Voisi ajatella että seitsemän hiljaisen vuoden akana olisi kertynyt paljonkin sanottavaa. Tänään kuitenkin tuntuu aika tyhjältä. Maanantaina menen seitsemänteen leikkaukseen ja se masentaa.

FaceBook on ollut ahkerasti käytössä mutta se on useimmiten aika masentavaa. Etenkin kun huomaan ärsyyntyväni itseeni yhä useammin. Reagoin, enkä jaksa laskea edes kymmeneen puhumattakaan siitä että jaksaisin oikeasti kuunnella mitä toisilla on sanottavaa.

Malka omassa silmässä kasvaa koko ajan ja ehkä siksi ajattelin kokeilla tätäkin foorumia uudestaan.

Lueskelin myös aiempia kirjoituksiani ja tuntuu siltä että olen aiemmin osannut sanoa asiat paljon paremmin.

Tämä etäisyys omiin lapsiin, lastenlapsiin, sisaruksiin, on toisaalta tällaiselle erakolle ihan tuttua, mutta kerran vuodessa tapaaminen ei kaipausta paljon helpota. Vielä kun jo ennen tapaamista pelkää sen loppumista niin kuinka olla läsnä ja etenkin läsnä tarvittaessa.

Tämä voi olla myös kokeilua kun selvästi kognitiiviset kyvyt heikkenevät nopeammin kuin haluasi. Jos jaksaisin kirjoittaa useammin, niin ehkä joku läheinen tai kaukainenkin voisi seurata kuinka mieli ja kieli rapautuu.

Tänään pohdin sitä miksi meidän on niin vaikea lukea sitä mitä muut kirjoittavat. Siis vain lukea ja ymmärtää että kaikkinainen lukemisen tulkinta tapahtuu vain ja ainostaan lukijan päässä. Kirjoittaja voi leikkiä luomalla kuvia jotka eivät suoraan kerro edes sitä haluaako kirjoittaja johtaa harhaan vai kertoa jotain hänelle todellista. Dekkareissa jne. harhaan johtaminen on iso osa tekstin mielenkiintoisuutta.

Sosiaalisessa mediassa taas kuvitelmat siitä mitä joku mahtaa tarkoittaa otetaan kovin tosissaan. Jopa niin tosissaan että rivien välissä ihan oikeasti kuvitellaan olevan jotain vaikka todellisuudessa siellä ei ole mitään.

Kenelläkään ei ole toimivaa kristallipalloa eikä mitään mahdollisuutta tietää mitä joku toinen oikeasti ajattelee. Kuvitelmat ovat toki kiehtovia ja taiteessa ne ovat jopa välttämättömiä. Jossain muualla ne vain lisäävät eripuraa ja empatian puutetta.

Joskus tekisi mieli kertoa minkälaisia näkymättömiä taakkoja ihmiset mukanaan kantavat jotta vihapuheille saisi sanottua, tiesitkö tätä, tai edes ajattelit että jokin voi vaikuttaa sinun käsityskykysi ulkopuolella.

Mutta joskus lukee sellaistakin mitä ihmiset vapaaehtoisesti kertovat omista taakoistaan, epävarmuudestaan, ahdistuksestaan ja silloin voi ottaa osaa ja kertoa että meitä tällaisista asioista kärsiviä on muitakin, ja että kun voi kertoa, jo se auttaa.