sen takia että syöpähoidot huolettavat. Vaan sen takia että niin monien ihmisten kohdalla epäoikeudenmukaisuuden kokemukset kääntyvät vihaksi. Ja viha kohdistuu toisiin heikompiosaisiin, pakolaisiin.

Psykiatri Hannu Lauerma käsittelee asiaa tämän päivän hesarissa: ”Ihmismieli tuntee vetoa yleistyksiin, sanoo vaarallisimpia rikollisia tutkiva psykiatri Hannu Lauerma. Siksi jokainen meistä voi sortua perusteettomaan vihaan.”

Pari päivää sosiaalisessa mediassa kiertänyt kuva hukkuneesta pojasta, Aylan Al-Kurdista, on saanut valtavan huomion ympäri maailmaa. Se on herättänyt avun tarjoajat ympäri maailman ennennäkemättömän laajasti. Suomessakin. 

Mutta vihapuheita se ei ole kovin paljon vaimentanut. Lauerma kertoo tähän syynkin. Viha sokaisee eikä mikään ohita tuon vihan voimaa. Kognitiivinen dissonanssi on hienolta kuulostava sana, mutta sen sisältö on yksinkertainen. Ilmiö syntyy kun ihmisen tiedot ja tunteet ovat ristiriidassa, silloin tunne voittaa. Ja viha on voimakas tunne.

Minäkin tunnen vihaa. Vihaa niitä kohden jotka eivät halua auttaa ihmisiä eivätkä halua antaa toisienkaan auttaa. Vedotaan rahaan joka on pois toisilta vähäosaisilta, suomalaisilta. Kuitenkaan mikään muu kuin tuo 0,1% jota pakolaisten auttamiseen käytetään ei ole heidän mielestään pois suomalaisilta köyhiltä. Ei esimerkiksi yritystuet tai armeijan kasvaneet määrärahat jotka ovat ihan eri mittaluokassa. Eikä myöskään se tuki jota yhteiskunta antaa pankkien omistajille. Pankeille on annettu käytännössä valtion aiempi yksinoikeus luoda rahaa. Yhden ”nallen” pääomatuloihin tarvitaan tuhannen keskimääräisen eläkeläisen kaikki tulot. Näitä ”rahoituskuluja” maksaa valtion lisäksi jokainen suomalainen ostoksissaan enemmän kuin veroja. Tämä ei ole pakolaisten syytä eivätkä tästä vihapuheet mitään kerro. Sen sijaan tämä ”järjestely” takaa sen että kaikille Syyriankin osapuolille riittää rahaa aseisiin ja tappamiseen.

Voin huonosti. Välillä todella huonosti. Mutta sitä myös oma vihani teettää. Ymmärrän sitä vaikka en sitä itsessänikään hyväksy.

Investointisuoja

Investointisuoja on taas päivän sana. Sillä tarkoitetaan erilaisiin vapaakauppasopimuksiin sisältyviä säännöksiä joiden tarkoitus on taata investoijien tasa-arvoinen kohtelu. Näin sen tarvetta perustellaan.

Miltä investoinnit tarvitsevat suojelua? Demokratialta. Ettei demokraattinen päätöksenteko voisi haitata kaupankäyntiä. Tällä hetkellä Phillip Morris tupakkayhtiö on haastanut Australian valtion oikeuteen koska siellä halutaan tupakka-askiin varoitustarra. Lisäksi se on haastanut Uruguain koska se on suurentamassa varoitustarran kokoa. Se luonnollisesti vähentää tupakkayhtiön voittoja. Tällaiselta menettelyltä investoinnit tarvitsevat suojaa.

Miltä muulta investoinnit tarvitsevat suojaa? Yksityinen ihminen saa ostaa mistä haluaa mitä haluaa, mutta yritykset haluavat että julkiset toimijat, valtiot, kunnat ja niiden laitokset eivät saa vapaasti valita mitä ostavat ja mistä. Tätä perustellaan vapaalla kilpailulla. Tätä perustellaan myös korruption vastaisuudella. Mutta ovatko perustelut oikeita?

Jos ne ovat niin silloin myös yksityisten ihmisten oikeus vapaaseen valintaan pitäisi kieltää. Eihän yritysten vapaa kilpailu voi toimia jos ihmiset voivat valita kalliimman tai huonomman tuotteen. Näinhän julkisten hankintojen rajoituksia perustellaan.

Entä korruptio? Kuuluuko julkisten tahojen valvonta todellakin yrityksille?

Tämä vuosikymmeniä tai vuosisatoja jatkunut vähittäinen demokratian tehtävien siirtäminen markkinoiden hallittavaksi on asia jossa meidän jokaisen olisi syytä olla hyvin huolissamme. Harvainvallasta demokratiaan siirtyminen on usein suhteellisen lyhytaikainen tapahtuma joka koetaan saavutukseksi. Demokratian mureneminen on sen sijaan hidas, niin hidas prosessi että emme sitä huomaa ennen kuin sen korjaaminen tulee todella vaikeaksi.

Maksamme enemmän ”veroja” pankkien omistajille kuin valtiolle. Valtio sentään palauttaa suurimman osan meille takaisin. Yksinomaan koulutus, terveys ja sosiaaliturva ovat 60% valtion menoista.  Pankkien omistajat taas kovin vähän, pääomatulovero siitä osasta tuloja joita ei ole piilotettu on pienempi kuin keskituloisten vero.

Olemme antaneet valtion yksinoikeuden painaa rahaa pankeille ja nyt niiden valta on suurempi kuin valtion. Maksamme pankkien omistajille ”rahoituskuluja” jokaisesta ostoksestamme enemmän kuin veroja. Tänään nämä suunnattomat omaisuudet keränneet ”investoijat” saavat erityiskohtelua lukemattomilla eri tavoilla. Muita kansalaisia pienempinä veroprosentteina, laillisina mahdollisuuksina piilottaa omistuksensa hallintarekistereihin (tätä ollaan tuomassa Suomeenkin) ja veroparatiiseihin. Mahdollisuutena haastaa valtiot oikeuteen kuviteltujen tulevien voittojen vähenemisestä. Antamalla piilotukea mitä moninaisimpiin kohteisiin verovähennysten muodossa. (Kun öljy-yhtiö saastuttaa Meksikonlahdella, niin vaadituista korvauksista osa voidaan vähentää verotuksessa. Tämä koskee myös Suomea yhtiöiden käyttämän siirtohinnoittelun takia.)

Olisiko kansan syytä ottaa edes pieni osa valtaansa takaisin itselleen?

Varjopankkitoiminta

Kun luen tieteellisiä artikkeleita arkeologisista kaivauksista muinaisen Mesopotamian alueella noin 5000 vuotta sitten vallinneesta kulttuurista, minulle tulee mieleen kuinka vähän maailma on muuttunut noista ajoista. Samalla myös kuinka paljon. Miten tämä liittyy varjopankkitoimintaan?

No. Kun pankkitoiminnan synty ja varjopankkitoiminta ovat saman asian eri puolia.

Mesopotamiasta löytyvät ensimmäiset rahat. Vastoin yleistä olettamusta ja taloustieteen oppikirjojen väitteitä, nämä rahat eivät olleet hyödykerahoja kuten kultaa tai hopeaa. Kaikkia hyödykkeitä oli jo aiemminkin vaihdettu toisiin hyödykkeisiin, mutta mikään ei ollut yleisen maksuvälineenä muodossa.

Löytöpaikka on temppelin rauniot. Mikä on temppeli? Se on paikka jossa pieni joukko ihmisiä harjoittaa toimintaa joka ei tuota muuta kuin lupauksia. Useimmiten lupauksia kuoleman jälkeisestä elämästä. Voidakseen toimia, nämä ihmiset tarvitsevat myös maallisia asioita kuten ruokaa. Kun temppelin väkimäärä kasvaa ja ruoan hankinta vaikeutuu, temppeli turvautuu ympäröivän yhteiskunnan tukeen. Temppeli myy kuoleman jälkeistä elämää ja ympärillä oleva yhteiskunta maksaa siitä ennen kaikkea ruokana.

Joko tuntuu tutulta?

Jotta ympäristön tuki varmistuisi, tarvitaan myös tulevaisuuden tuotteita, osuuksia tulevista sadoista. Näin syntyivät velkakirjat joita temppelin raunioista löydettiin. "Minä lupaan tuoda temppeliin tässä velkakirjassa mainitun määrän viljaa ensi sadosta saadakseni rukouksen turvan. Temppelistä tuli pankki.

Kun keksittiin että velkakirjassa voisikin lukea, että viljelijä lupaa kenelle tahansa joka velkakirjan esittää, syntyi ns. haltijavelkakirja. Nykyisin osaa näistä kutsutaan seteleiksi.

Mutta paitsi rahana, näitä velkakirjoja voitiin käyttää myös uhkapeliin. Jos sato onkin pienempi tai suurempi kuin velkakirjaa kirjoitettaessa ajateltiin, niin velkakirjan voi myydä eri hinnalla. Jos veikkaat sadon määrän oikein voit voittaa ja velkakirjan ostaja häviää. Tai päin vastoin.

Näin syntyi varjopankkitoiminta. Sen näkyvintä osaa kutsutaan tänä päivänä pörssiksi.

Älkää ottako minua vakavasti

Ihminen on vain yksi lukemattomista eliölajeista. Ei ollenkaan laajimmalle levinnyt vaikka niinkin kuulee väitettävän. Ei ollenkaan niin itsetuhoinen kuin väitetään. Ei ollenkaan niin ympäristöä tuhoava kuin väitetään.

On paljon onnistuneempiakin lajeja jos levinneisyyttä ajatellaan. Tai itsetuhoisuutta, tai ympäristöään tuhoavia. Otetaan vaikkapa vain kaksi huomattavasti tehokkaampaa, virukset ja bakteerit. Ihminen on niille mainio elatusalusta, vaikkakaan ei suinkaan ainoa tai edes kovin tärkeä. Ne ovat levinneet miljardeja kertoja laajemmalle ja niitä on miljardeja kertoja enemmän ja ne tuhoavat elinolosuhteitaan miljardeja kertoja tehokkaammin. Että se ihmisen ainutlaatuisuudesta.

Onhan ihminen kyllä sopeutuvainen moniin eri olosuhteisiin. Ei tosin lähellekään niin sopeutuvainen kuin bakteerit jotka elävät merten pohjassa tulikuumissa lähteissä tai jäävuorten sisuksissa.

No mitä ihminen tekee. Nukkuu kolmasosan elämästään.  Menemättä bakteereihin, nukkuvat kissaeläimetkin pääosan elämästään. Mitä nyt silloin tällöin käyvät syömässä. Kuitenkin dokumentit, siis sellaiset jutut jotka väittävät kuvaavansa todellisuutta kertovat vain niistä leijonan tai muiden eläinten saalistushetkistä jotka ovat vain murto-osa niiden elämästä. Kertovat ihmisten tappamisesta vaikka suurin osa elämästä on rauhan aikaa. Hups, meinasi tulla kirjoitusvirhe, rahan aikaa.

Kyllähän ihminenkin viihtyy unimaailmassa ison osan valveillaoloaan. Tällä hetkellä sosiaaliseen mediaan ja ja siihen liittyvään teknologiaan käytetään hivenen enemmän aikaa kuin nukkumiseen. Tämä muuten on osittain päällekkäin myös palkkatyöhön käytetystä ajasta joka on keskimäärin alle puolet siitä mitä käytetään nukkumiseen.

Muistetaan nyt lopuksi tilastollinen tosiasia: Tänään ihmisen todennäköisyys kohdata väkivaltaa (toisen ihmisen taholta) on pienin koko ihmiskunnan historiassa. Mietitään mitä ihminen on tehnyt oikein jotta tähän on päästy ja tehdään sitä lisää.

Rahan synty ja kuolema.

Yksinkertaistuksissa on ongelmansa, mutta yritän silti taas. Riittävän monilla on vaikeuksia löytää langan päätä sitä monimutkaisuudesta mitä nykyiseen rahajärjestelmään on laitettu.

Versio 1.

Minä olen rahaton. Rahaa ei ole muillakaan. 

Menen pankkiin hakemaan lainaa. Haluan setelin koska ainoastaan se kelpuutetaan veron maksamiseen.

Koska kenelläkään ei ole rahaa, pankki joutuu lainamaan setelin keskuspankista joka sen painaa.

Maksan  setelillä ostoksen. Raha lähtee kiertämään taloudessa kunnes tulee takaisinmaksun aika.

Menen töihin sille jolla seteli sillä hetkellä on ja saan setelin palkaksi.

Vien setelin pankkiin joka palauttaa sen keskuspankille.

Raha syntyi ja kuoli

Pankki kuitenkin haluaa korkoa, joten minun on löydettävä jostain joku joka on myös lanannut setelin  ja voin tehdä hänelle työtä koron verran. Korko kasvattaa tarvittavaa lainan määrää koko ajan suuremmaksi ja siksi kaikkien rahaa käyttävien on jäätävä koko  ajan enemmän velkaa pankille.

Versio 2.

Minä olen rahaton ja rahaa ei ole kenelläkään.

Menen hakemaan pankista lainaa, mutta minulle kelpaa pankkikortti koska se hyväksytään lähes kaikkialla. Veroja en sillä tosin pysy maksamaan.

Pankki tekee merkintöjä tietokoneella ja minä saan tiliini numeroita joilla voin maksaa ostoksia saman pankin muille asiakkaille. Raha lähtee kiertämään.

Kun tulee takaisinmaksun aika, menen töihin ja vien kierrossa olevat numerot takaisin pankkiin. Lainalla tehty raha lakkaa olemasta.

Korkoja varten minun tai jonkun muun on otettava lisää lainaa. Näin velka kasvaa jatkuvasti.

Kummassakin tapauksessa pankki tienaa koroista. Setelien kohdalla keskuspankki voi halutessaan säädellä kuinka paljon lainaa voi pankista ottaa.

Pankkirahan kohdalla keskuspankki ei voi tehdä mitään koska se ei ole osallisena koko tapahtumaan. 

Valtio joka säätää lakeja voisi jos haluaisi. Mutta ei näytä haluavan vaan maksaa itsekin täysin tarpeettomasti lainoistaan korkoa pankille ja pankin omistajat rikastuvat.

Yksityiset pankit voitaisiin kokonaan ohittaa jos valtio niin haluaisi ja valtiolla olisi oma pankki. Jos haluttaisiin käyttää korkoa, korko tulisi takaisin meidän kaikkien valtion omistajien käyttöön.

Tämä on yksi niistä lukuisista vaihtoehdoista joissa rahajärjestelmä olisi oikeudenmukaisempi.