lauantai 29. marraskuuta 2008

Katainen puhuu valtiovarainministeriä


Tämän päivän hesarissa Katainen kirjoittaa valtiovarainministerinä ikään kuin hän olisi politiikan ulkopuolella. Ei hän kuitenkaan osaa. Hän ei puhu valtiovarainministeriä, vaan politiikkaa, poliitikko kun on. Kokoomuksen viimeaikaiseen tapaan politiikan verhoaminen mainoslauseisiin vakuuttaa isoa osaa ihmisiä, mutta ei onneksi vakuuta kaikkia.

"Jos julkinen sektori pitäisi henkilöstömääränsä nykyisellä tasolla, niin jo lähitulevaisuudessa se nielisi selvän enemmistön työmarkkinoille tulevista ihmisistä. Kaikki ymmärtävät, että se ei ole mahdollista." Näin ajattelee siis Katainen ja yllättävän suuri osa ihmisistä uskoo, koska valtiovarainministeri näin sanoo. Minä kuulun siihen vähemmistöön joka ei usko.

Miksi maksutapa vaikuttaa siihen, mikä on mahdollista ja mikä ei. Jos joukko ihmisiä maksaa vaikkapa terveydenhuollosta vakuutuksen muodossa, sitä Katainen pitää mahdollisena, jopa toivottavana asiana johon voi palkata vaikka kuinka palvon ihmisiä, mutta jos sama joukko maksaa samasta palvelusta verojen muodossa, tilanne muuttuu mahdottomaksi. Jos tämä asia ei ole poliittinen valinta, niin mikä sitten?

Kyllä Kataisen kokoomukselle on tärkeää, että julkinen ei estä yksityisen bisneksen kasvua. Ja mitkä kasvun mahdollisuudet ovatkaan julkisen puolen supistamisessa. MedOne Oy jättivoittoineen on tästä loistava esimerkki. Mitenköhän Kokoomuksen asenne muuttuisi jos verotus muutettaisiin yksityiseksi vakuutusmaksuksi? Tai mitä sitä arvelemaan. Onhan viime päivinä kuultu moneen kertaan Kataisen suulla kuinka arvonlisävero on upea vero ja kuinka työn verotus olisi laskettava lähemmäs pääomaveroa. Tasavero on näiden puheiden tarkoitus joka on melkein jo toteutunut. Vakuutus olisi vielä parempi, sillä maksamalla suurempaa vakuutusmaksua saisi parempaa palvelua.

Siis kun Katainen puhuu, ei sisältö tietenkään ole sen puolueettomampaa kuin muidenkaan puhe. Ei myöskään silloin kun puheen ovat kirjoittaneet valtiovarainministeriön virkamiehet. Heilläkin on omat poliittiset näkemyksensä eikä Katainen taatusti hyväksy puheeseensa omien näkemyksiensä vastaisia asioita.

Ei kommentteja: