Näin meille esittää asian lapsille tarkoitettu Eurosivusto: http://ec.europa.eu/economy_finance/netstartsearch/euro/kids/money_fi.htm
"Rahan historia osoittaa, että se on vaihdon väline kaupankäynnissä. Se voi toimia vaihdon välineenä, koska sillä on selvä arvo, johon kaikki luottavat.
Raha on myös keino säilyttää arvoa tulevaisuuteen. Voimme esimerkiksi säästää rahaa ostaaksemme sillä myöhemmin jotakin kallista.
Raha on myös laskentayksikkö. Sitä on helppo laskea, ja sillä voi selvästi määrittää tavaroiden arvon."
Nämä kolme tekijää ovat kuitenkin peruuttamattomassa ristiriidassa keskenään.
Hyvä vaihdon väline on sellainen joka kiertää taloudessa mahdollisimman helposti.
Jos sitä kerätään se ei voi kiertää.
Jos raha on hyvä arvon säilyttäjä sitä pitää voida säilyttää. Sama asia ei voi olla samaan aikaan säilössä ja kierrossa.
Jos arvoa halutaan mitata, samojen tavaroiden (palvelujen) tulee olla kaikille ihmisille samanarvoisia. Jos minä en halua jotakin ja sinä haluat, se jokin ei voi olla meille samanarvoista. Kuitenkin väitetään että rahassa mitattuna niiden pitäisi olla.
Sivustolla väitetään myös että raha syntyi kun keksittiin metallien käyttö rahana noin 2600 vuotta sitten. Arkeologia tietää kutenkin että haltijavelkakirjat (vertaa setelit) olivat käytössää yli 2000 vuotta aiemmin Mesopotamiassa.
Suomen Pankki sentään esittää asian oikeammin. Raha on velkaa:
http://www.euro.fi/fi/

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti