Diktatuurista

Arno Juutilainen varoittaa tämän päivän Hämeen Sanomissa diktatuureista. Tämän päivän markkinatalouden kannattajana hänen kritiikkinsä kohdistuu päättäjiin jotka eivät tee tarpeeksi nopeita päätöksiä markkinatalouden pelastamiseksi.

Hän ei ymmärrä tai halua ymmärtää miksi ihmiset ovat menneet kaduille. Kaduilla ollaan siksi, että rahan valta on suurempi kuin demokratian. Siksi, että 1% ihmisistä omistaa yli puolet kaikesta omaisuudesta ja säätää omat talouden lakinsa joita loppujen 99% on noudatettava. Se on harvainvaltaa, diktatuuria, vaikka näkyvää diktaattoria ei ole.

Diktatuuri ei synny tyhjästä vaan siihen tarvitaan suuri joukko ihmisiä. Ihmisiä jotka kokevat hyötyvänsä diktatuurista. He nostavat kuninkaakseen, esikuvakseen karismaattisen ihmisen joka osaa puhua. Esiintyä. Ei diktaattori tee itsestään diktaattoria. Hänet valitaan. Kansa, joskus jopa enemmistö valitsee hänet. Tätä juuri Juutilainenkin pelkää. Niin pelkään minäkin.

Syy pelkoomme on sama. Poliittinen eliitti ei uskalla toimia. Mutta miten pitäisi toimia, siinä näkemyksemme eroavat täysin. Juutilainen haluaa ylläpitää tätä järjestelmää ja sitä varten pitäisi toimia nopeasti ennen kuin kansan kapina saa aikaan muutoksen. Minä haluan demokratian takaisin valtaan ja poliitikkojen näkevän, että muutos on välttämätön. Vaihtoehtoja on aina olemassa. On kuunneltava kansaa ennen kuin toinen diktatuuri nousee vaihtoehdoksi toista vastaan.

Arno Juutilainen nostaa esille useita diktatuureja kolmekymmenluvulta. Kannattaa muistaa, että demokratia oli aika hatara käsite vielä tuolloin. Diktatuurit lupasivat kansalle valtaa ja hyvinvointia. Vaikka valta jäikin harvojen käsiin, enemmistölle esimerkiksi Saksassa myös saatiin joksikin aikaa hyvinvointia. Saksa ei saanut sodan jälkeen mistään lainaa joten valtio perusti oman pankin ja oman rahan ilman velkaa ja muutamassa vuodessa korjattiin sodan runtelemat talot, rakennettiin autobaanat ja valtava sotateollisuus. Ulkomaankauppa hoidettiin vaihtotaloutena ilman valuuttaa. Työttömät saivat töitä ja kansa oli tyytyväinen. Ja kaikki ilman lainaa, korkoa ja inflaatiota. Eikä edes Kruppsit kovasti kärsineet.

Kaikki tiedämme mitä sitten tapahtui. Rakentamisen sijaan ryhdyttiin tuhoamaan, olihan kyseessä diktatuuri jolle toisten hätä on vain oman vallankäytön työkalu. Ihan niin kuin tänäänkin. Tarvitaan lisää sotia jotta voidaan tehdä enemmän soittoa sotatarvikkeilla. Tarvitaan enemmän markkinapaikkoja rahalla pelaamiseen, että saadaan suurempia voittoja. Tarvitaan enemmän pelaajia jotta ihmiset uskoisivat voittojen mahdollisuuteen. Tarvitaan monen maapallon resurssit, jotta jatkuvaa kasvua voidaan kasvattaa jotta voidaan kasvattaa lisää voittoja.

Aarnojuutilaiset uskovat jatkuvaan kasvuun. Minä en. Diktatuureistakin voidaan, ja pitää voida ottaa oppia. Jos ulkoistamme pahan hitlereihin, emme opi mitään.