perjantai 31. elokuuta 2007

Terveyden- vai sairaanhoitoa?


Paula Risikko on komeasti puhunut terveydenhoidon merkityksestä. Koko meidän terveydenhoitojärjestelmämme perustuu vahinkojen korjaamiseen jälkikäteen. Vain noin 1% menoista kohdistuu ennakoivaan terveydenhuoltoon. Kaikki tietävät, että vahinkojen korjaaminen on paljon kalliimpaa kuin niiden ennalta ehkäiseminen. Risikko kertoo, että painopisteen muuttaminen aluksi lisää kustannuksia, mutta myöhemmin laskee niitä. Se siis toimii aivan niin kuin muutkin investoinnit.

Suhtautuminen investointeihin on yleisesti kovin kaksijakoista. Paula Risikon puolueelle se on sitä erityisesti. Yhteiskunnan tulisi Kokoomuksen mielestä suosia investointeja lisäävää politiikkaa, mutta terveydenhuollon kohdalla se ei olekaan näin. Sehän tarkoittaisi verojen korottamista "rakennusaikana" jotta niitä voitaisiin laskea investoinnin alkaessa tuottaa. Hallitus ei aio lisätä kuntien rahoitusta "teveydenhuollon investoinnin" rahoittamiseksi. Päin vastoin. Budjetti palauttaa mm. lastenpsykiatrian takaisin toivottomaan tilanteeseensa ennen aiempaa lisärahoitusta.

Kun kilpailu on tämän ajan ja tämän hallituksen mantra, niin miksi ei löydy kuntaa joka lähtisi kilpailemaan hyvällä terveydenhoidolla. Mistä löytyisi rohkeutta reippaaseen investointiin joka taatusti tuottaa. Seuraavissa vaaleissa saisi Kokoomus hienon valttikortin kun olisi näyttöä kuinka "rohkea investointipolitiikka tuottaa tasaverolla parempaa politiikkaa kuin progressiivinen verotus".

Ei kommentteja: