perjantai 22. helmikuuta 2008

Energiapolitiikan koukeroita


Meillä puuhataan lisää ydinvoimaa, vesivoimaa ja biopolttoaineita. Koko keskustelu näyttää olevan teollisuus- tai maatalouspolitiikkaa. Energian kulutuksen kasvua ei kyseenalaisteta. Kuitenkin jo nyt, ei vain tulevaisuudessa, on tekniikoita jotka merkitsevät radikaaleja muutoksia energiankäyttöön ja tuotantoon.

Liikenne on todella suuri energiankäyttäjä ja ilmastonmuutoksen veturi. Sen sijaan, että muuttaisimme pellot ruoan tuotannosta energiapelloiksi, voisimme investoida kuten Intian suurin autonvalmistaja Tata Motors, joka valmistaa tänä vuonna halpoja paineilmamoottoreilla varustettuja autoja sekä Intian, että Euroopan markkinoille. Auto maksaa ilman veroja 3500 euroa, kulkee noin 110 huippunopeutta ja tankillinen maksaa noin 1,5 euron edestä sähköä ja sillä ajaa noin 200 km. Suosimalla tällaisia autoja olisi helppoa vähentää liikenteen kulutusta ja kuormitusta reippaasti.

Talojen lämmitys on toinen suuri kuluttaja johon on jo tällä hetkellä olemassa halpaa tekniikkaa tuottamaan saastuttamatonta lämpöä. Aurinkolämmitysratkaisuilla voitaisiin puolittaa vuotuiset lämmityskustannukset halvemmalla kuin pelleteillä tai muilla vastaavilla ratkaisuilla.

Tämän lisäksi on käytössä useita muita, mm akkuteknologiaan liittyviä ratkaisuja joilla voidaan vähentää sähkön siirtoon hukkuvia kustannuksia tai saada aikaan sitä paljon kaivattua säätövoimaa josta Pekkarinen alinomaa puhuu.

Laboratorioissa on myös lukuisia onnistuneita ratkaisuja jätteiden sisältämän energian hyötykäyttöön joiden onnistunut käyttöönotto edellyttäisi vain poliittisia päätöksiä.

Useat näistä asioista ovat sellaisia, joiden jarruna on se ideologia joka estää yhteiskuntaa tekemästä ihmisten ja luonnon kannalta hyviä ratkaisuja. Yhteiskunta ei saa estää yritysten mahdollisuuksia tehdä rahaa. Yksittäinen ihminen tai ihmisten joukko saa perustaa yrityksiä, mutta ihmisten yhteenliittymä jota nimitetään kunnaksi tai valtioksi, ei saa sitä tehdä jos se haittaa kilpailua. Ja totta kai kaikki sellainen toiminta jossa toiminnan päämäärä ei ole voitto, on haitallista kilpailulle.


Ei kommentteja: