Niin kuin minä luulin jo monet vuodet lähteväni ennen sinua. Vaan toisin kävi. Täydessä työn touhussa osaamatta olla muuten. Mies joka tunsi Uuno Turhapuron. Mies joka tunsi ja halusi jakaa tuntemansa ja tunteensa. Mies jonka kanssa oli hauskaa olla eri mieltä. Eipä tule heti mieleeni toista.
Monet keskustelut niin jääkaudesta kuin politiikasta, aiheesta kuin aiheesta jäävät mieleen. Ja tietysti yhteiset työt. Vuosikymmenet. Kaikkea tätä tulee ikävä.
Ja kuitenkin. Säilyyhän paljon muutakin. Tuntitolkulla elokuvia ja kuvanauhoja joita olen tuolta komeron perältä siirtänyt tietokoneen kovalevylle. Ja katsellut. Kun oma muisti pettää, on mukavaa katsella kuinka mukavaa on ollut. Vuosi vuodelta mukavampaa. Kaikkein eniten minulle on jäänyt mieleen "Liian iso keikka". Se ja sen tekeminen. Siinä oli paljon sellaista lämmintä huumoria joka oli sinulle niin ominaista. Tarkkaan mietittyä, hyvin tarkkaan, jopa pikkutarkkaan toteutettua. Mutta senhän vain me mukana olleet tiesimme. Ihan päin vastoin kuin arvostelijat.
Tekisi mieli sanoa paljonkin, mutta en oikein osaa.
Hyvää matkaa Ere. Tai niin kuin tätini ajatteli lähtiessään. Seikkailullista matkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti