tiistai 15. marraskuuta 2011

Pitäisi muistaa aina kysyä miksi


Pankit tekevät luottolaajennuksella tyhjästä rahaa josta hyötyvät harvat.

Miksi eivät valtiot tee sitä samaa painamalla rahaa josta hyötyvät kaikki?

Jos valtion rahan painamista vastustetaan inflaation peikolla, miksi pankkien kohdalla sitä ei pelätä? Siksikö kun pankit ovat aina viisaampia kuin valtiot ja tekevät vain järkeviä ratkaisuja?


Kun pankit lisäävät kierrossa olevan rahan määrää, pankit määrittelevät mihin rahat käytetään.

Ovatko pankit paremmin tietoisia käyttökohteiden hyödyistä kuin valtiot. Totta kai, koska hyödyt korjaavat hyvinkin läheiset tutut, pankkien omistajat.


Kun sitten pankit tekevät tuhoisia valintoja, syyllisiä ovatkin yli varojensa eläneet valtiot jotka eivät älyä käyttää pankkien tavoin rahan painamista. Pankkien onneksi tulevat apuun toiset tutut, poliitikot jotka pyytävät asiantuntijoita korjaamaan pankkien virheitä. Siis tietysti pankkien asiantuntijoita.


Jos pankit uhkaavat kaatua pitää veronmaksajien auttaa niitä, että yrityksissä riittäisi investointihalua. Miksi valtio ei investoi, lisää työllisyyttä ja kysyntää kun ainoastaan sillä on laillinen rahanpainamisen oikeus? Siksi, että nämä harvat jotka nyt tilanteesta hyötyisivät, hyötyisivät hivenen vähemmän mutta kansantalous paranisi. Siis kansan talous. Ja kun kansantalous paranee paranee myös niiden harvojen talous. Mikä tässä on vikana?


Onko meillä jo liikaa työntekijöitä vanhustenhoidossa, terveydenhoidossa, koulutuksessa, poliisissa jne? Työntekijöitä jotka palkallaan pyörittävät yksityistä yritystoimintaa. Onko meillä jo liian paljon hyväkuntoisia teitä, postipalveluja, tietoverkkoja syrjäseuduilla jne. joihin investoiminen toisi töitä lukuisille yrityksille?


On myös toisenlaisia taloustieteilijöitä mm. neljä Nobel palkinnon saajaa jotka kannattavat pankkien 100% reservejä ja valtioiden setelirahoitusta tällaisissa kriiseissä. Niitä joiden mielestä ei tarvitse piilotella laittomuuksia ERV:n tyyppisten nimihirviöiden taakse vaan kutsua asioita oikeilla nimillään. Niiltä jotka eivät hyödy nykymenosta. Follow the money, on tutkivan journalismin hyvä ohje. Miksi? Koska se on talouden kirjaamaton tavoite. Koska niin monet toteuttavat sitä tutkimatta.


Ei kommentteja: