Talon kunnostaminen tuo esiin hankalia piirteitä lainsäädännössä. Miten kirjoittaa laki joka samalla velvoittaa ja kuitenkin sallii poikkeuksia. Seuratalo on ollut asuntonakin 20-luvulta aina 70-luvulle asti. Kuitenkin se virallisesti viimeisimmässä rakennusluvassa on merkitty muuna kuin asuntona, joten siihen täytyy poikkeusluvalla anoa käyttötarkoituksen muutosta takaisin asunnoksi. Ympäristöministeriön rakentamismääräyskokoelmasivuilla lukee: "Rakentamismääräyskokoelman määräykset koskevat uuden rakennuksen rakentamista. Rakennuksen korjaus- ja muutostyössä määräyksiä sovelletaan, jollei määräyksissä nimenomaisesti määrätä toisin, vain siltä osin kuin toimenpiteen laatu ja laajuus sekä rakennuksen tai sen osan mahdollisesti muutettava käyttötapa edellyttävät."
On pantu kuntien rakennusvalvonta paljon haltijaksi. Tuon sitaatin tulkinta ei ole niitä kaikkein helpoimpia. Kuitenkin on selvää, että vanhoja rakennuksia ei voi säilyttää jos niihin joudutaan tekemään uusiin taloihin vaadittavat lämmöneristeet, ilmastoinnit jne. Eikä näin tietysti tarvitsekaan tehdä. Tästä on lukuisia esimerkkejä ympäri maata, mutta mistä saa pienen kunnan rakennusvalvontaviranomainen apua päätöstä tehdessään?
No toivossa on hyvä elää. Mieli liikkuu vanhoissa valokuvissa joissa näkyy koristeelliset ikkunoiden vuorilaudat, ulko-ovet joissa on kuusi paneeliruutua, moniruutuisissa ikkunoissa joiden kautta talo hengittää ilman ilmastointia, puu-uuneissa jotka mahdollistavat kotimaisen ekologisen energian käytön. Historiassa joka mahdollistaa meidän kaikkien olemassaolomme. Historiassa jonka näkyväksi saattaminen tuo toisenlaista perspektiiviä kaikki-mulle-heti-nyt ajattelulle. Emme me ole niin omillamme toimeen tulevia kuin usein kuvittelemme. Ilman aikaisempien sukupolvien työtä emme tulisi lainkaan toimeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti